Sähkötassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Koko tilanne oli eskaloitunut hetkessä. Tuntui kuin jokainen sekunti olisi vain johtanut toiseen, entistä hirveämpään sekuntiin. Sydämeni pumppasi jokaisella lyönnillään lisää adrenaliinia suoniini ja sitä seuraava energia ja voima olivat valmiita purkautumaan jylisten ulos.
Karhumyrskyn valitessa kohteeksensa minut ja Sulkatassun, paljastin hampaani, kynteni ja olin valmiina repimään kollin kappaleiksi ennen kuin hän katkaisi viiksikarvaakaan sisarestani. Sitten tilanne sai taas aivan uuden suunnan. Eteemme kiitänyt kissa. Jäätävä tuskanhuuto. Ja pian näin Punatähden elottoman ruumiin lojumassa edessämme. Vedin järkyttyneenä henkeä ja silmäni rävähtivät ammolleen. Minun oli pakko kerätä itseni.
Seuraavat tapahtumat tuntuivat sumuisilta mielessäni, mutta muistan sen suuren raivon, jolla lähdin hyökkäämään kohti kauempana pyöriviä sotureita, Sulkatassu vähän matkan päässä perässäni.
Kun saavutin viimein kissat, loikkasin kastanjanvärisen kollin niskaan ja upotin kynteni syvälle tämän nahkaan. Revin ja pöllytin Karhumyrskyn turkkia, mutta kolli vain jatkoi taisteluaan niistä piittaamatta -tai ainakin hän osasi kätkeä irvistelynsä hyvin.
Taistelun väsyttämät soturit latasivat toisiinsa aina vain iskuja toisensa jälkeen. Sitten Karhumyrskyn kynnet viilsivät kriittisesti Jyrkänneloikan kurkkua. Se sai mestarini iskut hyytymään ja hitaasti maahan lyyhistyessään hänen suustaan kuului korvia riipivää kurlausta. Karhumyrskyn pistävän oransseissa silmissä välähti voitonriemu hänen ladatessaan edelleen iskuja jo tuomittuun kissaan. Sitten kuului viimeinen kuolemanhuuto ja elämän hiipuessa tummanharmaasta kollista, ilmaan nousi pysähtynyt hiljaisuus. Vatsaani kouraisi ilkeästi, mutta ennen kaikkea uusi, puhdas raivo nousi pintaan. Hän oli tappanut Jyrkänneloikan. Mestarini. Isoisäni. Minun verisukulaiseni.
Sen tunteen vallassa aloin taistelemaan Karhumyrskyä vastaan entistä hurjemmin. Kasvoillani synkkä ja vihantäyteinen ilme. En taistellut sokeasti. Mieleni oli tyyni ja jokainen iskuni oli määrätietoinen ja niin harkittu, kuin tällaisessa tilanteessa oli mahdollista.
Näin Sulkatassun taistelevan rinnallani siitä huolimatta, vaikka hän oli kokenut varmasti myös omanlaisensa tunneskaalan nähdessään Jyrkänneloikan kuolevan. Karhumyrsky oli meitä kumpaakin paljon kokeneempi, mutta meitä oli kaksi. Vaikka olimmekin viralliselta arvoltamme vain kaksi oppilasta, tosiasiassa olimme jo vanhempia kuin kaksi klaanimme tuoreinta soturia.
Taistelu oli raivokasta ja aggressiivista, kun Jyrkänneloikan ja Punatähden tappanut soturi yritti tasaisen voimakkaasti päästä yhtä lailla eroon meistäkin. Ilmassa kajahti tasaisin väliajoin jonkinlainen tuskan ulvahdus kenestäkin vuorollaan, mutta silti piinaavaa kuolemantanssi jatkui.
Väistäessäni Karhumyrskyn iskua, tieni vei umpikujaan ja sain voimakkaan iskun tummanruskeasta käpälästä kasvoilleni. Ennen kuin ehdin puolustautua, kolli läiskäisi vielä toisen ja kolmannenkin iskun raivoisalla voimalla ja se sai maailman hetkeksi sumentumaan ympäriltäni. Yritin valmistautua torjumaan seuraavan iskun, mutta sitä ei koskaan tullutkaan. Yritin katsoa, mitä oli tapahtunut, mutta näkökenttäni oli tavallista kapeampi kun kirkkaan punainen veri virtasi suoraan oikeaan silmääni. Ravistin päätäni ja aivan hetken näin selkeästi Sulkatassun loikkaamassa kohti Karhumyrskyn kurkkua, ennen kuin silmäni sai ylleen taas uuden verikerroksen. Viiltävä kipu korvensi kasvojani polttavasti hyökätessäni uudestaan. Nyt iskujemme voima alkoi jo hiljalleen hiipua ja tarkkaavaisuuteeni ei ollut terävimmillään, koska käytössäni oli väliaikaisesti vain yksi silmä. Tämän puutoksen takia sain vielä pahan iskun kylkeeni, josta norui paksu vana verta sen mukaan, mihin ikinä liikuinkaan. Koko aukio oli värittynyt helakan punaisella verellä, joka näytti samalta kaikkialla, riippumatta siitä kenestä se oli vuotanut.
Yritin iskeä Karhumyrskyn tassuihin ja horjuttaa tämän tasapainoa, mutta kolli oli liian varautunut niihin eikä mikään mennyt tarpeeksi vahvana perille kaataakseen kissan. Tämän keskittymiskyvyn ollessa minussa, Sulkatassu syöksyi näppärästi kiskaisemaan kollia hännästä ja kollin vihaisesta hulluudesta kiiltävien silmien katse kääntyi refleksinomaisesti sisareni suuntaan, syöksyin tassut edessäni sojottaen kollin takajalkoihin vailla puolustautumiskeinoa. Iskin niihin niin lujasti kuin vain pystyin ja viimein Karhumyrskyn tasapaino heilahti tarpeeksi, että minun iskiessäni hänen kylkeensä tämä horjahti maahan. Sulkatassu oli vikkelästi kiepahtanut hänen etupuolelleen ja viskoi nyt iskuja hurjasti tämän kasvoihin. Painoin etutassuni Karhumyrskyn päälle hengästyksestä puuskuttaen ja pidin tätä maassa. Kolli pyristeli parhaansa mukaan, mutta pian tajusi hävinneensä.
Sulkatassu astui kauemmaksi paljastan kissan iskuja saaneet kasvot. Tämän pistävän oranssit silmänsä olivat kadonneet veripeitteen alle ja se teki näin minusta ja Sulkatassusta tilannetta hallitsevan osapuolen. Koko kaaoksen aloittanut Karhumyrsky jupisi itsekseen jotain, mikä ei kantautunut aivan korviini asti, eikä se varmasti ollut tarkoitettukaan niin.
Luimistuneet korvani nousivat valppaasti pystyyn kääntyessäni Sulkatassun puoleen:
”Oletko kunnossa?” Ääneni ei ollut aivan yhtä rauhallinen kuin olisin tahtonut ja sen tavallista korkeampi sävy ilmensi sisälläni vellovaa jännittyneisyyttä, joka ei ollut vielä ehtinyt purkautua. Tilanteen todellisuus alkoi myöskin vasta valjeta minulle. Jyrkänneloikka oli tosiaan kuollut. En silti vielä kyennyt tuntemaan mitään. Oloni tuntui samalta kuin puutuminen, mutta henkisesti. Ajatuksiini kuitenkin eksyi ajatus siitä nuoresta kollista, jonka kimppuun Karhumyrsky oli alun alkaen hyökännyt. Olikohan hän kunnossa?
//Sulka? 😀
693 sanaa
