savupentu
Kirjoittaja: Saaga
Susipentu valitteli, että lumi narisi inhottavasti ja muuta sellaista. Minull etuli pahamieli toisen puolesta. Silitin veljeni selkää hännälläni. En tiennyt miten olisin voinut lohduttaa häntä parhaiten mutta päätin silti yrittää.
“En tiennyt, että ulkona oleminen tuntuu sinusta tälläiseltä mutta ehkä voimme mennä tuonnemmas leikkimään. Siellä on rauhallisempaa”, nau’uin veljelleni ja osoitin paikkaa hieman kauempana kissavilinästä. Loikin Susipennun edellä kohti hiljaisempaa nurkkaa, jossa veljen yliherkät aistit ehkä rauhoittuisivat.
Tassutin ulos pentutarhasta. Aamun koleus oli poissa ja tänä aamuna aurinko helotti puolelle leiriä. Aamutassu tuli minua vastaan haukotellen.
“Savupentu, olen tosi pahoillani mutta minun on mentävä harjoituksiin. Leikitäänhän illalla sitten?” hän naukui tosi väsyneen näköisenä.
“Ei se mitään. Löydän kyllä jonkun, jonka kanssa viettää aikaa. Nähdään illemmalla”, sanoin ja Aamutassu hymyili ja käännähti tassuttaakseen Turhamyrskyn – mestarinsa – luokse. Hymyilin ystäväni perään. Siitä huolimatta, että tuo oli jo oppilas leikimme tosi usein yhdessä, kun harmaaraidallisella naaraalla oli aikaa. Kun minusta tulisi oppilas niin, sitten minullakin olisi varmasti kiireistä. Tassutin aukiolla istuskelevan Mäntyviiksen luokse. En saanut olla pentutarhan ulkopuolella ilman yhtä kuningattarista.
“Mäntyviiksi?” nau’uin. Olin halunnut jutella naaraan kanssa yhdestä asiasta, joka minua mietitytti.
“Kerro”, Mäntyviiksi naukui ja käänsi päänsä minua kohti. Istuin hoitoemoni viereen.
“Olen miettinyt, että etkö sinä pitänyt soturina olemisesta vai miksi siirryit ikikuningattareksi?” kysyin innoissani. Mäntyviiksi hymyili hieman.
“Pidän niin kovasti pennuista, että halusin siirtyä auttamaan Kuolonklaania tavalla, joka sopi minulle parhaiten”, hän sanoi. Nyökkäsin.
“Olen ajatellut sen sodan takia. En tiedä miten uskaltaisin puolustaa klaaniani esimerkiksi taistelutilanteessa. En halua satuttaa ketään”, nau’uin ja katsahdin käpäliini häpeissäni.
“Aina on olemassa vaihtoehto tulla parantajaksi. Voithan sinä miettiä sitten ja vaikka kysyä Hehkuaskelelta onko hän valmis ottamaan oppilaan ja miettiä sitten mitä haluat”, naaras sanoi. Nyökkäsin miettiväisenä. Olin kuullut vaihtoehdosta tulla parantajaksi mutta nyt Mäntyviiksen mainittua sen uudestaan aloin oikeasti pohtimaan sitä. Ei tarvitsisi taistella vaan saisin auttaa klaaniani toisella tavalla.
“Voisin minä kysyäkin sitä siltä… Hehkuaskelelta?” sanoin ja katsahdin kohti parantajan pesää. Mäntyviiksi hymyili lempeästi.
