Sähkötuho
Kirjoittaja: Lonkero
//TAISTELUTARINA (362 sanaa taistelusta eli 3tp)
Sähkötuho tuijotti hajamielisesti harmaalle taivaalle. Öiset pilvet lipuivat taivaalla utuisina hahtuvina; sellainen Sähkötuhostakin oli viime kuiden aikana tullut: keskittymätön ja huojahteleva. Kaikenlaisesti epätarkka, värisevin tassuin piirretty viiva, joka jo ennen loppua alkoi kaatua omaan epävarmuuteensa.
Sähkötuho tunsi olonsa vääristyneeksi, aivan kuin joku näivettävä loinen olisi ujuttautunut hänen sisäänsä ja muuttanut hänen sisäistä kemiaansa. Sähkötuho ei ollut enää muuta kuin ahdistunut ja laihamielinen ja hän oli koko ajan kompastua pelkkiin olemassaolon peruspalikoihin. Sähkötuho tunsi suurta häpeää uudesta kyvyttömyydestään. Hän ei enää pystynyt mihinkään. Hän oli vain taakka klaanille, koska ei kyennyt antamaan sille mitään vaihdossa läsnäolostaan. Tuhkajuovan ja Henkäystähden arvovaltaiset silmätkin polttivat Sähkötuhoa enemmän kuin koskaan. Hänestä oli tullut heikko, epäpätevä ja onneton vässykkä, joka vain seurasi elämää rasittuneena. Sähkötuhon olo oli epäonnistunut, oman itsensä nöyryyttämä. Hyvä kun hän pystyi viettämään yhden partionkaan pituista aikaa tuntematta oloaan ahdistetuksi. Yhtäkkiä hänen henkensä alkaisi yksinkertaisesti kulkea huonommin ja outo pakokauhu täyttäisi hänen mielensä ilman oikeaa uhkaa. Sähkötuho pelkäsi itseään ja hänen perikatoaan. Ja sekin tuntui olevan lähempänä kuin koskaan.
Hiirenkorvan viileä yötuuli raahusti leirin läpi värisyttäen Sähkötuhon turkkia. Kuolonklaanilainen oli uupunut, muttei väsynyt. Uni ei tulisi, vaikka hän asettuisi lämpimälle sammalpedilleen seesteisen kuorsauksen lomaan. Lopulta tuhina, kuorsaus ja kaikenlaiset muut astmaattiset pöhinät alkoivat kuulostaa jonkinlaiselta vuorovaikutukselliselta kisailulta eikä Sähkötuho kestäisi enää. Siksipä hän olikin tullut leiriaukiolle istuskelemaan. Hiljaisuudesta yötaivaan alla luulisi löytävän rauhan jos jostain.
Sähkötuhon ajatukset kulkeutuivat usein tähtitaivaan myötä Sinilintuun ja siihen armottomaan aukkoon, joka häneen porautui sen muistutuksen myöt, ettei Sinilintu ollut taivaalla muiden tähtien kanssa. Naaras ei koskaan tietäisi Sähkötuhon ja Sulkavirran ajattelevan tätä, ei näkisi heidän elävän elämänsä kohokohtia tai olisi heitä vastassa kuoleman koittaessa. Sinilintu ei enää koskaan edes ajattelisi heitä, tai tekisi oikeastaan yhtään mitään. Naarasta ei ollut enää olemassa. Miten joku, joka vasta äsken oli aivan tassujen ulottuvilla ja kosketettavissa saattoi muuttua niin nopeasti olemattomaksi. Aivan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Vasta Sinilinnun kuolema oli saanut Sähkötuhon ymmärtämään ikuisuuden käsitteen. He eivät enää ikinä kohtaisi. Sinilintu ei enää ikinä sanoisi mitään outoa. Ei enää ikinä katsoisi lintuja. Ikinä koskaan. Hänen sisarensa sanojen määrä oli lopullisesti pysähtynyt, niitä ei tulisi lisää, tavallaan ne jopa vähenisivät. Hiljalleen kaikki unohtaisivat ja mitä naaraasta enää olisi jäljellä?
Sähkötuhon oli lopetettava asian ajatteleminen ennen kuin hänen rintaansa alkaisi pakottaa. Hän ei hävennyt surua – sitä oli kunnioitettava ja suurenkin soturin olisi kumarrettava sen edessä – mutta häpesi sitä, miten ei pystynyt pitämään itseään kasassa. Hän oli täydellisessä romahduspisteessä, mutta jätti sen vaarallisesti huomiotta. Sen patoaminen saattaisi koitua hänen kohtalokseen, mutta hän ei huolehtinut siitä. Hänen olisi yksinkertaisesti kasattava itsensä ja lakata olemasta tällainen nyhverö.
Taistelun päivä oli kivunnut metsään aivan yllättäen. Henkäystähti oli ilmoittanut klaanille, että sota päättyisi pian. Voitto oli aivan Kuolonklaanin tassuissa. Tuntui oudolta poistua leiristä näin sankoin joukoin ja jättää leiri lähestulkoon tyhjäksi. Sähkötuho ei ollut elinaikanaan nähnyt sitä koskaan niin autiona ja ilman elämää, se oli aavemaista kuinka nopeasti leiristä tuli vain luonnon muovaama maisema, pelkkä fyysinen paikka ilman sielua. Leiri ei itsessään ollut koti, vaan Kuolonklaani ja sen kissat tekivät siitä sen.
