Rusakkotassu
Pari kuuta kului hirveän hitaasti pyöriskellessä leirissä, kun muut oppilaat kulkivat edes takaisin leirin sisäänkäynnistä. Pian kuitenkin sain itsekin tassutella taas metsässä mestarini kanssa. Uskolintu ei ollut juurikaan viettänyt kanssani aikaa, kun työni oli ollut siivota pesiä ja pyöriä vanhempien kissojen palvelijana.
“Selvä sitten. Olen reviirillesi tunkeutunut klaanin ulkopuolinen kissa. Mitä sinun kuuluu tehdä?” Uskolintu naukui ja istahti paikoilleen keskelle polkua. Katsoin tätä hetken hämilläni ja koitin pikaisesti keksiä jotakin. Harmaansiniset silmät katsoivat minua odottavasti, mikä ei todellakaan helpottanut suorituspaineitani.
“Lähestyn mahdollisimman huomaamattomasti, tarkkailen sinua ennen kuin paljastan itseni ja kun paljastan itseni olen varovainen ja pidän etäisyyttä”, ehdotin hetken hiljaisuuden jälkeen. Uskolintu nyökkäsi hyväksyvästi ja kietoi häntänsä käpäliensä ylitse. Hän näytti vain koittavan asettua mukavaan asentoon, kun taas itse en ollut varma mitä tehdä. Olisin halunnut kysyä, mutta oletin että kolli kertoisi itse. Purin vain hammasta ja koitin sivuuttaa palavan halun ärsyyntyä tästä typerästä testistä.
“No, annatko tunkeilijan vain istua tässä?” mestarini naukui huvittuneeseen sävyyn ja heilautti korviaan, “Antaa tulla urhea soturi.”
Käsky oli selvästi taisteluun. Päästin suustani mrrau-naurun ja heittäydyin kohti vanhemman kissan kylkeä.
