Sähkötassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Olin jo hetken ehtinyt tarkkailemaan kissojen touhuja leiriaukiolla, kun kuulin Punatähden äänen ilmoittavan klaaninkokouksesta. Kissat alkoivat kerääntyä paikalle, mutta itse päätin pysyä hieman taaempana ja kauempana muusta kissajoukosta. Höristin kuitenkin korviani, sillä halusin tietää, mitä päälliköllä oli sanottavanaan.
Kun kaikki kissat olivat kuulolla, Punatähti aloitti puheensa mistäs muustakaan, kuin klaaniin saapuneesta erakosta, joka olisi koeajalla. Kuuntelin hänen sanansa kyseisestä aiheesta vain puoliksi, sillä uskoin tietäväni aivan tarpeeksi.
”Kokouksen varsinainen aihe on soturinimitykset–.” Siristin silmiäni ja tarkkailin, kuinka eteen kutsuttu Mustikkatassu kipitti hänelle tavanomaisen ujosti päällikön luokse. Tuntui suorastaan siltä, kuin Punatähti olisi tarkoituksellisesti päättänyt nimittää muut oppilaat nyt sotureiksi, jotta saamamme rangaistus kivistäisi sieluamme kovemmin antaen katumukselle lisää syytä.
Mustikkatassu sai nimekseen Mustikkakuonon. Hänen silmänsä loistivat ylpeinä, kun hän käveli päällikön luota takaisin muiden kissojen joukkoon. Mustikkakuono olisi varmasti ihan keskinkertainen soturi, ei siinä mitään, mutta hänen ujo luonteensa saattaisi olla esteenä erinäisille asioille. Hänen pitäisi saada vähän itsevarmuutta, muuten ties kuka hyppisi kollin varpaille.
Seuraavaksi eteen kutsuttiin Lintutassu. En juuri tiennyt naaraasta mitään, vaikka olimmekin olleet pesätovereita jo monia kuita. Pidin häntä kuitenkin aika kauniina. En tietenkään mitään tunteita naarasta kohtaan omannut, mutta aina sai ihailla.
Suurin syyni sille, etten jututtanut ketä vaan, oli se, että välttelin turhanpäiväistä sanojen vaihtoa ilman sen tärkeämpää asiaa. Halusin kuitenkin olla perillä klaanini kissoista jollain tasolla, sillä jokaisesta oli hyvä tietää jotain.
Lintutassu sai nimekseen Lintusielun ja uskoin, että nimitykset olisivat naaraan jälkeen siinä, mutta huomasinkin, kuinka Punatähti alkoi hakea katseellaan vielä jotakuta. Sitten hän kutsui kissan, jonka nimitys riipaisi minua kaikista eniten.
Eteen kutsuttu valkoinen, pienikokoinen kissa, jonka innostumattomuus tavallisia klaaniasioita kohtaan oli havaittavissa tässäkin tilanteessa, asteli Punatähden luokse. Etsin katseellani Sulkatassun, joka istui Lehtitassun lähettyvillä kuuntelemassa kokousta. Kaksikkoa oli nähnyt jonkin verran yhdessä sitten suurten harjoitusten ja minua vähän huolestutti yrittäisikö Sulkatassu huiputtaa tuon kaikin puolin järkevän oloisen naaraan mukaan typeriin seikkailuihinsa. Vaikka toivoinkin, että Sulkatassu olisi ottanut opikseen, tiesin, ettei hän ollut.
Raidallinen naaras tuntui vaistoavan katseeni, ja sen seurauksena vilkaisi taakseen kohdaten katseeni. Sen tehtyään, hän kuitenkin käänsi katseensa takaisin Sinitassuun ja hänen nimittäjäisiinsä. *Olisimme saaneet soturinimemme tänään..* Ravistin päätäni. Ei ollut minun tapaistani jäädä pohdiskelemaan asioita, joille ei voinut enää tehdä mitään, mutta soturius oli minulle tärkeää. Silti tunsin kaiken tämän takana ylpeyttä sisarestani.
”Sinitassu, sinun uusi nimesi on Sinilintu”, Punatähti julisti ja sitten klaani alkoi hurrata kolmikon nimeä. Hurrasin mukana vain, koska tämä oli Sinilinnun tärkeä päivä ja olin iloinen hänen puolestaan. Muiden nimiä hurrasin vain tavan vuoksi.
