Sähkötassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Sulkatassu oli alkanut turhankin tuttavallisesti juttelemaan Hiilihampaalle, joka sattui olemaan yksi Mesitähden mainitsemista tuoreista sotureista. Tummanruskea kolli näytti alkuun todella jännittyneeltä, mutta rentoutui keskustelun edetessä ja ehkä Sulkatassun reippaalla asenteella oli myös jotain vaikutusta asiaan.
Olin päättänyt jättää Sulkatassun väitöksen hänen uintitaitojensa paremmuudesta sivusuun, sillä tässä hetkessä se ei ollut merkityksellistä. En kuitenkaan pitänyt taitojeni aliarvioimisesta. Mutta jos joltain sallin sen, niin Sulkatassulta. Hän oli myös ainut, joka sai leikillään kiusata minua. Muut laittaisin lopettamaan ennen kuin aloittaisivatkaan.
Hiilihammas oli kertonut hieman elämästä Eloklaanissa, muttei vastannut kovin paljoa sisareni kysymyksen ohi, joka osoitti, että hän osasi paljastaa asioita vain sen verran, kuin oli järkevää. Hiilihampaan seuraava lausahdus kuitenkin kumosi olettamukseni, kun hän paljasti varomattomasti pelkäävänsä vettä. Itse en henkilökohtaisesti olisi kailottanut heikkouksiani muille -enkä varsinkaan vieraan klaanin jäsenelle. Vaikka keskustelu olikin nyt melko neutraalia, jonka tarkoituksena oli vain vaihtaa kuulumisia klaanien kesken, taistelun keskellä jokainen olisi oikeutettu hyödyntämään kokoontumisessa kuulemiaan asioita toista vastaan, jos se vauhditti voittoa. Koskaan ei saanut olla liian varomaton tuntemattomien seurassa, vaikka jokin tuntuisi pieneltä asialta silloin, se voisi olla ratkaiseva tekijä tulevaisuudessa.
Kolli taisi kuitenkin huomata virheensä, sillä hänen kasvoillaan kävi aavistuksen katuva sävy. Hän kuitenkin siirtyi ketterästi seuraavaan aiheeseen ja vuorostaan kysyi meiltä:
”Entä millaista elämä Kuolonklaanissa sitten on? Osaavatko kaikki teillä päin uida?”
Oli jotenkin outoa, että kaksi samassa metsässä asuvaa klaania tiesivät loppujen lopuksi niin vähän toisistaan.
”Kuolonklaani on loistava paikka elää. Koulutuksessa ei ole puutoksia eikä riistastakaan ole pulaa”, sanoin aukaisten suuni ensimmäistä kertaa koko keskustelun aikana, ”Osa kuolonklaanilaisista osaa uida, mutteivät kaikki.” Hiilihampaan jäänsininen katse oli kääntynyt minuun ja samoin sisarenikin vilkuili minua silloin tällöin. Olin päättänyt ottaa vastausvuoron itselleni, sillä Sulkatassun ensimmäisissä puheenvuoroissa oli joitakin varoitusmerkkejä siitä, että tämä saattaisi tahattomasti sanoa jotain liikaa. Ei ollut kyse siitä, etten luottaisi Sulkatassuun ja tämän itsehillintään, mutta tiesin, että hän oli jo ylikierroksilla pelkästä innokkuudesta ja se saattaisi aiheuttaa tavallista enemmän varomattomuutta.
Siirsin katseeni pois Hiilihampaan silmistä merkiksi puheenvuoroni päättymisestä.
Vilkaisin Hehkulammen suuntaan. Sen pinta kimalteli täyskuun valossa mitä kauneimmalla tavalla. Se näytti niin lumoavan kauniilta. Välillä mietin, että oliko veden heijastavalla pinnalla jokin tarkoitus. Se oli mielikuvituksellisin asia, mihin koskaan syyllistyin.
