Sähkötassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Nelistimme kohti pohjoisrajaa, jossa löytämäni ketunjätökset toivon mukaan vielä olisivat. Minulla oli pieni pelko takaraivossa kiinni jäämisestä, sillä en halunnut rangaistusta, joka vaikuttaisi matkaani kohti soturiutta. Ravistin ajatukset päästäni, jotta voisin keskittyä täysin siihen, että niin ei kävisi. Kaiken a ja o oli peittää jälkemme tarpeeksi hyvin.
Korvani pyörivät siinä hölkätessämme ylimääräisten kissojen varalta ja pysyin muutenkin hiljaa, vaikkei vähäsanaisuuteni uusi asia ollutkaan. Sulkatassu pysyi myös hiljaa, joka oli yllättävä saavutus, sillä tiesin minkälainen innostus poreili hänen sisällään.
Rauhallinen viima nuoli turkkiani virkistävästi. Edessämme alkoi jo häämöttämää kohteemme. Hidastimme, kun pohjoisraja oli tassujemme juurella.
”Tuo kivi tuolla”, naukaisin ja viitoin hännälläni noin viiden ketunmitan päässä olevaa melko suurta kiveä. Sen juurella pitäisi olla avaimemme anonyymiin tuoksuun. Ei, ei tuoksuun vaan lemuun. Minua hieman inhotti ajatus siitä, että sotkisin itseni ketun ulosteisiin. Ja ei, en ole mikään hienohelma. Minulle ei ole ongelma liata itseäni, mutta tämä asia inhottaisi kissaa kuin kissaa.
Tassutimme kiven juurelle ja laskin kuononi maahan etsien kohdan, jossa jätökset olivat – eikä se ollut vaikeaa. Tarjouduin likaamaan itseni ensin ja Sulkatassu suostui hieman ihmetellen intoani. Halusin vain saada sen pois alta. Homman hoidettuani tein Sulkatassulle tilaa ja hän toisi sen, mitä olin hetki sitten tehnyt. Vaikka kumpikin omaksuimme saman ajatuksen ulosteiden inhottavuudesta, emme valittaneet ääneen.
”Lähdetään sitten, ei ole aikaa hidastella”, naukaisin puoliksi murahtaen, sillä en ollut kaikista vapaaehtoisin tähän koko seikkailuun. Kyllä minua aivan vähän kiinnosti Eloklaani ja sen reviiri, muttei niin paljon, että olisin kehitellyt suunnitelman, jonka avulla pääsisin tutkimusmatkalle, jonka paljastumisesta meille seuraisi vain hankaluuksia. Eloklaani voisi vaikka luulla meitä Kuolonklaanin lähettämiksi vakoojiksi ja käydä kimppuumme. Naapuriklaanimme voisi myös purkaa kaikki klaanien väliset sopimukset tempauksemme takia. En haluaisi tosiaan olla vastuussa siitä, mutta vielä vähemmän halusin sitä, että Sulkatassu vaeltelisi yksin vieraan klaanin reviirillä ja tuli yksin hyökkäyksen kohteeksi.
Matkamme Eloklaanin rajalle meni pääosin hiljaisuudessa, mutta vaihdoimme myös muutaman sanan. Kun saavuimme rajalle pysähdyimme ja katselimme eteenpäin hetken. Ympärillämme ei leijunut vasta kulkeneen partion hajua, joka oli hyvä ja huono samaan aikaan. Emme tienneet, koska partio tulisi, sillä emme tienneet partiointiaikatauluista, mutta toisaalta emme ainakaan aivan heti jäisi kiinni, sillä partiota ei ollut juuri nyt lähimailla.
Vilkaisimme toisiamme, jonka jälkeen Sulkatassu astui päättäväisesti rajan yli ja minä menin hänen perässään. Tuntui jotenkin oudolta astu tuon näkymättömän linjan yli. Se tuntui niin… väärältä. Tähän oikeutemme loppuivat.
Laskin vielä häntäni Sulkatassun selän päälle saadakseni tämän huomion. Tuntui myös siltä, että jos en tekisi niin, hän pinkaisisi innokkaasti tutkimaan. Käännyin katsomaan sisartani vakavasti.
”Ja jos kuulemme partion, poistumme välittömästi. Eikö?” naukaisin ja silmäni kaventuivat hieman odottaen vastausta. Sukatassu pyöräytti silmiään hänen mielestään turhalle varovaisuudelleni.
”Joo joo”, hän tokaisi,”Päästätkö nyt irti ja mennään.” Huokaisin ja annoin Sulkatassun kulkea edellä. Saisi nähdä, mitä tästäkin tulisi.
//Sulka?
445 sanaa