Kokous alkoi hiljalleen olla ohi ja tuoreet soturit alkoivat siirtää petejään oppilaidenpesästä soturienpesään. Seurasin operaatiota sivusilmällä, ja koska huomioin myös muuta maailmaa, huomasin Jyrkänneloikan saapumisen. Käännyin mestarini suuntaan täysin ja katsoin tätä silmiin rauhallisesti. Jyrkänneloikka oli yhtä lailla muun perheeni kanssa pettynyt toimintaani. Hän kohteli minua entistä ankarammin ja yhtä paljon ankarammin yritin näyttää tälle kykyni.
”Lähdemme pian metsästyspartion mukana. Siinä sivussa se toimii myös harjoituksina. Ole valmiina, kun lähdemme”, kolli murahti kasvoillaan samalla tämän tavallinen vihaisenylpeä ilme. Nyökkäsin kuuliaisesti. Sen jälkeen Jyrkänneloikka poistui paikalta.
Hetken odottelin samalla turkkiani siistien. Sen jälkeen totesin, että partion täytyisi varmasti pian alkaa kokoontumaan. Näin, kuinka Mustikkakuono tassutti ulos sotureidenpesästä minua kohti, katse tavanomaisen ujosti harhaillen. Tuore soturi oli mitä ilmeisemmin tulossa partion mukaan. Nyökkäsin nopean tervehdyksen ja suuntasimme yhdessä vähän lähemmäs uloskäyntiä. Hetken päästä paikalle saapuivat vielä Jyrkänneloikka ja Kalmakuu. Koska partio oli nyt koossa, lähdimme matkaan.
Tassutimme auringon kuivattamalla aukiolla. Ruoho alkoi jo hieman vihertää ja ilmassa leijui hiirenkorvan huumaava tuoksu. Aurinko lämmitti turkkiani ihastuttavan lämpimästi ja muutenkin oli erittäin otollinen saalistuskeli. Partiota johtava Jyrkänneloikka hiljensi yhtäkkiä vauhtia ja kääntyi muun partion puoleen.
”Kalmakuu ja Mustikkakuono, menkää saalistamaan jotain ja palatkaa hetken päästä takaisin”, Jyrkänneloikka määräsi ja kissat tekivät, kuten sanottiin. Hetken päästä kaksikko oli jo kadonnut versoavan aluskasvillisuuden joukkoon.
”Tarkoituksena on käsitellä tänään yhteismetsästystä. Ensin kerron sinulle teoriassa erilaisia tekniikoita, jonka jälkeen pääset kokeilemaan ryhmän kanssa”, tummanharmaa kolli murahti vilkaisten minua tiukka ilme kasvoillaan.
”Ensimmäinen ja yleisin tekniikka on, se että kissat piirittävät saaliin ja yksi heistä lähtee ajamaan saalista toisen kynsiin. Sivuilla olevien kissojen tarkoitus, on pitää saalis oikeassa suunnassa, eikä antaa sen paeta”, mestarini selitti kärsivällisesti. Jyrkänneloikka luetteli vielä muitakin tekniikoita ja nyökkäilin hänen selityksilleen sen merkiksi, että pysyin kärryillä. Mustikkakuono ja Kalmakuu olivat jo saapuneet kahden oravan kanssa ja he kätkivät saaliitaan, kun Jyrkänneloikka vielä viimeisteli opetustaan.
”No niin. Nyt sinä pääset kokeilemaan ja samalla näyttämään, että kuuntelit”, kolli murahti matalasti, ”Käytämme saartotekniikkaa. Sähkötassu, sinä olet se, joka ajaa saaliin Mustikkakuonon kynsiin. Minä ja Kalmakuu pidämme huolen sivuista. Onko selvä?”
