Rusakkotassu
Läiskyttelin veteen iloisena. Sen kylmyys säikäytti minut, mutta vain hetkellisesti. Kuumaan ilmaan verrattuna oli ihanaa pistää jalat veteen. En ollut ennen koskettanut tätä läpikuultavaa nestettä näin isossa mittakaavassa. Olin syntynyt lehtikadon aikaan, jolloin joki oli ollut suurimmaksi osin jäässä.
Emo tarjosi hännällään minulle apua uimiseen, mutta halusin koittaa ihan itse! Tassutin syvemmälle kunnes vettä oli kyljissäni saakka. Ohut karkea turkkini tuntui jopa hylkivän vettä, sillä kesti hetki ennen kuin tunsin viileän lempeän virran ihollani saakka.
“Kokeile astua vielä vähän syvemmälle ja kaavi tassuillasi vettä”, emo ohjeisti ja nosti käpälänsä ylös. Se valui vettä, mutta liike silti erottui selvästi. “Kas näin!”
Astuin syvemmälle kuten minua oltiin ohjeistettu ja kokeilin kaapia etutassuillani veden alla hitaasti. En vielä päästänyt itseäni kokonaan vedenvaraan, sillä halusin ensin varmistua tietäväni liikkeen täysin varmasti.
“Juuri noin”, Kujekulta naukui. Hän oli tullut hieman lähemmäs katsomaan miten minulla sujui. Tyrkkäsin takajaloillani vauhtia pohjasta ja annoin itseni olla veden varassa. Liikuttelin käpäliäni kaapien vettä.
Hetken ajan uin vain paikallani ja kaikki tuntui sujuvan, mutta sitten jostain syystä painuin veden alle. En ollut varma mikä minut oli sinne tyrkännyt. Suustani pääsi kuplia, kun koitin pyytää emoa apuun. En nähnyt mitään ja nielaisin vahingossa parikin suullista vettä ennen kuin pääni oli taas pinnalla.
“Ei hätää”, Kujekulta naukui ja nosti minua niskanahasta hiukan ennen kuin päästi minut aivan rantahiekkaan. Kömmin pois vedestä ja yskin. Onneksi en ollut hengittänyt vettä väärään kurkkuun! Siinä olisi käynyt pahasti.
//Kuje? (incase oisit kysymässä tätä multa muutenkin, mutta en oo vastaamassa niin Ruska tulee kyllä mielellään uudestaan veteen, kun on hiukan toipunut säikähdyksestä(ja sen yli kulki vaikka aalto tai jotain vastaavaa))
