Sähköpentu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
“Oletan sinun olevan Tuhkajuovan pentuja?” Tuimapennuksi esittäytynyt tummanharmaa kolli pentu naukui, keltaiset silmät tuimasti kiiluen. En tiennyt oliko pennun lause vain toteamus vai kysymys. Silti nyökkäsin tälle vastaukseksi.
”Oletat oikein”, maukaisin ääneni tasaisena, eikä siitä voinut lukea tunteitani. En ollut aivan varma pennun suhtautumisesta minuun, sillä hän vaikutti ihailtavan tyyneltä. Hiljaisuus vallitsi välillämme, mutta se ei tuntunut mielestäni epämukavalta. Kumpikin vain käytti hiljaisuuden hyväkseen tutkiakseen toinen toistaan. Päätin suhtautua kolliin omalla tavallani hyväntahtoisesti, sillä oli pakko tunnustaa, että olin aika vaikuttunut hänestä jo, vaikka olimme vasta tavanneetkin.
”Oletko käynyt jo leirissä?” kysyin ja räpäytin silmiäni vähemmän tyly ilme kasvoillani kuin alun perin. Pidin silti kuitenkin muurin välillämme yllä, sillä en halunnut, että vielä minulle puoli tuntematon kolli saisi minusta irti jotain mitä voisi käyttää myöhemmin hyväkseen. Olin viime aikoina kasvanut henkisesti ja aloin jo lähentelemään oppilasikää. En ollut enää niin sinisilmäinen ja osasin jo ajatella itse.
”En”, Tuimapentu naukui kuivasti, eikä suonut minulle yhtäkään ylimääräistä sanaa. Nyökkäsin oivaltavasti samalla seisomaan nousten.
”Sitten mennään. Leiri ei ole mikään kovin kiinnostava paikka, mutta kyllä nyt kissan kotinsa pitää tuntea”, murahdin jollain tavalla ystävällinen vire kaiken tuon kovuuden takana. Heilautin korviani vielä merkiksi seurata ja käännyin ympäri, ottaen suunnaksi pentutarhan uloskäynnin ja sitä koristavan tummanvihreän sammalverhon. En vilkaissut taakseni, kuin en välittäisi seuraisiko Tuimapentu minua, mutta toivoin kyllä, että hän tulisi. Työnnyin läpi turkkiani viistävän sammalverhon ja näin tutun jokapäiväisen leirin, jossa jokainen kissat hoiti omia askareitaan tai vietti kalliita vapaa tuntejaan kieliä vaihdellen ja torkkuen. Se näytti aivan samalta kuin eilen ja sitä edellisenä päivänä, paitsi että sulava ensilumi koristi leirin maata vielä hetken, ennen kuin se katoaisi lopullisesti. Pysähdyin suuaukolle odottamaan uutta tummanharmaata tuttavuuttani ja ilokseni näin hetken päästä hänen tassuttavan vierelleni. Huomasin hänen askeltensa vielä horjuvan hieman, mutta olihan se ymmärrettävää vielä. Ei kukaan pentu syntynyt valmiina kävelemään. En kuitenkaan halunnut huomauttaa Tuimapennulle mitään hänen vielä hieman heikosta kävelystään, sillä mielestäni siinä ei ollut mitään pahaa. En halunnut ilkkua muiden puutteilla. Vilkaisin kollia ja huomasin hänen katseensa liikkuvan ympäri leiriä tasaista tahtia, kuin suoden kaikelle samanlaisen tuiman silmäyksen.
”Mihin haluat mennä ensin? Tunnen leirin jo melkein läpikotaisin. Voidaan koittaa löytää vaikka jotain pakotunneleita kierroksen jälkeen. Jos vain kiinnostaa”, tarjouduin ja siristelin silmiäni pilvenraosta kurkistavalle auringolle, joka ei suostunut enää lämmittämään maatamme yhtä lämpimästi kuin ennen.
//Tuima? c:
375 sanaa
