Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Vaati suuria ponnistuksia olla ajattelematta sisarta ja hänen oloaan kokoajan. Seurasin Kärppämyrskyä ja Säihkytassua oman mestarini rinnalla kävellen. Olimme menossa rajapartioon Lehtikuusilaakson läheiselle rajalle. En vieläkään oikein muistanut mitä missäkin oli mutta kävellessäni käpäläni veivät kyllä aina oikeaan suuntaan. Kuljimme laakson viertä aluskasvillisuuden seassa, kun haistoin jotain outoa. Se oli haju, jota en ollut koskaan ennen haistanut ja harhauduin kulkemaan hajua kohti. Se oli pistävä ja kummallinen. Lähestyin hajun lähdettä kunnes törmäsin johonkin isoon ja karvaiseen. Eläin oli isompi kuin minä ja se läähätti erittäin kuuluvasti. Sillä meni aikaa huomata minut, joten ehdin pinkaista karkuun. Se lähti perään leukojaan louskuttaen.
“Sulkavirta?!” kiljuin peloissani mutta yhtäkkiä kuuma hengitys, joka oli tuntunut takapäässäni jäi taakse. En uskaltanut vieläkään vilkaista taakseni. Nelistin käpälät maata piiskaten takaisin partioni luo.
“Koiria ja kaksijalka”, Sulkavirran ääni oli jotenkin synkän oloinen. En osannut lukea sitä mutta se sai minut hätääntymään enemmän.
“Kaikki kunnossa?” Kärppämyrsky varmisti minulta silittäen hännällään pörhistettyjä karvojani. Nyökkäsin vastaukseksi; minuun ei ollut sattunut.
“Meidän pitää ilmoittaa tästä Henkäystähdelle ja meidän pitää mennä äkkiä ennen kuin ne tulevat tänne”, Sulkavirta naukui ja heilautti häntäänsä. Kuljin matkan takaisin leiriin Kärppämyrskyn rinnalla. Aistini olivat herkässä ja pelkäsin joka hetki, että joku hyökkäisi kimppuumme.
“Sinun ei olisi pitänyt erota joukostamme, Rosmariinitassu”, Sulkavirta naukui aika toruvalla äänellä ja häpeä sai turkkini kihelmöimään.
“Pääasia, ettei sinuun sattunut”, Kärppämyrsky huomautti ja kävelimme loppu matkan hiljaa.
Leirissä Sulkavirta päätti, että oli minun asiani kertoa havainnoistani Henkäystähdelle, joten kuljin hänen pesälleen.
“Henkäystähti?” kysyin hiljaa kutsuen hänen nimeään. Minua hieman jännitti.
“Sisään”, hän kutsui ja astelin varovasti pesän suulle.
“Tulin kertomaan, että, kun olimme partiossa Lehtikuusilaakson lähellä törmäsimme koiraan ja kaksijalkaan”, nau’uin kohteliassävy hieman horjuen lauseen lopussa.
“Ketään ei siis sattunut”, lisäsin nopeasti.
“Kiitos, kun kerroit”, Henkäystähti vastasi viitaten hännällään käskien minun mennä pois. Nyökkäsin ja lähdin pois.
Pesälläni leikin taas Kivimyrskyn kanssa hiljaa mielessäni. Painauduin häntä vasten ja koitin saada unta. Päivä oli ollut raskas, joten uni tulikin nopeasti.
