Sähkötuho
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Istuskelin parantajanpesän varjoissa ja olin hautautunut omiin ajatuksiini. En silti ollut menettänyt otetta ympäristöni havainnoinnista, vaan huomasin kyllä kun parantajakissat liikahtelivat pesässä yrttiensä äärellä.
Sade pauhasi pesän ulkopuolella, jonka takia istuin sisällä, enkä ulkona omissa oloissani. Sulkavirran vammat olivat parantuneet jo tarpeeksi, että hän oli saanut palata -tai no tässä tapauksessa aloittaa- hoitamaan soturintehtäviä. Karhumyrskyn kylkeeni viiltämä haava ei vieläkään sietänyt kovin kovakouraista venyttelyä, joten Hehkuaskel oli nähnyt parhaaksi pitää minut luonaan vielä jonkin aikaa. En pitänyt siitä. En valittanut, se ei ollut tapaistani, mutta en pitänyt tästä sitten yhtään. Hukkasin varsin hyvää aikaa hoitaa uusia tehtäviäni laiskotellessani täällä.
Punatähti oli teloittanut Karhumyrskyn muutama päivä sitten. Sen toteutustapa koko klaanille esitettynä näytöksenä oli ollut hieman erikoinen, mutta paha sai ainakin palkkansa. Ehkä se oli myös hyvä tapa pitää Kuolonklaani lakien noudattamisen polulla, sillä kukaan ei halunnut menettää henkeään. Kun johti klaania täynnä kissoja, joista moni olisi varmaan valmis tappamaan, kuria oli pidettävä yllä aavistuksen rankemmin ottein. En sanonut, että kannatin kissojen tappamista, ei, mutta Karhumyrsky oli kaikkea muuta kuin viaton. Viimeistään klaanin hurratessa kuolemalle minua oli alkanut kylmätä. Kuolemalle ei pitänyt hurrata, sitä piti pelätä ja kunnioittaa.
Aistin valpastuivat, kun huomasin mustan kissan kipittävän rauhallisin elein pesään. Tunnistin lempeäkatseisen Mäntyviiksen hahmon hänen pysähtyessään vähän matkan päähän Hehkuaskeleesta. Naaraan viiksissä loisti muutama vesipisara.
”Kaaostuho valitti kipeytyneistä lonkista. Ajattelin, että sinä ehkä osaisit helpottaa hänen oloaan”, kuningattaren ääni oli lämmin ja lempeä -erittäin poikkeava kuolonklaanilaiselle. Hehkuaskel kiiruhti nyökkäyksen kera nuuhkimaan varastojaan, eikä hetkeäkään kun hän palasi takaisin hampaissaan eräänlainen yrtti. En minä tiennyt mikä yrtti se oli, mutta ei minun tarvinnutkaan.
”Minä tulen heti”, Hehkuaskel mumisi kantamustensa takaa ja pian kaksikko kiiruhti rinnakkain sateeseen. Nyt pesässä oli enää ainoastaan minä sekä parantajaksi kouluttautuva Tiputassu. En voinut sanoa tuntevani häntä, vaikka olinkin ollut tekemisissä hänen kanssaan jonkin verran.
”Katsotaan nyt se sinun haavasi”, tämä sanoi, jonka jälkeen nappasi muutamia lehtiä sun muuta. Sitten hän tassutteli luokseni sokeat silmät lävitseni tuijottaen. Hänen alkaessaan valmistamaan jonkinlaista yrttiseosta päätin kysyä kollilta kysymyksen, jonka vastaus oli tällä hetkellä erittäin korkealla niiden asioiden listauksessa, jotka minua kiinnostivat:
”Osaatko sanoa, kuinka pitkään joudun vielä olemaan täällä?” Kysymykseni oli esitetty etäisen kohteliaalla äänellä, josta varmaankin ymmärtäisi, että en kysellyt sitä vain laittaakseni keskustelun pyörimään. Ei sellaista turhaa jutustelua kukaan jaksaisi.
//Tipu?
370 sanaa
