Salamatassu
Kirjoittaja: Auroora
Salamatassu oli suorastaan loistanut tämänpäiväisissä harjoituksissaan. Sähkötuho oli aamulla ilmoittanut pitävänsä kollioppilaalle saalistusharjoitukset, mikä oli ansainnut hänelle happaman mulkaisun Salamatassulta. Oppilas tiesi itsekin, ettei mitenkään loistanut metsästämisessä. Se ei kuitenkaan haitannut häntä, sillä saalistaminen oli turhaa. Miksi hänen edes pitäisi käydä metsästyspartioissa soturina, kun Salamatassu teki jo pelkällä läsnäolollaan enemmän kuin suurin osa muista kuolonklaanilaisista? Hän sentään oli klaanin parhaita taistelijoita.
Salamatassua ei siis harmittanut se, ettei hän osannut saalistaa. Hänen mielestään metsästysharjoitukset olivat yksinkertaisesti ajanhaaskausta ja ennen kaikkea mitä tylsintä ajanvietettä. Harjoitukset olivat kuitenkin olleet aiemmista poikkeavat, sillä Sähkötuho oli vienyt hänet nummille. Hänen mestarinsa oli ilmoittanut, että tänään hän oppisi ottamaan kiinni jäniksiä. Ja kun soturi mainitsi, että pitkäkorvien kiinni ottamisessa keskeisintä oli nopeus, oli Salamatassu viimein höristänyt korviaan ja osoittanut hiukan kiinnostusta kollin opetukseen.
Loppujen lopuksi Salamatassulla oli ollut jopa hauskaa. Hän oli nopea, sen hän oli aina Pimentovarjon kehuista tiennyt, mutta vasta nummilla kanien perässä juostessaan, tuulen iskiessä kasvoihin ja ulistessa korviin, oli hän saattanut tuntea oman nopeutensa. Hänen jalkansa olivat voimakkaat, ne rummuttivat maata kuin ukkosenjyrähdykset, kun kollioppilas jolkotti saaliinsa perässä. Hänen mielensä oli tuntunut tyhjentyvän, eikä hän ollut kuullut muuta korvissaan kuin veren kohinan ja kiihtyvän sykkeensä. Lopulta Salamatassu oli harjoituksissa saanut kiinni peräti kaksi jänistä, minkä Sähkötuho oli sanonut olevan suuri saavutus hänen ikäiselleen kissalle. Selvästi mestari oli huomannut Salamatassun rinnan röyhistyvän ylpeydestä, sillä hän kiiruhti huomauttamaan, ettei tämän metsästysonnessa yleensä ollut paljoa kehumista. Kolli ei voisi tulevaisuudessa partioidessaan turvautua vain nopeuteensa: hänen olisi hiottava muitakin taitojaan.
Salamatassu ei kuitenkaan välittänyt Sähkötuhon sanoista. Leiriin astellessaan hänen mielialansa oli korkealla: saalistaminen ei ollut vaikeaa ollenkaan! Nopeudestahan kaikki oli kiinni, muidenkin kuin jänisten tapauksessa. Hänen oli vain oltava saalistaan nopeampi. Kolli oli kovin ylpeä nakatessaan kaksi jänistään tuoresaaliskasan päälle. Salamatassu olisi voinut jäädä kerskumaan saavutuksestaan paikalle sattuneille sotureille, mutta sen sijaan jokin aukion laidalla kiinnitti hänen huomionsa. Kookas kolli siristi silmiään kuunnellessaan, miten joku pentu nyyhkytti maassa vähän matkan päässä.
”Hei”, valkoinen kollioppilas sanoi töksähtävästi asteltuaan pennun luo. Hän katsoi tätä kulmat kurtussa: mitä ihmettä pennulla muka oli märistävänä? Pentujen elämä oli huoletonta: he saivat vain nukkua ja syödä koko päivän, eikä kukaan valittanut asiasta. Salamatassu ei jaksanut kuvitella, että tälläkään yksilöllä olisi ollut mitään hyvää syytä itkeskellä tällä tavalla.
”Mitä sinä oikein itket?” Salamatassu murahti virnistäen, mutta ei oikeastaan osoittanut sanojaan kysymykseksi. Aivan kuin häntä kiinnostaisi. ”Sinun pitäisi mennä leikkimään tai jotain, niin kuin pentujen kuuluu. Säälittävää.”
//Rosma?