Joskus olin keksinyt, että sen täytyi olla jonkinlainen keino houkutella saaliit lähemmäksi. Tarvitsihan vedessä asuvat pedotkin jotain syötävää. Ehkei sellaisia olentoja ollut täällä, mutta olin pentuna kuullut klaaninvanhimpien kertovan vanhoja tarinoita, joista jotkut sisälsivät mainintoja valtavista vesialueista. Suuret vesialueet, suuremmat eläinlajit. Tiesin kuitenkin, että tarinoilla oli tapana olla keksittyjä ja liioiteltuja, joten en ottanut kuulemiani satuja liian tosissaan.
Tuollainen kuvitteleminen oli mielestäni loppujen lopuksi turhaa, mutta välillä antauduin ajatusten vietäväksi, vaikken suuria lahjoja mielikuvituksen saralla omannutkaan. Haaveilu oli merkityksetöntä, jos se ei liittynyt tosimaailmaan ja sen tavoitteisiin.
Lopulta päädyin taas tutkimaan eloklaanilaiskollin eleitä ja ilmeitä. Olin kiinnostunut kissojen käytöksestä erilaisissa tilanteissa. Siksi pidin kissojen tarkkailusta ja osin siitä varmaan johtuikin melko hyvät kasvoiltalukutaitoni.
Hiilihammas ja Sulkatassu olivat jatkaneet keskustelua, mutta kissojen liikehdinnästä päätellen jokainen alkoi olla tietoinen pian tapahtuvasta lähdöstä, vaikkeivät klaaninpäälliköt olleet siitä vielä ilmoittaneetkaan. Siispä sisarenikin alkoi jo hiljalleen hyvästellä keskustelukumppaniamme. Sen tehtyään minäkin vielä kohteliaasti sanoin omat hyvästini:
”Näkemiin.”
Tämän jälkeen tiemme erkanivat ja lähdimme Punatähden luokse, joka oli juuri ilmoittanut kokoontumisen päättyvän. Sulkatassu tassutti rinnallani aivan tohkeissaan ja selitti minulle kaikkea kokemaansa uutta. Tätä jatkui koko matkan leiriin asti, eikä hän näyttänyt mitään väsymisen merkkejä. Hän sai minut hymyilemään.
”Sulkatassu”, kuiskasin varovasti sammalpetiin käpertyneelle Sulkatassulle, joka tuhisi unissaan.
”Sulkatassu”, toistin vähän kovempaa, mutta silti pitäen ääneni pehmeänä, jotten säikäyttäisi naarasta. Tämän seurauksena naaras kierähti pedillään, muttei viitsinyt avata silmiään.
”Nouse nyt, niin pääset esittelemään loistavia uintitaitojasi”, sanoin puoliksi kiusoitellen. Sulkatassu havahtui avaamaan uteliaat silmänsä.
Aurinko oli jo noussut taivaalle, mutta Sulkatassu nukkui vielä kokoontumisen uuvuttamana. Tuhkajuova oli tullut puhumaan minulle hieman aiemmin ja kertonut suunnittelemistaan uintiharjoituksista Hehkulammella. Se oli syy siihen, miksi tällä hetkellä varovasti herättelin sisartani.
”Huomenta”, sanoin ja astuin hieman taaemmas antaen Sulkatassulle tilaa nousta. Tämä näytti vieläkin hieman uniselta, mutta sitäkin enemmän mietteliäältä.
”Kerrankin, kun saisi nukkua pitkään, niin päätetään järjestää uintiharjoitukset”, naaras tuhahti, vaikka uskoinkin hänen oikeasti olevan mielissään päivän ohjelmasta, kunhan hän vain pääsisi heräämisen aiheuttamasta ärtymyksestä.
”Valmistauduhan lähtöön, Tuhkajuova ja Pimentovarjo alkavat odottaa meitä pian”, sanoin ja vilkaisin Sulkatassun kellertävän vihreisiin silmiin, jonka jälkeen käännyin poistumaan pesästä.
//Sulka, Tuhka tai Pimento?
688 sanaa
