Salamatassu
Kirjoittaja: Auroora
Salamatassu kulki Sähkötuhon perässä kohti harjoituksiaan Loskatassu rinnallaan. Hän ei voinut olla hymyilemättä: aivan liian harvoin pääsivät veljekset harjoittelemaan yhdessä, ainakin Salamatassun mieleen. Tänään Loskatassun mestari Tuhkajuova oli kuitenkin päättänyt, että kummankin olisi parempi taistella mestarin sijaan oppilastoveria vastaan. Sähkötuho oli selittänyt Salamatassulle jotain siitä, että oppilas ei välttämättä aina saanut paljoa irti taistelusta soturia vastaan, sillä eihän oppilaalla ollut oikeastaan mitään mahdollisuuksia päihittää tätä. Sitä paitsi kokoero rajoitti paljon mahdollisia taisteluliikkeitä. Salamatassu ei ollut varma, oliko aivan samaa mieltä, sillä hän oli mielestään aika taitava taistelija, ja lisäksi kookas ikäisekseen. Kenties nämä harjoitukset olisivatkin enemmän Loskatassulle.
Salamatassu vilkaisi vierellään kulkevaa mustaturkkista oppilasta. Loskatassu ei vaikuttanut aivan yhtä innostuneelta. Toisaalta hän ei koskaan mitenkään hyppinyt riemusta, kun kyseessä olivat taisteluharjoitukset. Salamatassu tiesi veljensä yrittäneen parantaa taitojaan tällä alueella, mutta harjoituksista huolimatta tämä ei ollut vielä koskaan onnistunut peittoamaan häntä. He molemmat tiesivät, että Loskatassun kehnot taistelutaidot olivat Pimentovarjolle pettymys. Salamatassu tiesi, että heidän emonsa erityisesti arvosti tätä taitoa: Pimentovarjo ei hukannut yhtäkään tilaisuutta muistuttaa heitä molempia siitä, että taistelemisen taitaminen oli kaikista tärkeintä, etenkin näinä epävakaina aikoina. Loskatassu osasi kyllä saalistaa, mutta emo oli kärkäs huomauttamaan, että metsästäminenkin oli oikeastaan vain taistelemista.
Salamatassu toivoi kovin, että Loskatassu kokisi jonkinlaisen ihmekehittymisen. Tietysti heillä oli vielä monta kuuta jäljellä soturikoulutustaan, mutta kollioppilas ei ollut tähänkään mennessä oikeastaan kehittynyt. Salamatassu alkaisi vaikka itse kouluttamaan Loskatassua, jos ei mikään muu auttanut.
Tuhkajuova johdatti heidät pienelle hiekkaiselle aukiolle jonkin matkan päähän Kuolonklaanin leiristä. Salamatassu hengitti syvään viherlehden rikasta tuoksua: ilmat olivat pysyneet lämpiminä jo pitkään, minkä ansiosta kukat pääsivät kukkimaan ja riistakin pulskistui. Toisaalta kelit olivat olleet hiukan kuivat, mikä näkyi ruohon ottamassa kellertävässä värissä. Nuori kolli ei paljoa ymmärtänyt luonnon toiminnasta, mutta hänkin tiesi, että sateellakin oli tarkoituksensa.
Tuhkajuova, joka selvästi oli ottanut roolin harjoitusten vetäjänä, asettui seisomaan kahta oppilasta vastapäätä. Salamatassu ei ollut koskaan oikein perustanut soturista: naaras oli tylsä, sääntöjä noudattava tosikko. Tuhkajuova oli kuitenkin kokenut ja taitava soturi, ja vakavuudessaan kenties täydellinen mestari Loskatassulle. Hänen veljensä ei ollut ainakaan koskaan valittanut mestarivalinnastaan, joten Salamatassukin oli tyytyväinen.
”Saatte taistella toisianne vastaan. Minä ja Sähkötuho annamme palautetta”, harmaa naaraskissa jakoi yksinkertaiset ohjeensa. ”Tunnette hyvin toisenne vahvuudet ja heikkoudet. Yrittäkää huomioida ne taistellessanne.”
Tuhkajuova astui taaksepäin ja nyökkäsi merkiksi aloittaa. Salamatassu vilkaisi virnistäen Loskatassua, joka oli yhtä kivikasvoinen kuin yleensä. Joskus häntä ärsytti, miten mikään ei tuntunut innostavan hänen veljeään. Toisaalta hänen tyyneytensä oli jotain, mistä Salamatassu erityisesti piti Loskatassussa: kolli toimi hyvänä vastapainona hänen omalle villille luonteelleen.
