Routatassu
Kirjoittaja: Blakey
Routatassu kyhjötti Kuolonklaanin leirissä, tarkennettuna oppilaiden pesän ulkopuolella. Kaatunut kuusi loi sekä oppilaille että sotureille oikein hyvän suojan, ja sitä jopa Routatassu saattoi arvostaa. Nuori oppilas katseli leiriä terävästi tutkaillen. Häntä kiinnosti kovin, miten kaikki siellä toimi. Toki Routatassu oli vasta nuori, mutta päässä pyörivien kysymysten määrä lisääntyi päivä päivältä, ja Routatassu halusi vastauksia. Kenties hän kysyisi joltakulta, tai sitten hän selvittäisi asiat itse. Naaraan tuuhea häntä heilahti hänen kylkeensä kiinni. Ehkäpä Pimentovarjo olisi halukas vastaamaan muutamaan kysymykseen? Routatassu mietti hetken, ja pudisti päätään. Pimentovarjo oli kylmä kissa, ja tuskin jaksaisi Routatassun loputtomia kysymyksiä. Mutta sitten taas, jos Routatassu valikoisi kysymyksensä tarkasti ja juuri Pimentovarjoa varten, voisi hän tyydyttää tiedonjanonsa edes hetkellisesti – tosin, se oli aika epätodennäköistä. Routatassu halusi tietää kaiken, ja kaikkeus oli laaja alue. Kiharaturkkinen räpäytti sinisiä silmiään mietteliäänä. Millaisia kysymyksiä hän sitten kysyisi? Tai mitä niistä? Routatassulla oli sellainen tunne, että Pimentovarjo osaisi vastata ainakin niihin kysymyksiin, jotka liittyivät valtaan ja vallan tavoitteluun. Routatassu oli huomannut pitävänsä siitä tunteesta, vaikkei sitä kauheasti ollutkaan kokenut. Ainoa, missä Routatassu oli kokenut jonkinlaista vallantunnetta, oli ehkäpä pentutarhan leikit, joissa hän muutamaan kertaan oli niin sanotusti puhunut itsensä kasan ylimmäiseksi. Routatassu oli yhä kokeiluvaiheessa, eikä hän tiennyt mitä mukamas halusi – eikä hänen tarvinnutkaan tietää, olihan hän vasta nuori oppilas.
Harmaaturkkinen naaras kohensi ryhtiään ja istui suorassa. Olisikohan tänään harjoituksia? Routatassu tiesi, ettei hän näin nuorena oppilaana saanut poistua leiristä yksin, joten hänen pitäisi vain toivoa, että joko Pimentovarjo tai joku muu soturi olisi halukas viemään hänet havuiseen metsään. Routatassu ei loistanut taitolajeissa vielä, mutta hän oli nopea ja hyvä kiipeilemään. Varmasti hän kehittyisi paremmaksi saalistajaksi ja taistelijaksi ajan myötä, olihan hän ollut oppilaanakin vasta päivän tai kaksi. Tosin, Routatassu ei oikein kokenut minkäänlaista kiinnostusta kumpaakaan taitoa kohtaan. Hän luotti enemmän älyynsä ja oli hyvin itsevarma siitä, että älyllä pärjäsi paremmin kuin millään opittavalla taidolla. Mutta Routatassu voisi olla väärässä, ja vain aika tämän näyttäisi. Routatassu tyytyi sukimaan turkkiaan puhtaammaksi, vaikka aika liaton se jo oli. Samalla hän jatkoi leirin tarkkailua omassa hiljaisuudessaan.
//sanamäärä: 331
