Salamasielu
Kirjoittaja: Auroora
”Oletkos sinä iskenyt silmiäsi keneenkään naaraaseen?”
Salamasielu nautti yrmeästä ilmeestä, joka valtasi Loskalauhan kasvot hänen kysymyksensä seurauksena. Pienikokoisempi kollikissa näytti teeskentelevänsä, ettei ollut kuullut veljensä kysymystä: hän katseli muualle nyt neutraalein ilmein. Salamasielu kuitenkin näki kollin jännittyneistä lavoista, että tämä toden totta oli kuullut hänet.
”Tai kolliin. En minä tuomitse.”
Loskalauha ei enää voinut näytellä kuuroa, ja Salamasielu myhäili tyytyväisenä. Tietysti hänestä oli mukavaa hieman härnätä veljeään, mutta hän oli myös aidosti utelias.
”No?” valkoinen kolli kehotti kärsimättömänä. Loskalauha kohautti lapojaan.
”En kai.”
”Kai? Etkö tiedä?”
”No en ole.”
”Miksi?”
Salamasielu näki, että Loskalauhaa alkoivat toden teolla ärsyttää hänen kysymyksensä. Soturi kuitenkin tiesi, ettei jääräpäinen kolli koskaan halunnut antaa hänelle sitä tyydytystä, joka syntyisi tämän hermoille käymisestä.
”Tielleni ei ole sattunut ketään kiinnostavaa”, Loskalauha vastasi pyöräyttäen silmiään. Salamasielu oli huomannut veljensä näyttävän tuon eleen tehdessään aivan emoltaan. Se oli varmasti viimeinen asia, jonka Loskalauha haluaisi kuulla.
”Entä sinä sitten?”
Salamasielu ei ollut yllättynyt siitä, että Loskalauha yritti siirtää huomion häneen. Valkoinen kolli virnisti.
”Verivarjo on aina ollut mieleeni.”
Salamasielu ei sanoisi olevansa rakastunut, ei edes ihastunut. Hän ei ollut koskaan samaistunut näihin ilmaisuihin. Kolli kuitenkin piti Verivarjosta, ja hän aisti, että soturi kenties piti hänestäkin. Verivarjon seura oli viihdyttävää. Aivan kuin Loskalauha, naaras yritti pitää yllä viileää, hillittyä ulkokuortansa silloinkin, kun Salamasielu parhaansa mukaan yritti sen rikkoa. Se oli leikki, josta kolli suunnattomasti nautti. Ja samoin kuin Loskalauhan, myös Verivarjon pinnan alla tuntui kuplivan jotain. Jotain, mistä Salamasielu halusi ottaa selvää.
