Säröpentu
Kirjoittaja: Saaga
Loukkaannuin hieman siitä, kun naaras sanoi minua hiirenaivoksi. Kurtistin kulmiani mutta palautin ne sitten entiselleen ennen kuin sisko ehti huomata. Seurasin siskoani kohti Rosmariinitassua mutta hän pysähtyi äkisti ja törmäsin häneen kaataen hänet kuonolleen.
“Anteeksi”, naukaisin ja katselin, kun Tuiskupentu nousi. Häntä ei ilmeisesti sattunut sillä hänen silmissään paistoi vain nolous. Hän kuitenkin jatkoi ja käski minua menemään Rosmariinitassun luo ja viemään hänet vähän matkan päässä olevalle lammikolle. Aistin tässä jotain pahaa mutta en voinut muuta, kuin katsoa vesilammikkoa hetken epäilevästi ja mennä sitten. Päätin olla kyselemättä, koska kysely ei paljon olisi hyödyttänyt minua. Otin pienen varovaisen askeleen kohti Rosmariinitassua.
“Tämä ihan varmasti piristää häntä”, siskoni sanoi vielä perään, joka sai minut oikeasti tekemään koko jutun. Otin pari askelta lisää, minkä aikana keräsin hieman itsevarmuutta ja tassutin sitten naaraan luokse. Tekaisin kasvoilleni nopeasti hymyn.
“Hei Rosmariinitassu”, nau’uin. Rosmariinitassu katsoi minuun ja hänen silmänsä kirkastuivat. Tunsin jo nyt hieman huonoa omaatuntoa mutta ehkä tämä todellakin piristäisi oppilasta siskoni sanoin.
“Hei taas”, Rosmariinitassu naukui ja heilautti häntäänsä tervehdykseksi.
“Haluan näyttää sinulle yhden jutun”, sanoin rauhallisesti ja melko hitaasti, sillä olin tottunut hitaaseen puhetyyliini. Rosmariinitassu nyökkäsi ja nousi seisomaan.
“Mitä haluat näyttää?” hän kysyi selvästi innoissaan. Nielaisin hieman hermostuneena.
“Se on tuolla lammikon luona. Siskonikin on siellä. Saat samalla tavata hänet”, sanoin ja lähdin johdattamaan vanhempaa kissaa kohti lammikkoa. Sydämeni hakkasi, kun pysähdyin lammikon vierelle toiselle puolelle Rosmariinitassua kuin siskoni. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään Tuiskupentu veti raitaturkilta etutassut alta. Naaras kaatui suoraan kuono edellä veteen. Hän pärski hetken ja koitti nousta vedestä. Hetken pyristeltyään hän pääsi jaloilleen. Litimärkä Rosmariinitassu katsoi meitä vihaisena ja ennen kuin huomasinkaan Tuiskupentu oli edessäni “suojanani”. Ärsytys puski esiin, koska en minä tarvinnut suojelua mutta en kyllä myöskään valittanut. Tiesin, ettei Rosmariinitassu kävisi kynsiksi meihin mutta kyllä minua hieman jännitti hänen reaktionsa. Naaras näytti vihaiselta ja surulliselta. Näin kuinka kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä ja hän tärähteli.
“Te pennut olette ihan hirveitä. Vihaan teitä kapiset katinkuvatukset”, Rosmariinitassu totesi itkien ja tassutti sitten pois. Hän istui takaisin leirin reunalle ja kävi sitten makuulle painaen märän päänsä käpälilleen. Hän värähteli edelleen itkusta. En edes osannut loukkaantua, koska minua harmitti, enkä tiennyt mitä tehdä. Katsoin Tuiskupentua avuttomana. Pitäisikö meidän mennä pyytämään anteeksi? Naaras oli kyllä varmasti vihainen meille. En sanonut mitään, koska en ollut varma mitä sanoa, etten pahentaisi tilannetta. Ehkä olisi pitänyt olla tekemättä koko juttua. Anteeksipyyntö sinänsä saattaisi auttaa, mutta Tuiskupennun mielipiteestä en ollut varma.
//Tuisku?