”Paras mies voittakoon”, Salamatassu tokaisi, ja syöksähti sitten odottamatta Loskatassua kohti. Pienempi kolli ei ehtinyt reagoida, kun valkoinen oppilas tarrasi hänen niskanahkaansa hampaillaan. He kierivät hetken maassa nujakoiden, kunnes Salamatassun onnistui painaa veljensä vasten tomuista maata. Hän virnisti voitonriemuisesti, kun Loskatassun ei pyristelyistään huolimatta onnistunut vapautua suuremman oppilaan otteesta. Lopulta mustaturkkinen kolli rentoutui luovuttamisen merkiksi. Salamatassu astui pois hänen päältään ja kääntyi ylpeänä kahden mestarin suuntaan.
”Hyvä, Salamatassu”, Sähkötuho sanoi ja nyökkäsi. ”Olet kehittynyt, liikkeesi ovat sulavampia kuin ennen. Hyvää työtä.”
Salamatassu röyhisti rintaansa kuullessaan mestarinsa kehut. Hän tuskin koskaan kyllästyisi kuuntelemaan niitä, vaikka tietysti hän tiesi jo arvonsa. Salamatassu oli oppilaista varmasti taitavin taistelija, ja hänestä tulisi soturina yksi klaanin parhaista. Siitä hän oli varma: Pimentovarjokin uskoi häneen.
”Loskatassu, sinun pitää olla enemmän hereillä”, Tuhkajuova naukui tiukasti oppilaalleen. ”Olisit helposti voinut väistää Salamatassun hyökkäyksen. Jos taas yritit ottaa sen vastaan, sellainen ei kannata suurempikokoisen vastustajan kanssa. Tällöin kannattaa vain tehdä nopea väistöliike ja pyrkiä yllättämään vastustaja.”
Loskatassu nyökkäsi ilmeettömänä. Salamatassu tiesi, ettei kritiikki ollut koskaan lannistanut hänen veljeään, mutta ei pienikokoinen kolli ainakaan yhtään innokkaammalta vaikuttanut. Salamatassu ei ollut koskaan nähnyt veljensä voittavan missään: jos Loskatassu päihittäisikin hänet, millaista ilmettä hän silloin näyttäisi? Hyppisikö hän riemusta? Kenties voitto antaisi hänelle itsevarmuutta ja ehkä sytyttäisi jopa innon taistelun harjoitteluun. Kenties se olisi tarvittava tönäisy oikeaan suuntaan.
Salamatassu vilkaisi veljeään salamyhkäisesti. Hän oli päättänyt antaa Loskatassulle kerrankin voiton. Kaksikko asettui jälleen toisiaan vastapäätä. Tällä kertaa olisi Loskatassun vuoro hyökätä. Hän pääsi yllättämään Salamatassun hyvin harvoin, mikä ehkä johtui siitä, että Loskatassu oli kovin hidas. Nyt Salamatassu aikoi kuitenkin pitää huolen siitä, että hänen veljensä saisi suoritettua onnistuneen yllätyshyökkäyksen.
Kun Loskatassu ponnisti loikkaan häntä kohti, Salamatassu ei hievahtanutkaan. Hän teeskenteli, ettei ehtinyt siirtyä syrjään, vaikka hyvin olisi kerennyt loikkaamaan sivuun. Loskatassu huitaisi häntä kuonoon laskeutuessaan melko kömpelösti suuremman kollioppilaan viereen, mutta iskussa ei ollut voimaa. Salamatassu kuitenkin teeskenteli horjahtavansa, jolloin Loskatassu pääsi hyppäämään jälleen häntä kohti. Valkeaturkkinen kolli antoi veljensä kaataa hänet maahan, ja hetken muka pyristeltyään hän rentoutui luovuttaen.
”Hyvin tehty!” Salamatassu kehui veljeään toivoen, että tämän ilme kirkastuisi. Loskatassu reagoi tilanteeseen kuitenkin täysin päinvastaisesti: hän ei suonut Salamatassulle muuta kuin vihaisen mulkaisun ja asteli sitten mestareiden eteen. Oliko Loskatassu huomannut, ettei Salamatassu taistellut tosissaan? Todennäköisesti kyllä: hän ei ollut tyhmä kissa ollenkaan, eikä kukaan tuntenut Salamatassua hänen veljeään paremmin. Salamatassu toivoi silti, että Loskatassu ottaisi voittonsa. Niin hän vaikuttikin tekevän, sillä mustan kollin ilme ei värähtänytkään, kun hän odotteli mestarinsa kommenttia kuin aidosti ansaitsisi kehuja. Salamatassu virnisti tyytyväisenä ja kömpi jaloilleen astellen sitten veljensä vierelle kuulemaan tuomionsa. Olivatko mestarit huomanneet mitään?
//Tuhka?
KP-boosti käytössä
