Sähkötassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Tassutin sanomatta mitään pentutarhaan. Tilanne oli päätynyt siihen, että olin siirtänyt pienikokoisen Tipupennun edestäni kovalla vastustelulla kylläkin. En ymmärtänyt mikä ongelma heillä oli olla päästämättä minua sisään.
Jos joku väkevämpisanainen kissa olisi kulkenut sijastani koko tapahtumaketjun, olisivat pennut saaneet osakseen sellaista ivailua, mikä sai inhon valtaamaan mieleni. Mielestäni muille ivaaminen oli aivan tavattoman typerää ja arvoa alentavaa. Silloin alentui niin pohjamutiin. Voisivat vanhemmat opettaa jälkeläisensä käyttäytymään kunnolla toisen arvoa kunnioittaen. Ei sen silti tarvinnut tarkoittaa sitä, että jokaisen kanssa täytyisi ylimmät ystävykset olla.
Olin halunnut päästä tilanteesta mahdollisimman sutjakkaasti, sillä en kaivannut turhia kaunankantajia.
Perässäni kuulin kuitenkin pienet askeleet, joka osoitti, että kaksikko ei ollut halunnut jättää minua rauhaan. Olkoon sitten niin, kunhan eivät aiheuttaisi ongelmia.
“Tuimapentu, ajattelin vain, että haluaisitko tulla mukaani. Voisin opettaa jotain oppimiani liikkeitä”, tarjouduin tuimalle kollille. Olin ihan alkanut pitämään tästä kollista, vaikken silti voisi kutsua meitä kavereiksi. Hän oli ihan kelpo seuraa. Ei tarvinnut liiaksi ainakaan puhua, sillä kumpaakaan meistä ei häirinnyt turha hiljaisuus. Ja miksi puhuisi, kuin ei olisi mitään hyödyllistä sanottavaa. En ollut niitä, jotka juttelivat toisilleen vain tavan vuoksi, vaan puhuin silloin, kun minulla oli asiaa.
Ennen kuin Tuimapentu ehti muuta kuin nyökkäämään, kipitti kilpikonnakuvioinen Tipupentu väliimme turhautuneena sähisten.
”Joten mitä te niin sanotut oppilaat teette edes harjoitellessa?” hän kysyi tavanomaisen pahantuulisella äänellään. Tai ainakin oletin sen olevan hänen tavanomainen tunnetilansa, en minä ollut häntä vielä sen paremmin jututtanut. Voi toki olla, että äänenpaino johtui vain esillä olevasta ärtyneestä olotilasta. Kohautin lapojani, ei se minulle kuulunut, eikä minua sen suuremmin kiinnostanutkaan.
Käännyin katsomaan hieman kiinnostuneena Tipupentuun, joka ei sitä luonnollisesti nähnyt, mutta niin vain tein. Oli kiinnostavaa, kuinka äsken minulle säksättänyt kissanpentu halusi nyt tietää jotain. Eikös olisi järkevämpää kohdella kysymysten kohdetta hyvin, jottei tämä jättäisi saamansa kohtelun takia vastaamatta.
“Harjoittelemme taistelua ja metsästystä ja muuta sen sellaista hyödyllistä. Klaanissa on kuitenkin myös muita oppilaita, joita voit pommittaa kysymyksilläsi. En ole varmastikaan lempioppilaasi antamasi haukkumanimisarjasta päätellen”, selitin. Käytökseni oli pehmeää pentua kohtaan, sillä pidin pennuista. Heille saatoin heittäytyä ystävälliseksi, muttei se mitään ylimakeaa lässytystä tarkoittanut. Ei kuitenkaan mitään sisarustason kaltaista, muttei lainkaan vihaista tai millään tavalla pahantahtoista. En olisi viitsinyt vastata tuollaiseen kysymykseen sellaiselle kissalle, joka ei ollut pentua nähnytkään. Turhanpäiväistä pulinaa, sellaista se oli.
“Olisiko vielä jotain muuta kysyttävää?” kysyin ja vilkaisin kollin takan seisovaan teräväkatseiseen Lehtipentuun, sillä naaras oli ollut tavattoman hiljaa koko keskustelun ajan.
//Lehti? Tuima? Tipu?
386 sanaa