”Kyllä on”, naukaisin tyynesti ja katsahdin jokaiseen kissaan tarkistaakseni, olivatko he jo valmiita. Kun muiden kissojen valmius varmistui, lähdimme jäljittämään saalista. Pian Kalmakuu sai vainun jäniksestä, joka oli kulkenut kohdasta hetki sitten. Hetken kiertelyn jälkeen, huomasimme jäniksen pitkien ja kuivahkojen heinänkorsien keskeltä. Jyrkänneloikan merkistä asetuimme paikoillemme. Odotin paikallani lihakset jännittyneinä. Tuijotin herkeämättä oikealla puolella olevaa Jyrkänneloikkaa, joka oli sanonut antavansa merkin, kun minun tulisi säikäyttää jänis. Yhtäkkiä mestarini heilutti korvaansa miltei huomaamattomasti, mutta tiesin sen olevan merkki minulle. Niinpä pinkaisin tahallisen äänekkäästi kohti jänistä ja se lähti pinkomaan säikähtäneenä kohti Kalmakuuta. Kun saalis huomasi kasvillisuudesta loikkaavan punaruskean kollin, hän lähti Mustikkakuonoa kohti, joka loppujen lopuksi nappasi jäniksen.
”Hienoa työskentelyä!” Kalmakuu tokaisi, mutta Jyrkänneloikka vain tyytyi hiljaisuuteen. Tiesin, ettei mestarini kehunut pienistä, eikä äskeinen suoritus ollut tavallista loistokkaampi, joten kehuja en odottanutkaan. Se vain teki minut tyytyväiseksi, ettei suorituksessa ollut haukkumista.
Aurinko oli laskenut kovaa vauhtia ja pimeys alkoi nuolla leirin nurkkia. Olimme jäniksen jälkeen vielä jääneet saalistamaan partion kanssa ja olin napannut variksen. Saalistusreissu oli ollut ihan keskinkertaisen hyvä, ja klaani oli saanut vatsantäytettä. Hiirenkorva toisi mukanaan runsaasti riistaa ja klaani olisi pian yltäkylläinen.
Suuni aukesi leveään haukotukseen, jolla kehoni viesti hiipivästä väsymyksestä. Päätin ottaa suunnakseni oppilaiden pesän.
Istahdin pedilleni ja aloin sukia turkkiani epäpuhtauksien varalta. Hetken yksin oltuani, pesään alkoi saapua oppilaita. Enää Sulkatassu ja Lehtitassu puuttuivat. Pesän toisesta päästä alkoi jo kuulua tuhinaa ja hetki hetkeltä siihen yhtyi lisää kissoja. Asetuin tiukalle kerälle ja laskin pääni maahan, mutten sulkenut vielä silmiäni. Pian olin vakuuttunut, että jokainen pesän kissa oli jo unessa. Säpsähdin ajatuksistani, kun pesään luikki tutunnäköinen hontelo naaras silmät pimeässä kiiluen. Hän asettui minun ja Sulkatassun viereiselle pesälle. Nostin pääni ylös ja katselin Lehtitassun kilpikonnakuvioista hahmoa. Hän tuoksui metsälle ja oli ollut mitä ilmeisimmin kuunhuipun partiossa. Sulkatassu oli oletettavasti ollut myös mukana ja tulisi mitä ilmeisemmin pian myös pesään. Päätin kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväksi ja kysellä Lehtitassulta hieman Sulkatassun mahdollisista uusista suunnitelmista. Uskoin, että Lehtitassu voisi olla Sulkatassun silmissä yksi vahva vaihtoehto uudeksi seikkailukumppaniksi. Hänhän oli puhunut etisvänsä jonkun toisen, jos en itse lähtisi mukaan. Tiesin kyllä, ettei Lehtitassu välttämättä kertoisi mitään jos jotain olisi, mutta aina saatoin kysyä.
”Lehtitassu”, kuiskasin ja pitkäjalkainen naaras nosti katseensa minuun, ”Kerro minulle. Eihän Sulkatassu ole suunnitellut mitään uusia seikkailuja, mistä hän voisi joutua taas ongelmiin? Olen nähnyt teidät kaksin ja uskon, että sinä varmasti olet kuullut jotain, jos hänellä on suunnitelmia.” En osannut sanoa, mitä Lehtitassu ajatteli. Hän osasi salata tunteensa ja ajatuksensa taitavasti ja pimeys vaikeutti asiaa myöskin, vaikka hämäränäön omasinkin.
//Lehti? Kirjottakaa vaan ihan rauhassa Sulalla ja Lehellä keskenänne, laitoin vaan tän tänne, et jatka sit ku Lehti on vapaana :’3
1145 sanaa
