Sähkötassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Oli yksikseni hieman sivummalla leirissä. Aamu oli vasta aluillaan ja vain muutama kissa oli hereillä minun lisäkseni, mikä oli loistavaa. Minun oli tapana aamuisin hioa liikkeitäni kohti täydellisyyttä, ennen kuin kukaan muu heräisi. En halunnut liikaa yleisöä, joten siksi aamun aikaiset tunnit vetivät minua puoleensa.
Tänään harjoittelin sitä, kuinka kesken iskun voisin sulavasti vaihtaa iskuni suuntaa. Sen hallitakseni minun pitäisi opetella tuntemaan tasapainoani ja painopisteitäni parhaani mukaan, jotta en kesken suunnanvaihdoksen kaatuisi kömpelösti maahan. Käytin kohteenani pientä kitukasvuista puskaa, jonka lehtiä peitti öinen kuura. Märkä räntä lotisi niskaani inhottavasti, kun kumarruin valmistautumaan loikkaan.
Lihakseni kiristyivät ja ponkaisin itseni kohti puskan vasenta puolta, mutta kesken loikan yritin häntäni ja kehoni asennon avulla vaihtaa suuntaani huomaamattoman sulavasti kohti sen oikeaa reunaa. Keskittymiseni herpaantui ja lysähdin oudon kiemuran seurauksena maahan. Kirosin hiljaa, mutta sitäkin vihaisemmin itselleni muutaman halveksivan sanan ja nousin ylös turkkiani siistiksi sukien. En tyytyisi keskivertoon. Toistaisin liikkeen niin monta kertaa, että osaisin sen. Vaikka henkihieveriin asti. Olisi typerää luovuttaa. Tassutin takaisin aloituspaikalleni, kyyristyin ja ponkaisin uuteen loikkaan. Tällä kertaa kaikki sujui paremmin, mutten päässyt silti aivan tavoitteeseeni. Iskin käpälälläni puskaan ja sain epäonnekseni huomata sen piikikkään luonteen. Vetäisin tassuni pois ja huomasin polkuanturaani painuneen kivuliaan piikin. Yritin nykiä sitä hampaillani pois, mutta se oli liian syvällä. Kohautin olkiani ja painoin määrätietoisesti tassun maahan ja soin sille aivan yhtä paljon painoa, kuin ehjälle tassulle, vaikka kipu olikin saada minut irvistämään. Turha sitä olisi nyt mennä poistattamaan, kun olisi mahdollisuus saada toinenkin.
Olin harjoitellut melko kauan vielä sen jälkeen, kun olin saanut piikin tassuuni. Olin lopettanut, kun suurin osa kissoista oli jo ollut hereillä, eikä sen takia minua huvittanut enää harjoitella. Olin jonkin verran tyytyväinen suoritukseeni. Tällä hetkellä olin tassuttamassa Hehkuaskeleen pesään, jotta saisin sen ketunmielisen piikin tassustani ulos. Koko tassuani melkein tuntui jomottavan. Turkkini oli myöskin litimärkä ulkona satavan rännän takia.
Työnnyin kahden kiven välissä olevaan pesään ja annoin silmieni hetken tottua hämärään. Pian kuulinkin iloisen äänen pesästä ja erotin nuoren pikimustan naaraan.
“Hei Sähkötassu, mitä saisi olla tänään?” Nyökkäsin tervehdyksen parantajakissalle, jonka jälkeen tassutin hieman lähemmäs, jonka jälkeen nostin oikean etutassuni ylös, käänsin sen ja sanoin:
“Sain jonkin sortin tikun. En saanut sitä itse pois, se on melko syvällä”, naukaisin hiljaa, mutta pidin huolen siitä, ettei ääneni ollut tyly. Halusin olla kohtelias parantajakissalle, joka teki parhaansa klaanitoveriensa hoitamisessa. Moni ei Kuolonklaanissa arvostanut hänen työtään, mutta minä arvostin, sillä se oli elintärkeä tehtävä klaanille. Muutenkin olin huomannut kohtelevani naaraita hieman kohteliaammin, kuin kolleja. En kuitenkaan siksi, että ajattelisin, etteivätkö naaraat kestäisi kovaakin kohtelua. Se vain sattui olemaan minulla verissäni.
Hehkuaskel sipsutti lähemmäs ja tutkaili vammaani keskittyneenä, jonka jälkeen viittoi minua istumaan. Hänen nostaessaan keltaisen katseensa ylös, huomasin niissä mietteliäisyyttä.
“Missä sinä olet käynyt tämän saamassa? Nythän on vasta aamu, etkä tietääkseni ollut aamupartion mukana”, naaras uteli hienovaraisesti. Parantajakissan ajatuksissa varmaan punoutui juuri tällä hetkellä kuvitelmat jostain aivan muusta, kuin taisteluharjoituksista itsekseni. En kuitenkaan viitsinyt ruveta tarinoimaan, joten vastasin vain:
“Sinun ei tarvitse huolehtia siitä.” Parantajakissa kurtisti kulmiaan, mutta jätti asian sikseen. Hän aloitti toimenpiteen tikun ulos saamiseksi ja hetken väännön jälkeen homma olikin hoidettu. Naaras vielä siveli tassuuni jotain nestettä, jonka jälkeen muistutteli minua siitä, että pitäisi ottaa vähän rauhallisemmin, kun tassuni oli vielä ärtynyt. Nyökkäsin vielä hyvästit ja poistuin pesästä ja otin suunnakseni oppilaiden pesän. Työnnyin suojaan ja aloin kuivaamaan turkkiani. En halunnut vilustua.
Hetken siinä värjöteltyäni Jyrkänneloikka tuli ilmoittamaan minulle, että lähtisin myöhemmin päivällä partioon. Päätin kuitenkin jättää kipeän tassuni mainitsematta, sillä en halunnut, että mestarini ajattelisi, että minut saisi niin helposti horjumaan. Kyllä minä yhteen partioon kykenisin.
Päivä oli jo valjennut, kun huomasin Sulkatassu raidallisen hahmon kipittävän kohti minua, tyytyväisyys silmissään kiiluen. Kun sisareni oli istahtanut viereeni kysyin:
“No, miten meni?” Vaikka tiesinkin Sulkatassun loisteliaasta katseesta tämän onnistuneen.
“Onnistuin ja se oli helppoa kuin mikä. Varjokarva ei epäile yhtään”, Sulkatassu intoili. Nyökkäsin. Minua eniten innostutti se osa, ettei naaraan mestari epäillyt mitään.
“Loistavaa. Mitä Varjokarva sanoi? Ja mikä on suunnitelman seuraava vaihe?” kysyin, sillä suunnitelma oli Sulkatassun ja uskoin tällä olevan jokin suuri suunnitelma mielessään. Olin kuitenkin valmiina muokkaamaan sisareni toteutusideoita paremmiksi, jos ne olivat liian mahtipontisia.
//Sulka?
668 sanaa
