Sähkötassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Sisaremme Sinilintu oli ilmestynyt seuraamme aivan yllättäen. En ollut lähiaikoina viettänyt aikaa juurikaan Sinilinnun kanssa, joka oli ristiriitaista siihen nähden, kuinka paljon perhe minulle merkitsi. Siksi ajattelin suostua sisaren vaatimukseen, että jättäisimme linnut rauhaan. En nähnyt sitä samaa linnuissa, kuin Sinilintu, vaan minulle ne olivat vain tuoresaalista siinä missä muutkin. Välitin kuitenkin sisarestani sen verran, että halusin kunnioittaa tämän pyyntöä ja avasin suuni suostumukseni ilmoittamiseen, niin kuin Sulkatassukin oli hetki sitten tehnyt:
”Lupaan välttää lintujen syömistä viimeiseen asti, mutta jos joskus on kysymys elämästä ja kuolemasta, niin silloin en epäröi pitää itseäni hengissä oli se sitten linnuilla tai jollain muulla.” Sinilinnun silmistä en osannut lukea mitään, mutta uskoin hänen miettivän. Lopulta hän kuitenkin hyväksyi lupaukseni, vaikkakin hän olisi mieluummin hyväksynyt lupauksen kokonaan lintujen rauhaan jättämisestä. Hän kuitenkin tiesi antamieni lupausten pitävyyden, eikä uskonut, että joutuisin hengenhätään aivan heti.
Minun oli vaikea ymmärtää Sinilinnun näkökulmaa, mutta kunnioitin sitä silti.
”Selvä, eiköhän sitten mennä”, Sulkatassu totesi ja nousi ylös johdattamaan joukkoamme kohti leirin lampea. Sitä lähestyessämme toisten puheen kuuleminen muuttui aavistuksen verran vaikeammaksi vesiputouksen pauhun takia. Ei kyse ollut mistään valtavasta vesiputouksesta, mutta kuitenkin sellaisesta, että veden valuessa alas syntyi kuuluvuutta haittaava ääni.
Pysähdyimme lammen reunalle ja annoin katseeni liukua hetken lainehtivassa vedessä. Turkkini oli enää aavistuksen kostea Hehkulammessa uimisesta.
Vilkaisin siskoihini. Sinilintu tarkkaili veden liplatusta keskimääräistä tarkemmin, kuin olisi nähnyt sen liikkeessä Pimeyden metsän salat. Naaraan valkea turkki näytti hieman oranssihtavalta, kun aurinko alkoi hiljaa pudottautua alaspäin. Hänen turkkinsa valkea väri oli niin poikkeava minun ja Sulkatassun turkkien väreistä, mutta se oli kaunis. Olin aina pitänyt valkoista turkkia kauniina.
Minua rehellisesti sanottuna suututti se, miten emomme kohteli Sinilintua. Perhettä ei voinut hylätä sillä lailla ja eihän Sinilintu ollut edes tietääkseni tehnyt mitään. Hyvä minun oli sanoa, kun itsekään en juuri vaihtanut tämän kanssa sanoja vapaa-ajalla. Meissä oli kuitenkin se ero, että minä sentään kelpuutin sisareni seuraani. Sinilintu ei ollut silmissäni epämiellyttävä pettymys. Kaikesta vihaisuudestani huolimatta, en vain voinut lakata arvostamasta Tuhkajuovaa kuin jotain ylempääkin päällikköä. Hän oli emoni ja vanhempiaan kuului arvostaa. Kaiken lisäksi hän oli loistava esimerkki Kuolonklaanin soturista -sellaisesta, joka minä halusin olla.
Kuulin, kuinka Sulkatassu selitti Sinilinnulle jotain sukeltamisesta ja hengityksen pidätyksestä, mitä olisi hyvä tietää ennen, kuin laittaisi päänsä veteen.
”Okei, taisin saada ajatuksesta kiinni”, Sinilintu totesi rauhallisella äänellä ja vilkaisi kumpaakin kuin kysyen, kuka haluaisi aloittaa. Siinä kohdassa minä päätin osallistua keskusteluun:
”Minä voin aloittaa.” Kaksikko nyökkäsi hyväksyen ehdotukseni. Tassutin veteen ja kumarruin siten, että vesi olisi tarpeeksi lähellä, jotta saisin kasvoni laitettua veden alle.
Sulkatassu oli asettunut vasemmalle ja Sinilintu oikealle puolelleni valmiina nostamaan pääni vedestä, jos jokin menisi vikaan. Touhumme varmaan näytti jokseenkin älyttömältä tietämättömien kissojen silmissä, mutta en jaksanut välittää, sillä mitä heidän mielipiteensä minuun vaikuttaisivat.
Vedin henkeä ja työnsin pääni rohkeasti veteen. Korvanikin painuivat veden alle ja niiden täyttyessä vedestä humina valtasi pääni. Kaikki oli kerrassaan taivaallisen rauhallista veden alla. Sen syvä hiljaisuus oli varmaan yksi kauneimmista asioista, mitä oli lyhyen elämäni aikana kuullut. Tuntui, kuin olisin voinut levätä paremmin kuin koskaan. Sitten nostin pääni ylös ja palasin taas äänekkääseen todellisuuteen. Haukkasin kovaäänisesti happea ja olin sokaistua maailman kirkkaudesta.
”Nyt minun vuoroni!” Sulkatassu hihkaisi ja asettui lammen vierelle. Kävellessäni hänen toiselle puolelleen ravistelin paksuista poskikarvoistani vettä päätäni ravistellen. Maahan laskeutuvista pisaroista kuului hiljainen tömähdys.
Sitten soin kaiken huomioni tarkkaavaisesti arvokkaaseen sisareeni, jonka olisin valmis nostamaan veden syövereistä, jos tilanne sitä vaatisi.
//Sulka?
549 sanaa
