Särösärinä
Kirjoittaja: Saaga
Pudottuani puusta palasin Lammikkoloikan kanssa takaisin leiriin, jotta parantajat saisivat tarkistaa minut. Puusta tippuminen ei satuttanut minua, mutta päätimme silti, että nopea käynti voisi olla paikallaan. Painuin pesään hyvästellen Lammikkoloikan. En kuitenkaan jäänyt pesään pitkäksi aikaa, sillä Hehkuaskel vakuutti, ettei minussa ollut mitään vikana, jos kerta mihinkään ei sattunut eikä hänkään huomannut mitään. Kiitin parantajaa kohteliaasti ja poistuin. Pieneksi harmikseni Lammikkoloikka ei ollut enää aukiolla, mutta en nyt olettanutkaan naaraan jäävän heti odottamaan minua. Painuin Säihkysielun luokse aukion laidalle. Kollin iloinen ilme sai minutkin jo paremmalle tuulelle epäonnistumisestani huolimatta.
“Näin, että kävit parantajan pesällä, onko kaikki hyvin?” toinen kysyi heti hiukan huolissaan. Pudistin päätäni ja koitin hymyillä hiukan, vaikkei se ollutkaan minulle luontevaa sitten lainkaan.
“Tipahdin puusta saalistaessani. Minua ei tokikaan sattunut. Hehkuaskelkin totesi minun olevan kunnossa”, kerroin kumppanilleni rauhalliseen sävyyn. Olimme päässeet yli kumppanuutemme aiheuttamasta varovaisesta uutuuden kauhusta ja nyt olimme keskenämme taas kuin parhaat ystävät, ainakin yritimme olla. Säihkysielu osoitti enemmän kiintymystään kuin minä, sillä olin huono sellaisissa jutuissa, mutta ei kuitenkaan liikaa että muut epäilisivät. Minusta näin oli mukavaa. Ei tarvinnut kertoa kellekään, mutta Säihkysielu silti tiesi mitä hänestä ajattelin ja ne pienet kuiskaukset auringon laskettua ennen nukkumaan menoa, sekä kahdestaan kävelyt ja saalistuspartiot tekivät sen kaiken täydeksi. En kaivannut elämääni muuta. Pidin myös siitä kuinka saatoin Säihkysielun kanssa ollessani rentoutua ja olla todella oma itseni. Se oli minulle yksi tärkeimpiä asioita suhteessamme. Toinen tärkeimmistä asioista oli, että Säihkysielu koki olonsa hyväksi. Haluisinhan ennen kaikkea vain pitää toisen turvassa ja onnellisena.
“Hyvä sitten”, kolli naukaisi ja herätti minut ajatuksistani. Nyökkäsin ja hymyilin taas pienesti.
***
Olin tulossa partioni mukana leiriin. Yritin vilkuilla ympärilleni, jos Säihkysielu olisi jo päässyt omasta partiostaan takaisin, mutta en nähnyt kollia missään. Kumppanini sijaan katseeni osui Lammikkoloikkaan. Naaraan kasvoilla vilahti pieni hymy, kun huomasin hänet.
“Hei, sinä taidat olla kunnossa, mitä Hehkuaskel ja Sumutuuli sanoi?” soturi naukaisi, kun astelin tämän luokse kera kohteliaan nyökkäyksen.
“Eivät he löytäneet minusta mitään vammoja. Olen ihan kunnossa”, vastasin rauhallisesti, mutta vältellen kuitenkin katsekontaktia. Minua ehkä hieman vaivaannutti. En oikein ollut ihan varma miksi, mutta niin vain teki.
“Miten sinun päiväsi on sujunut?” kysyin, kun en muutakaan keksinyt. Olin ehkä sanavalmis johtotilanteissa, mutta tässä kohtaa en yhtään tiennyt miten minun olisi kuulunut lähestyä klaanitoveriani. Yleensä toinen osapuoli johti vuorovaikutustilanteissa puhumisen, joten minun ei tarvinnut kauheasti sanojani pähkäillä.
//Lammikko?
