Salamapentu
Kirjoittaja: Auroora
Salamapentu seurasi kiinnostuneena leirin tapahtumia pentutarhan suuaukolta. Hänellä ei ollut lupaa lähteä ulos, sillä Pimentovarjo ei halunnut pentujaan pyörimään sotureiden jalkoihin päivän kiireisimpänä aikana – aurinko oli juuri noussut huippuunsa – mutta hetken manguttuaan Salamapentu oli saanut luvan istuskella uloskäynnin kupeessa.
Kollipentu tunnisti jo joitakin sotureita. Hän tiesi emonsa ystävän Tuhkajuovan – tai tuttavan, kuten Pimentovarjo häntä kutsui, muttei naaras olisi puhunut hänestä niin usein jos hän ei olisi ollut tämän ystävä. Lisäksi hän tunnisti tietysti Henkäystähden, klaanin päällikön. Salamapentu tunsi ylpeyttä siitä, että hänen emonsa oli niin korkealla sijalla klaanissa, että vain päällikkö oli hänen yläpuolellaan. Lisäksi kollipentu osasi nimetä ainakin parantajat ja muutaman kokeneemman soturin. Ja tietysti isänsä Kuuraturkin.
Soturista puheen ollen… Salamapentu ehti juuri parahiksi näkemään, miten mustavalkoinen kolli asteli erään partion hännillä ulos leiristä. Hän ei ollut tavannut isäänsä moneen päivään, mikä vaikutti olevan tavallista käytöstä Kuuraturkille. Isä tuli tapaamaan häntä ja Loskapentua aina silloin tällöin, mutta oli harvinaista herkkua, jos hän tulisi käymään edes kahtena päivänä peräkkäin.
Salamapentu oli hiukan tyytymätön tilanteeseen. Hän olisi mieluusti viettänyt enemmän aikaa isänsä kanssa. Kuten Pimentovarjo, Kuuraturkkikin kuului klaanin kokeneimpiin sotureihin, vaikka emon puheiden mukaan hänessä olikin paheensa. Silti emo vaikutti arvostavan kumppaniaan, ainakin joissain määrin.
