Rusakkotassu
Nopsaliekki oli ilmeisesti kannellut huonosta käytöksestäni Uskolinnulle, sillä tummanharmaa kolli oli ottanut selvästi asiakseen kouluttaa minua kahden kesken seuraavien kuiden aikana. Se sopi minulle, sillä en tuntenut erityistä vetoa harjoitella yhdenkään toisen oppilaan kanssa. Kaikki minun ikäiseni olivat aivan typeriä ja lapsellisia.
“Rusakkotassu”, Uskolintu naukui, “Painan selkääsi hieman. Koita korjata asentoasi luonnollisemmaksi.”
Mestari painoi selkääni kuin oli sanonutkin ja päästin takajalkani rennoiksi. Vaanimisasentoni laskeutui yllättävän lähelle maata ja tunsin kuinka lihakseni pääsivät liikkumaan helpommin. Asentoa oli myös helpompi pitää.
“Hienoa, koita hiipiä tuota puunjuurta kohti ja loikkaa. Muista käyttää takajalkojasi kuten opetin aikaisemmin”, soturi ohjeisti pitäen edelleen käpäläänsä selälläni. Kun hän nostaisi sen, saisin mennä. Niin Uskolintu oli minulle opettanut ohjeiden kuuntelemisen.
Käpälä nousi, mutta pidin asentoni kasassa. Hiivin hitaasti eteenpäin katse kiinnittyneenä puunjuureen, joka minun tuli saalistaa. Kuvittelin sen suureksi kotkaksi. Sellaiseksi, jonka Muurahaistassu oli napannut.
Asettelin tassujani pitäen samalla silmällä maata, jotten naksauttaisi yhtäkään oksaa tai lehteä tassuni alle ja säikäyttäisi samalla saalistani. Kun valmistauduin loikkaamaan, heilutin takapäätäni hieman ja levittäydyin sitten suureen loikkaan. Kiisin ilmassa ja tartuin mielikuvituskotkan niskaan.
“Hienoa työtä”, Uskolintu kehui ja loikki luokseni, “Emmeköhän me voi nyt harjoittaa taitojasi ihan käytännössä.”
“Voimmeko mennä joelle? Jooko, jooko, jooko!! Emo lupasi opettaa minulle kalastusta, mutta haluan yllättää hänet ja osatakin kaiken jo kun hän vihdoin vie minut metsään!” hihkuin tömistellen jaloillani maata. Innostus vei minut aina mukanaan, enkä osannut hillitä käyttäytymistäni.
“Hei, lopeta tuo. Säikytät kaikki saaliit”, Uskolintu naukui terävästi ja laski häntänsä lavoilleni, “Ja mitä jokeen tulee: ei tällä kertaa. Saalistetaan nyt maalla. Pääset vielä kalastamaankin, lupaan sen.”
“Höh…” puhahdin, mutta säntäsin aluskasvillisuuteen kuitenkin riemuissani. Saisin saalistaa ihan itse! En tarvinnut mitään typerää Solatassua parikseni. Nuuhkin ilmaa ja kevensin askeliani, jotta terästäisin mahdollisuuteni saada kiinni jotakin.
Pian sainkin vainun vesimyyrästä! Lähdin mahdollisimman hiljaa, mutta nopeasti sen perään. Mutkittelin aluskasvillisuudessa kunnes pian olin pienen puron lähellä. Näin kohteeni sen toisella puolella.
Uskolintu hoki aina muistamaan tuulensuunnan. Nyt oli kuitenkin varsin tyyntä. Tiesin kuitenkin vesimyyrän haistavan minut, jos en olisi varovainen. Hiivin hiljaa kohti eläintä. Tuulen täytyi puhaltaa siitä minun suuntaani, sillä miten muuten minä sen olisin haistanut?
Laskeuduin vaanimisasentoon ja korjasin sen sellaiseksi kuin Uskolintu oli näyttänyt. Jos saisin tämän eläimen kiinni, kuuluisi siitä kiitos Uskolinnulle! Vihdoin ja viimein olimme tajunneet korjata suuren virheen vaanimisessani.
Asettelin käpäläni yhtä varoen kuin puunjuurta vaaniessani ja loikkasin. Vesimyyrä ei ehtinyt varmaan edes nähdä mikä sen kimppuun iski, kun olin jo katkaissut siltä niskat. Puro oli kuitenkin ollut juuri edessäni enkä välttynyt loikkani seurauksena märältä turkilta. Kikatin ja pudistelin vettä karhealta vettä hylkivältä suojakerrokseltani.
“Erinomaista!” Uskolintu kehui. Hän oli kiertänyt eteeni aivan hiljaa, joten minulle tuli yllätyksenä että hän oli edes nähnyt koko tempun.
“Kiitos! Minusta tulee koko klaanin paras saalistaja, vai mitä?” uhosin laskettuani saaliini mestarini käpäliin. Uskolintu naurahti huvittuneesti.
“No yksi parhaista ainakin”, hän kannusti ja nosti saaliin suuhunsa. Viitottuaan hännällään leirin suuntaan hän lähti johtamaan minua. Päiväunet kelpaisivat nyt hyvin! Olin oppinut hienon taidon, eikä mikään tulisi enää koskaan minun saalistamiseni tielle!
Matkalla leiriin mieleeni juolahti hyvä ajatus. Voisin viedä vesimyyräni näytille Rajutassulle ja vihdoin lähestyä kollia oikeasti. Ehkä pienellä lahjalla hän suostuisi ottamaan minut ystäväkseen ja meistä tulisi voittamaton pari! Muurahaistassu varmasti kadehtisi itsensä kalpeaksi. Vanhemman oppilaan kanssa ystävystyminen voisi myös nostaa arvoani emoni silmissä. Silloin hänellä olisi oikeasti jotain, mistä olla ylpeä, vaikka olinkin täynnä pelkästään hyviä puolia jo alkuunkin!
Leirin sisäänkäynti häämötti jo aivan edessämme. En malttanut odottaa, että saisin laitettua suunnitelmani aluilleen. Kun olisin läheinen Rajutassun kanssa, ehkä muut oppilaat ja nuoret soturit myös juttelisivat minulle. Silloin voisin näyttää heille kaikille kuinka hyvä minä olin kaikessa! Olin varmasti jo montaa vanhempaa kissaa paljon taitavampi, sillä ei ollut mitenkään mahdollista että kaikkien näiden kuiden aikana en ollut oppinut mitään ylpeilemisen arvoista, eihän?
