Säröpentu
Kirjoittaja: Saaga
“Meidän pitää pyytää häneltä anteeksi. Olisi ehkä hyvä tehdä se niin, että minä pyydän ensin ja sitten sinä. Mehän pahensimme asiaa emmekä saaneet häntä edes hyvälle tuulelle”, Tuiskupentu naukui. En ollut edes ehtinyt avaamaan suutani, koska olin ollut niin mietteissäni mutta nyökkäsin tämän ehdotukselle heti sisäistettyäni sen. Kävelimme Rosmariinitassun luo ja katselin kauempaa kuinka sisareni meni pyytämään häneltä anteeksi. Naaras sähähti aika uhkaavasti, kun Tuiskupentu koski häneen joten pidin mielessäni etten tekisi samaa virhettä. Näin sisareni suun liikkuvan mutta en kiinnittänyt huomiota sanoihin. Eihän se minun asiani edes ollut mitä sisko sanoi loukkaantuneelle oppilaalle. Pian olikin jo minun vuoroni ja Tuiskupentu kiirehti takaisin pentutarhaan sillä välin. Tassutin lähemmäs naarasta ja aloitin valmiiksi laaditun anteeksipyynnön.
“Rosmariinitassu, olen tosi pahoillani, että sinulle tuli teostamme paha mieli. Tarkoituksenamme oli piristää sinua. Toivon, että ymmärrät”, sanoin nyökäten kohteliaasti. Toivoin todella, että naaras ymmärtäisi ja sanoisi jotain.
“Kiitos, että pyysitte anteeksi”, Rosmariinitassu naukui silmissään jo hieman ystävällisempi pilke.
“Haluatko sinä jutella? Minä voin kuunnella, jos sinusta tuntuu, että tarvitset juttuseuraa”, naukaisin hieman vaivaantuneen oloisesti. Rosmariinitassu nyökkäsi.
“Kiitos tarjouksesta mutta nyt haluaisin olla yksin”, hän sanoi.
“Hei sitten”, sanoin ja käännyin ympäri tassuttaakseni pentutarhaan sisareni perään.
Heräsin yksin pesästämme. Molemmat sisareni olivat jossain. Se ei minua kauheasti haitannut, koska olisin mieluummin nyt yksin hetkisen. Painoin pääni takaisin käpälilleni ja vaivuin ajatuksiini, jotka tuppasivat tänä aamuna vaeltelemaan minne sattui.
