Sähkötuho
Kirjoittaja: Lonkero
Leirissä oli hiljaista. Vapaalla olevat kissat lekottelivat hiirenkorvan aurinkoläikissä ja antoivat lämmön sukia heidän turkkejaan. Vesiputous kohisi voimakkaasti ja loi leiriin paratiisinomaisen tunnelman. Kaikki oli seesteistä. Kaikki paitsi Sähkötuho.
Sähkötuho, ennen niin tyyni kissa, ei ollut enää pitkään aikaan kyennyt pysymään täysin paikallaan. Hänen hahmonsa värähteli jatkuvasti kuin vedessä sykähtelevä kuvajainen; korvat heilahtelivat levottomasti, häntä pyörähteli kuin jumiin jäänyt käärme ja lihakset aaltoilivat jännittyneinä. Pienikin rasahdus oli Sähkötuhon korvissa merkki maailmanlopun saapumisesta. Hänen aistinsa olivat herkistyneet, ne olivat jatkuvasti pingottuneet aivan liian kireälle. Mutta jokin hänen sisällään sanoi, että hänen oli oltava varovainen. Joka puolella tuntui olevan jotain, joka saattoi muuttua hetkenä minä hyvänä vaaralliseksi. Varjoissa, aluskasvillisuudessa, epämääräisissä kolosissa puun juurakossa.
Sähkötuho etsi katseellaan Sulkavirtaa, muttei paikantanut tätä. Se sai hänen sydämen sykkeensä kiihtymään. Kurkkua alkoi kuristaa ja silmäykset alkoivat muuttua kiihkeämmiksi. Kaikki tämä samalla, kun hän yritti pitää itsensä kasassa. Hän ei voinut antaa ulkokuoren romahtaa. Hän ei sietänyt ajatusta siitä, että hänen heikkoutensa veisi hänen kunniallisuutensa. Sähkötuhon täytyi olla paras, vahvin ja arvostetuin. Hän ei saisi aiheuttaa pettymystä.
Sähkötuho hoki itselleen Sulkavirran olevan turvassa, mutta hänen sydämensä ei uskonut sitä, vaikka järki niin väittikin. Viime aikoina Sähkötuho oli lakannut tuntemaan valtavaa eroahdistusta sisarestaan. Aivan kuin Sulkavirta olisi ollut aina vaarassa, kun Sähkötuho ei ollut paikalla. Hetken päästä, kuten tähänkin asti, Sulkavirta tassutteli sisään leiriin ehjänä ja haavoittumattomana. Eikä hän koskaan ollut vaarassa.
//Todella todella pikatarina kalenteria varten (unohdin XD)
KP-boosti käytössä
