Sähköpentu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
”Joko me mennään?” Sinipentu kysyi oikeaoppisesti ääntään hiljentäen. Oli kaikista paras Sulkapennun suunnitelman kannalta, että kellään ei olisi minkäänlaista tietoa tutkimusretkestä. Nyökkäsin pienelle valkealla naaraalle terävästi ja vilkaisin pesän kissoja. Nyt olisi oikea aika lähteä herättämättä sen suurempaa huomiota. Sulkapentu otti koko sisaruskatraan hallintaansa ja lähti johtamaan joukkiota ulos pentutarhalta. Hiivin aivan Sulkapennun perässä ja satunnaisesti tämän pysähtyessä tunnustelemaan reittiä, hänen miltei musta häntänsä kutitteli kasvojani.
”Pidä häntäsi kurissa”, murahdin Sulkapennulle, joka vilkaisi minua nopeasti ja veti häntäänsä sivummalle kasvoillaan ilme, jota oli vaikea lukea. Harmaaraidallinen naaraspentu kuiskasi:
”Liikettä niveliin!” Ja lähti nelistämään kovaa vauhtia leirin varjojen seassa kohti edessämme häämöttävää kahden kiven väliin muodostunutta pesää, jonka suunnalta leijui ihmeellinen kitkerän ja makean sekoitteinen haju. Haju sai nenäni vähän nyrpistymään, mutten antanut sen paistaa kasvoiltani. Vihdoin ja viimein työnnyimme parantajan pesään ja onneksemme pesä oli tyhjä, mutta silti ilmassa leijui tuore kissan haju. Ensimmäiseksi pesässä havaitsin sammalpedin, jonka ympärillä haisi toisen kissan tuoksu.
”Tämä taitaa olla se sairasaukio mistä isä puhui!” muistin ja intoilin Sinipennulle ja Sulkapennulle. Heidän katseensa liikkuivat parantajanpesän pinnoilla silmät suurina, kun he ihastelivat pesää. Pian huomasin, että pesä jatkui vielä syvemmälle. Tökkäsin sisaruksiani pitkällä sähköiskun saanutta muistuttavalla hännälläni ja osoitin syvemmälle pesään.
”Mennään katsomaan mitä sieltä löytyy. Se juttu mitä isä ei halunnut nähdä on varmasti täällä”, selitin tohkeissani. Sulkapennun silmät pyöristyivät innokkaina ja hän loikki ensimmäisenä pesän synkkiin syövereihin, jonne päin käveltäessä ihmeelliset hajut tuntuivat voimistuvan. Sulkapennun koko hahmo oli pujahtanut niin syvälle, ettei hänestä näkynyt enää hännän tupsuakaan. Kiirehdin nopeasti hänen peräänsä, mutta pitäen samalla huolen, että Sinipentu pysyi mukana eikä jäänyt keräämään uusia erikoisia kiviä kokoelmaansa tai ihmettelemään uutta toukkaa. Kun pesän syvempi osuus aukeni silmieni edessä huokaisin turhautuneena:
”Tultiinko me vaan tänne jonkun ison kasvivaraston takia?” En nähnyt mitään salaamisen arvoista, joka sai minut haluamaan palaamaan takaisin pentutarhalle emon luokse, ennen kuin hän huomaisi meidän lähteneen. Pystyin jo kuvittelemaan emon torumassa minua tiukasti, kun olin lähtenyt mukaan.
”Pitäisikö meidän palata?” kysyin, mutta Sulkapentu ei tuntunut huomanneen kysymystäni vaan nuuhkutti innokkaasti pesän nurkkia, kuin etsien jotain.
”Ehkä se salattu juttu on laitettu piiloon!” tämä hihkaisi ja yritti nostattaa intoa sisälläni. Kasvoillani kuitenkin kuitenkin kävi pettymyksen ja turhautuneisuuden sekoitteinen ilme, kun ymmärsin, että jäisimme tänne. Rojahdin istumaan kovalle maalle ja huokaisin teennäisen kovaa, jotta sisarukseni kuvittelisivat minulla olevan tylsää ja saisin suostuteltua heidät lähtöön. Miksi ihmeessä olin edes suostunut mukaan?
//Sini? Sulka?
386 sanaa
