Rusakkotassu
Luikin nopeasti omille teilleni ennen kuin minun täytyi suoraan vastata Kujekullan kysymykseen. En olisi halunnut valehdella hänelle, mutta en myöskään joutua suurempiin ongelmiin veljeni kanssa. Kyyristyin oppilaidenpesän seinämän lähelle.
“Rusakkotassu, tulisitko pois sieltä puskasta ja partioon?” Uskolintu huikkasi minulle lempeään sävyyn. Nyökkäsin ja työntäydyin takaisin aukeammalle. Loikin mestarini perässä Kääpäpunan ja Mehiläislennon luokse.
Koitin päästä leiristä ulos niin nopeasti kuin kykenin, mutta muut hidastelivat hiukan. Pian olimme kuitenkin jo niin syvällä metsässä, että saatoin hengähtää. Kuljin partion kärjessä Kääpäpunan kanssa, sillä meidän oli tarkoitus saalistaa eikä silloin johtajalla ollut niin kovasti väliä.
“Haluatteko te jatkaa kaksin eteenpäin, jos minä ja Mehiläislento kierrämme tuolta suunnalta?” Uskolintu kysyi nyökäten suuntaa kuonollaan. Sehän sopi minulle, joten nyökyttelin taas. Saisin tutustua uuteen kissaan!
“Onko sinulla jotain erityisiä taitoja? Minä olen tosi nopea!” ilmoitin raakkuvasti Kääpäpunalle, joka näytti hiukan hermostuneelta jäädessään minun kanssani kaksin. Ei se kuitenkaan haittaisi, koska minä olin ihan mukava!
“Osaan joitakin yrttejä”, Kääpäpuna naukui. Hän vaikutti hiukan ujolta, mutta saisin hänet varmasti kertomaan tosi paljon itsestään! Toisaalta, jos toinen oli hiljainen voisin kerätä kaiken huomion itselleni.
“Mitä tämä kasvi sitten tekee?” kysyin ja ryntäsin puskan luokse, josta nousi pitkiä karhean näköisiä lehtiä. Kirpeä haju iski nenääni ja nyrpistin sitä vähän, “Haisee tosi pahalle!”
“Se on hierakkaa, käytetään haavoihin”, kolli naukui ja katseli muualle. Hän taisi etsiä saalista, mutta minua ei jaksanut se nyt kiinnostaa.
“Mikä tämän nimi on?” kirkaisin löytäessäni pitkän kasvin, jolla oli kellertävät kukat. Se vääntyi hieman tuulessa ja oli asettautunut aika mukavasti edessämme aukeavalle niitylle.
“Se on kultapiiskua”, soturi kertoi, vaikkei näyttänyt nauttivan kamalasti tiedustelustani. En välittänyt, koska halusin vain tietää lisää!
“Entä tämä?” kysyin ja loikin hiukan samannäköisen valkoisen kukan luokse. Sen varsi oli pitkä ja vankka. Kävin siihen kiinni hampaillani saaden pahanmakuista nestettä suuhuni. “Yök!”
“Siankärsämöä”, Kääpäpuna tokaisi, kun yritin saada makua kieleltäni. Onnistuin kuitenkin nielemään sitä ja aloin yökkäillä hurjasti. Kehoni vapisi, kun mitään ei tullut ulos. En ollut syönyt vielä tänään, joten syljin ulos pelkkää limaa.
“Se ei ole vaarallista, mutta parasta palata leiriin”, kolli naukui huolestuneen näköisenä. Nyökkäsin ja pudistelin turkkiani. Ehkä minun täytyisi hiukan miettiä mitä pistin suuhuni.
