Sähkötuho
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Kun olimme saapuneet leiriin, ensimmäinen ajatus mielessäni oli ‘Mitä ihmettä täällä tapahtuu?’. Aivan varoittamatta kuonooni leijui tuoreen veren haju ja sitten huomasin leirissä parveilevat kissat ja heidän epätavallisen käytöksensä. En edes huomannut Huomenkyyhkyn katoamista muiden kissojen joukkoon, sillä silmäni olivat kiinnittyneet yhteen tiettyyn kellertävän vihreään silmäpariin. *Sulkavirta? Sulkavirta!* Tuntui kuin kaikki muu olisi sumentunut ympäriltäni; kissojen äänet olivat vaimenneet ja kaikki Sulkavirran ympäriltä oli pelkkää harmaata massaa. En välittänyt muusta. Sulkavirta oli turvassa.
Heti kun naaras saapui luokseni, kysyin häneltä missä hän oli ollut. Se veitsenterävä sävy, jolla kysymykseni esitin, kätki alleen sen suunnattoman huolen, joka oli vaivannut minua päivä päivältä yhä enemmän. Sulkavirta oli vastannut jotain leirin ulkopuolelle menemisestä ja hetken päästä olimme poistuneet Kuolonklaanin leirin muurien ulkopuolelle. Kun Sulkavirran suu pulppusi kuin vuoripuro, minun oli vaikea käsittää kaikkea sitä tietoa, jota naaras minulle juuri nyt selitti. Ensimmäinen reaktioni oli kuitenkin huokaista syvään, nostaa kuononi kohti taivasta ja sulkea silmäni.
“Et tiedäkään miten huolissani olen ollut”, sanoin hiljaa ja katsoin Sulkavirtaa pitkään aivan kuin olisin menettämässä hänet taas.
“Mutta ei minulla ollut mitään hätää!” sisareni intti silmät edelleen kiiluen sellaista paloa, etten ollut moista ennen nähnyt hänen silmissään siitä huolimatta, että olin todistanut hänen intoiluaan ennenkin. Hän näytti oikeasti siltä, että oli rakastanut joka sekuntia ja pelkästään tapahtumien muisteleminen sai hänet tietynlaiseen hurmostilaan. En haluaisi olla hänen ja hänen intohimonsa tiellä.
“Voi Sulkavirta, kun minä en pyydä sinulta muuta kuin, että kertoisit minulle suunnitelmistasi. Kolusin Kuolonklaanin reviirin lukemattomia kertoja läpi aina peläten, että löytäisin sinut jostain ojanpohjalta kuolleena”, selitin ääni edelleen hiljaisena. Kaikki se, mitä sanoin Sulkavirralle oli vain ja ainoastaan hänen korvilleen tarkoitettu.
“En halua riistää sinulta sitä onnea minkä saat seikkailuistasi, mutta älä jätä kertomatta minulle, pyydän. En vain voi menettää sinua.”
Katsoin Sulkavirtaa vakavasti, mutta tiesin, että sisareni osasi lukea minua paremmin kuin kukaan. Hän tiesi, mitä päässäni liikkui kaiken sen muun alla ja hän oli ainoa, joka siihen pystyi.
//Sulka?
314 sanaa
