Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Mietin hetken mitä vastaisin. En varmaan saisi kunnolla harjoiteltua, kun välikohtaus siskoni kanssa vaivasi yhä.
“Voisimmeko mitenkään tehdä tämän huomenna?” kysyin hieman ujosti.
“Minulla on yksi asia, joka täytyisi selvittää”, jatkoin. Sulkavirta nyökkäsi.
“Selvä se”, hän sanoi. Nyökkäsin kiitollisena ja kipitin pois. Etsin siskoani joka puolelta leiristä, mutta en nähnyt häntä. Ajattelin, että saattaisi olla hyvä pyytää häneltä anteeksi nyt. Tunne kuohu alkoi taas sisälläni mutta koitin silti etsiä siskoani. Vihdoin, kun löysin Kamomillatassun tassutin varovaisin askelin hänen luokseen.
“Hei”, sanoin mutta jatkoin heti ettei hän ehtisi sanoa mitään väliin tai vastaan.
“Olen todella pahoillani siitä mitä sanoin ja siitä, että en antanut sinun heti tulla pyytämään anteeksi. Tarvitsin silloin vain omaa tilaa. Minustakin tuntui pahalta se mitä sanoit mutta pyydän silti anteeksi. Anteeksi”, nau’uin hieman änkyttäen joissan kohdissa mutta koitin silti pitää ääneni vakaana. Kamomillatassun ilme oli sanoin kuvaamaton. Minua pelotti ettei hän antaisi anteeksi, sillä sitten minulla ei enää olisi siskoa. Turkkiani kuumotti ja silmissäni poltteli. Tunsin kuinka kyynel lähti valumaan silmästäni. Olin niin pahoillani kaikesta ja toivon, että naaras voisi antaa anteeksi, koska muuten syyttäisin itseäni loputtomiin. Pelkäsin niin menettäväni hänet – menettäväni oman siskoni sen jälkeen, kun olin menettänyt emonikin. Sydämeni tuntui raskaalta ja halusin edes vähän painoa pois sen päältä.
//Kamo?
