Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Yllätyin, kun Lepakkohuuto tuli kanssani ulos. En voinut olla huolestumatta, että hän varmaan tulisi vielä sairaaksi ulkona, kun satoi lunta ja hänellä oli se tulehduskin mutta annoin olla. Nyökkäsin kollin viimeisimmille sanoille pienestä saaliista.
“Minulla on kyllä niin kova nälkä, että voisin syödä vaikka sinut, senkin paksukainen”, sanoin ja nappasin kasasta kaksi hiirtä.
“Minäkö paksukainen? Minulla on vain paljon turkkia”, Lepakkohuuto naukui korvat luimussa.
“Syö sinä toisesta näistä niin paljon kuin jaksat ja jätä loput minulle”, sanoin ja vein hiiret leirin reunalle kohtaan, jossa joku muu oli aikaisemmin istunut, sillä siinä ei ollut niin paljoa lunta. Lepakkohuuto tassutti perässä linkaten. Kipitin äkkiä hänen vierelleen ja annoin vähän tukea. Kolli ei nojannut minuun täysin mutta oli selvästi helpottunut, kun autoin. Matka oli pitkä varsinkin ystävälleni. Itse olisin loikkinut sen hetkessä. Kuulin Lepakkohuudon vienon huohotuksen. Pörhistin turkkiani kylmältä, kun tajusin ajatella, että jäätyisin varmaan itsekin vaikkei minulla ollutkaan tulehdusta tassussa. Pääsimme aukion reunalle.
“Onko se kipeämpi kuin eilen?” kysyin hiljaa katsellen, kun kolli istuutui hiirten viereen.
//Lepa?