Kissat hänen ympärillään olivat jännittyneitä, väirisivät innoissaan tai peloissaan, olivat hiljaa tai puhuivat hermostuneena. Mutta Sähkötuhosta ei tuntunut oikeastaan miltään. Hänet oli kaavittu tyhjiin, eikä mitään tarttumapintaa ollut. Taistelu tuntui niin arkipäiväiseltä, melkein jopa unenomaiselta, ei miltään. Se hetki ja taistelun lähestyminen oli epätodellista. Mutta ehkä se laittaisi asiat järjestykseen. Kaikki sen jälkeen olisi taas aivan kuten ennenkin ja hän olisi yksi Kuolonklaanin parhaista sotureista. Ylpeydenaihe. Hänen vanhempansa olisivat vihdoin tyytyväisiä häneen.
Kuolonklaani saapui sekametsään ajoissa ja kissat asettautuivat väijytysasemiinsa. Heidän oli tarkoitus saartaa eloklaani ja merkin jälkeen käydä heidän kimppuunsa. Kuolonklaanilaiset joutuivat odottelemaan eloklaanilaisten saapumista ja se alkoi käydä kärsimättömimpien hermoille. Toiset supattivat kiihkeästi, mutta toiset pysyivät hiljaa tuijottaen jonnekin kauas. Tämä olisi todennäköisesti viimeinen päivä joillekin heistä, eikä kukaan voinut tietää etukäteen palaisiko enää koskaan takaisin kotiin. Sähkötuhoa vaivasi se, että myös Sulkavirta osallistuisi taisteluun. Hän ei enää menettäisi toista sisartaan. Sähkötuhon olisi pidettävä Sulkavirtaa silmällä. Sisaren selviäminen oli hänen prioriteettinsa, josta hän ei ollut valmis tinkimään.
Yhtäkkiä kissajoukko hiljeni kokonaan, Sähkötuho ei nähnyt oliko kyse päällikön merkistä hiljentyä vai saapuiko se itsestään eloklaanin mukana. Sähkötuho huomasi, kunka Eloklaani oli ottanut mukaansa koko vahvuutensa Kuolonklaanin tavoin. Kuolonklaanilainen ei voinut miettiä kuin eloklaanilaisten tyhjää leiriä ja sitä, kuinka se oli samalla tavalla autio kissojen lähdön jälkeen. Vaikka toisaalta eloklaanilaiset tuskin mielsivät väliaikaista leiriään yhtä paljoa kodikseen kuin Kuolonklaani omaansa.
Sähkötuho ei kuullut kauempana käytävää keskustelua, mutta tiesi äänettömästä merkistä, kun Kuolonklaanin oli liikuttava saadakseen eloklaanin nalkkiin. Suunnitelma onnistui saumattomasti ja pian eloklaanilaiset olivat saarrettu. Kuolonklaani astui esiin, eikä kovinkaan kauaa sen jälkeen kun kujakissojen johtaja käynnisti taistelun omatoimisesti.
Yhtäkkiä Sähkötuhon valtasi täydellinen kauhu. Kissamassat jylisivät toistensa kimppuun, mutta hän vain jähmettyi paikalleen. Hän ei voisi vain pysähtyä siihen. Sähkötuhon korvissa kuului ensin vain kuolevan erakon korinaa, jonka jälkeen kuoroon liittyi Pöllöviillon anelu. “En halua kuolla! Auttakaa minua, kuka vain!?” Sinilinnun läsnäolo tuntui huumaavana aaltona. Ketään ei saanut tappaa, Sinilintu ei antaisi. Vai koskiko se vain lintuja?
Tuhkajuova varmaankin tiesi mitä hän mietti, hän ei saisi ajatella näin. Hänen olisi oltava kunnollinen, ei, täydellinen. Hän ei saisi lipsua, hän ei saisi olla huono. *Sähkötuho nyt pää järjestykseen! Mitä Pimeyden metsän nimeen sinä touhuat?* Ajatukset pyörivät päättymätöntä ympyrää Sähkötuhon mielessä.
Yksinkertaista. Huido muutama viaton kissa elävältä. Tapa vain ne, jotka uskovat. Älä lähetä ketään Sinilinnun luokse. Nyt mene riistämään niitä henkiä niin kuin sinunlaisesi hirviö kuuluu. Tapa niin kuin olet jo tappanut, säälimättä riistäen. Ethän sinä muuta osaakaan kuin tuhota.
Notkea kissan vartalo iskeytyi Sähkötuhoa päin yllättäen – tai no tapahtuma ei olisi ollut lainkaan yhtä yllätyksellinen, jos Sähkötuho olisi ollut täysin läsnä, mutta koska hänen huomionsa oli kääntynyt sisäänpäin, harmaan eloklaanilaisnaaraan keskinkertainenkin isku oli saanut Sähkötuhon horjahtamaan maahan. Sähkötuholla kesti hetki tajuta tilanne ja ennen kuin hän olikaan ehtinyt käsittää sitä, uusi kissa iskeytyi häneen takaapäin.
Sähkötuho heitti vielä otettaan hapuilleen kissan voimakkaalla ravistuksella selästään ja tunnisti putoajan Kaurishypyksi. Kollin vaaleanruskea turkki oli jo taistelusta sotkussa, vaikka hyökkäys oli alkanut vasta aivan hetki sitten.
Kaurishyppy ja harmaa naaras taistelivat siis yhdessä. Kahden kissan kanssa samanaikainen taistelu oli Sähkötuhon heikkous, hän ei millään hitaudeltaan voinut olla monessa paikassa yhtä aikaa, varsinkaan jos vastustajat olivat kovin nopeita. Eloklaanilaisten turkit olivat pystyssä heidän tykittäessään iskuja.
// Huoh anteeksi, että jouduit lukemaan tän tarinan loppuosan jos tänne asti pääsit alkoi ihan todella avut loppua… jatkan tätä myöhemmin (päiväsaikaan)
SuperKP-boosti käytössä
