Sähkötassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
”Onkohan Eloklaani yhtään samanlainen kuin Kuolonklaani? Ovatkohan heidänkin oppilaansa käyneet salaa Kuolonklaanin reviirillä?” Sulkatassu mietiskeli. En oikein pitänyt siitä, kuinka huolettomasti hän oli Eloklaanin reviirillä. Minun tehtäväkseni jäi tarkkailla mahdollisia lähestyviä ongelmia ja vaaroja – tai siltä ainakin minusta tuntui. Tässä ei ollut kyse mistään rohkeudesta. Ei se osoittanut rohkeutta, että kulki uhkarohkean rennosti vihollisklaanin alueella. Tässä oli kysymys järjestä, enkä tiedä missä Sulkatassun järki tällä hetkellä oli. Hänen seikkailunhalunsa tuntui sivuuttavan hänen muut ajatuksensa.
”Uskon, että Eloklaanissa on loppujen lopuksi melko paljonkin samanlaisuuksia Kuolonklaanin kanssa, lukuun ottamatta perusluonnetta. Muistat varmaan, että yksi klaanin perustajista oli itse Kuolonklaanilainen ja hän oli oppinut kaikki tapansa ja perinteensä meiltä. Tämän takia uskon, että elämä Eloklaanissa ei ole kovin erilaista, mutta ei sitä voi loppujen lopuksi tietää, jos ei ole itse Eloklaanilainen tai muulla tavalla asianomainen”, vastasin ääntäni madaltaen. Jokainen askel ja raksahdus, kuulosti sillä hetkellä kymmenen kertaa kovemmalta ja jokainen sana tuntui kaikuvan taivaalla pidemmän ajan, kuin yleensä. Sen aiheutti metsässä piinaava hiljaisuus sekä tietämättömyys. Lyhyen tauon jälkeen sanoin vielä:
”Enkä usko, että Eloklaanin oppilaat uskaltavat käpälällään astua meidän maillemme. He saisivat kunnon selkäsaunan.” Sulkatassu vilkaisi minua sivusilmällään. Keskustelumme taukosi, sillä naaras ei enää sanonut mitään, enkä minä turhan takia jatkanut. Jäin miettimään sanojani. Koska yksi klaanin perustajista oli Kuolonklaanilainen, se tarkoitti sitä, että he tiesivät perustaisteluliikkeitämme. Se ajatus kiusasi minua hieman.
Matkalla länsirajalle sisareni keskittyi kaikkeen epäolennaiseen – niin kuin seikkailuilla yleensä tehtiin. Hän katseli kiinnostuneena kaikkea uutta. Kyllähän se kaikki oli uutta, mutta silti aivan tavanomaista. Mikään ei omassa mielessäni vetänyt vertoja Hehkulammen kauneudelle yöaikaan, ja onnekseni se oli Kuolonklaanin reviirillä. En uskonut, että koskaan löytäisin mitään sen kauniimpaa. Sen jälkeen suuntasin ajatukseni takaisin raidalliseen sisareeni ja mieleen nousi kysymys, jonka vastausta en tiennyt halusinko oikeasti kuulla.
”Miten käy, kun seikkailunnälkä iskee seuraavan kerran ja Eloklaanin reviiri on jo koluttu? Voit olla varma, etten lähde yhtään tätä pidemmälle”, sanoin heilauttaen paksua häntääni ja vilkaisten melko vakavalla ilmeellä Sulkatassua. Meillä olisi velvollisuuksia klaanissa, emmekä me voisi sivuuttaa niitä seikkailujen tähden.
//Sulka?
327 sanaa
