Särösärinä
Kirjoittaja: Saaga
Jaoimme saaliin Katajatassun kanssa ja sitten lähdimme omille teillemme Säihkysielun kanssa. Karkasimme kahden, tai ehkä Säihkysielun mielestä vain lähdimme, mutta minusta Katajatassu oli pelottava. Ei sillä, että olisin pelännyt oppilasta, mutta jotenkin kuumottava isoine silmineen.
“Haluatko mennä ulos? Voisimme mennä joelle vähän viilentymään”, Säihkysielu kysyi. Nyökkäsin. Säihkysielu vilkaisi minuun ehkä hieman hermostuneesti? Tuota ilmettä en usein hänen kasvoillaan nähnyt. Kolli lähti jolkottamaan edeltä ulos leiristä. Seurasin tätä.
“Juokseminen on ehkä liikaa tässä säässä”, toinen puuskahti kermanvärinen turkki värähdellen. Hänen lapansa liikkuivat sulavasti turkin alla. Hän näytti jotenkin todella kauniilta auringon osuessa lehtien väleistä turkilleen. Pian olimme jo joella. Kumarruin sen ääreen ja litkin vettä sisuksiini. Se oli aika lämmintä, mutta silti ihan virkistävää. Kastelin myös hiukan etutassujani viitentymisen toivossa. Säihkysielukin joi, sitten hän veti itsensä takaisin istumaan. Jaoimme hetken katseita kunnes katsoin pois. Kolli oli niin lähellä, mutta minusta tuntu, että hänen näkökulmastaan minä olin kaukana. En vain osannut olla lähempänä.
“Särösärinä”, Säihkysielu aloitti. Katsoin ruskeisiin silmiin taas, mutta kolli käänsi päänsä pois, tassuihinsa. Minua hämmensi hiukan.
“Olemmeko sinusta ystäviä?”
“Tottakai. Olet paras ystäväni”, sanoin yllättyen itsekin kuinka helposti se tuli suustani. En ollut yleensä hyvä osoittamaan kiintymystäni. Säihkysielu hymyili pienesti, mutta aistin jonkin olevan vialla.
“Öm… onko kaikki hyvin?” kysyin huolissani, ettei vastaukseni ollut tarpeeksi hyvä. Säihkysielu pudisti päätään ja katsoi sitten minua taas. En osannut lukea kollin ilmettä laisinkaan.
“Voisitko kuvitella meidän olevan enemmän kuin ystäviä?” hän kysyi. Sydämeni tuntui pysähtyvän, oikeastaan koko maailma tuntui pysähtyvän. Säihkysielu katsoi taas pois naamallaan ehkä jotain surun tyyppistä.
“Siis…” aloitin, mutta tajusin, ettei minun kannattanut alkaa selittelemään liikoja.
“Voisin.”
Säihkysielu katsoi taas minua silmät toiveikkaana kimmeltäen. Rakastin tuota kimmellystä. Se toi minullekin hyvän olon.
“Haluaisitko ehkä kokeilla olla jotain enemmän?” hän kysyi pienellä äänellä. Katsoin kollia edelleen aivan ymmälläni. En ollut odottanut tältä mitään tälläistä. Hän ei vaikuttanut kissalta, joka ensimmäisenä kertoi ihastuksestaan. En kyllä minäkään, joten hyvä että toinen meistä sentään otti asian esille. Olinhan jo pidempään tuntenut jonkinlaisia tunteita häntä kohtaan.
“Kyllä se minulle käy”, vastasin ihan yhtä pienellä hermostuneella äänellä. Säihkysielu hymyili.
“Ei ehkä kuitenkaan kerrota ihan kaikille vielä. Läheisimmille, luotettaville, en kiellä kertomasta”, sanoin hiljaa. En halunnut koko klaanin saavan heti tietää. Oli ehkä hiukan epätavallista olla kollipari, enkä halunnut silmätikuksi siitä syystä.
“Niin joo”, Säihkysielu sanoi, mutta hymyili edelleen. Onnistuin itsekin jonkinlaiseen juroon hymyyn.
