Saaga
Kirjoittaja: Rosmariinipentu
Pyöräytin silmiäni, kun Lepakkopentu äksyili minulle ja siskolleni. Minusta Kamomillapentu käyttäytyi typerästi olessaan niin kiltti pennulle, joka oli selvästi äreällä tuulella. Itse en olisi jaksanut jäädä juttelemaan, sillä toisten huono mieli vaikutti omaan mieleeni niin vahvasti. Tassutimme pois rintarinnan. Siskoni oli varmaankin paras ystäväni. Muut kuolonklaanilaiset olivat vain joko liian pöhköjä tai vanhoja.
“Aletaanko sammalpalloa?” kysyin Kamomillapennulta.
“Joo!” sisar sanoi innokkaasti. Nappasin sammalpallon maasta ja heilautin sen kohti Kamomillapentua. Naaras kehräsi napatessaan sammalpallon ja heittäessään sen takaisin. Hymyilin ja nappasin pallon. Pelailimme hetken kunnes kyllästyin pelaamaan ja vieritin pallon sivuun.
“Voisimmeko pyytää emoa opettamaan meille taistelua? Haluan oppia lisää”, sanoin vakavana. Aikoisin ihan varmasti tulla parhaaksi soturiksi koko Kuolonklaanissa mutta siitä ei olisi mitään hyötyä tai iloa, jos Kamomillapennusta ei tulisi myös taitava ja vahva. Voisimme siis harjoitella yhdessä. Sitä paitsi teimme muutenkin kaiken yhdessä.
“En tiedä. Onkohan hän hereillä?” Kamomillapentu kysyi iloiseen sävyyn. Huokaisin.
“Hirveän tylsää! Haluan tehdä jotain”, sanoin ja potkaisin käpälälläni kiveä maassa. Se pomppi kivistä maata pitkin kauemmas ja loikkasin sen perään. Kurkustani pääsi jonkun tapainen kiljahdus, kun sain sain kiven napattua käpälieni väliin. Kamomillapentu katseli minua mietteliäänä. Yhtäkkiä sain idean.
“Tule tänne”, sanoin ja viitoin hännälläni Kamomillapentua astelemaan lähemmäs. Sisareni nyökkäsi ja tuli lähemmäs. Nojauduin kuiskuttamaan tuon korvaan saamani idean.
“Mitä, jos koittaisimme karata leiristä?” ehdotin ja nojauduin sitten taaksepäin katsoakseni odottavasti Kamomillapennun silmiin.
//Kamoliini?
