Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Nauroin Lepakkohuudon sanoille. Nyt hän kysyi oliko jotain puheenaihetta.
“En tiedä. Ei tuolla ole tapahtunut mitään kauhean ihmeellistä”, naukaisin ja viittaisin hännälläni leiriä päin.
“Ihan kuin olisin eri maailmassa kuin muut kissat, kun puhut noin”, kolli tuhahti.
“Anteeksi. Se ei ollut tarkoitus”, sanoin hymyillen.
“Kuolonklaanin kissat!” kajahti aukiolta.
“Nyt siellä mahtaa tapahtua jotain”, Lepakkohuuto naukui.
“Pysy sinä tässä minä menen katsomaan ja kerron sitten. Sinun ei pitäisi kävellä, jos tuossa on kerta tulehduksen merkkejä”, sanoin ja tassutin ulos. Jäin parantajien pesän eteen seisoskelemaan. Näin kuinka Kalmakuu lähestyi hiljakseen leirin keskustaa. Sydäntäni särki hiukan. Tiesin jo mitä oli tulossa.
“Kalmakuu on pyytänyt siirtyä klaaninvanhimpien pesään, joten suomme hänelle sen”, Henkäystähti naukui lyhyesti ja astui sitten taakse.
“Kiitos. Klaanikokous on päättynyt”, päällikkö sanoi ja lähti. Kissat parveilivat hetken Kalmakuun ympärillä ja kaikkosivat sitten. Menin itsekin hänen luokseen.
“Hei”, naukaisin.
“Hei”, hän vastasi.
Kolli oli emoni isä. Hän oli kokenut saman menetyksen kuin minä silloin pentuna.
“Tulen katsomaan sinua klaaninvanhimpien pesässä aina välillä ja nyppimään punkit pois turkistasi”, lupasin heittäen samalla vitsin.
“Kiitos. Se ilahduttaa minua”, Kalmakuu naukui ja nyökkäsi. Väläytin hymyn ja puskin tämän rintaa. Hän oli perhettä, jota minulla oli enää aika vähän jäljellä, joten minun pitäisi arvostaa sitä.
“Menen nyt, heippa”, sanoin ja tassutin pois saatuani häneltäkin hyvästit. Menin takaisin parantajien pesään.
“Kalmakuu siirtyi klaaninvanhimpien pesään. Hän on emoni isä”, kerroin Lepakkohuudolle.
//Lepa?
