Savutassu
Kirjoittaja: Saaga
Minut oli nimitetty oppilaaksi – parantaja oppilaaksi! Tassutin sisään parantajan pesään Hehkuaskeleen perässä lennokkain iloisin askelin. En ollut enää pentu nyt olin oppilas! Mäntyviiksi oli auttanut minua puhumaan Hehkuaskeleelle ja Henkäystähdelle. Olin hänelle todella kiitoksen velkaa. Jääviilto oli mulkoillut minua ja vaikuttanut siltä, että haluaisi sanoa jotain mutta olin ehtinyt kipittää mestarini perään pentuetoverusteni kaikottua omien mestareidensa kanssa metsään. Kettutassu oli saanut mestarikseen Kuuraturkin, Räntätassu oli saanut Varissulan ja Susipentu Loiskevarjon. Olin kohtalaisen tyytyväinen pentuetovereideni mestareihin sillä kukaan heistä ei vaikuttanut ilkeältä tai pahantahtoiselta. Toivoin, että toiset eivät joutuisi liian kovalle rasitukselle heti ensimmäisenä päivänään oppilaina. Hehkuaskel johdatti minut kahden kiven väliseen parantajan pesään.
“Tässä on sairasaukio ja minä nukun tuolla”, Hehkuaskel kertoi ja havahdutti minut ajatuksistani. Hymyilin innoissani. Pääsisin harjoittelemaan kasveja ja niiden käyttöä!
“Missä yrtit ovat? Minulla on miljoona kysymystä! Entä missä minä nukun? Saanko nukkua oppilaiden pesässä muiden kanssa?” nau’uin innostuksissani. Onnistuin kuitenkin pidättelemään itseäni hyppelehtimästä ympäriinsä.
“Hei hei nyt. Hitaammin”, Hehkuaskel naurahti.
“Yrtit ovat tuolla ja sinä nukut täällä sairasaukiolla. Et nuku oppilaiden pesässä muiden kanssa”, hän naukui. Häntäni tipahti maahan ja siihen tarttui pari lehteä. Katsahdin häntääni ja jahtasin sitä muksahtaen maahan häntäni suussani. Yritin saada lehdet pois hännästäni käpälilläni.
“Noniin rauhoitutaanpas”, Hehkuaskel nauroi ääneen. Sain lehdet irti ja kierähdin takaisin käpälilleni.
“Anteeksi, mestari”, nau’uin hieman häpeillen.
“Kutsu Hehkuaskeleeksi vain”, hän sanoi ja kävi istumaan eteeni.
“Mitä tiedät yrteistä nyt. En vaadi täydellisiä suorituksia. Kerro kaikki mitä osaat – nimiä, käyttötarkoituksia tai vaikutuksia – mitä vain”, hän sanoi. Pohdin hetken. En tiennyt paljoa yrteistä mutta olin kuullut jotain joistain yrteistä joskus.
“Tiedän unikonsiemet ja oliko ne… kuolonmarjat?” nau’uin. Olin kuullut niistä joskus jo aikaa sitten. Hehkuaskel nyökytteli.
“En olettanutkaan, että tietäisit sen enempää. Kuolonmarjoista voit varmasti nimestä päätellä, että ne ovat myrkyllisiä. Yksi kuolonmarja voi tappaa ihan hetkessä – muista se. Mitä unikonsiemeniin tulee, ne nukuttavat kissan uneen”, Hehkuaskel naukui.
“Unikonsiemeniä minulla on mutta kuolonmarjoja en pidä varastossani”, pikimusta naaras naukui vakavana. Nyökyttelin yrittäen painaa kaiken juuri kuulemani mieleeni.
“Unikonsiemeniä nukuttamaan ja kuolonmarjat tappavat”, mutisin mietteliäänä. Unikonsiemenhän oli melkein kuin unisiemen! Ehkä se olisi hyvä muistisääntö. Kuolonmarjan nimi nyt kertoi aika selvästi, että niihin kuolee, joten uskoin muistavani ne.
“Uskon, että muistan ne! Kuolonmarjat tappavat ja unikonsiemenet nukuttavat!” nau’uin innokkaasti ja Hehkuaskel hymyili. Meille tulisi varmasti hauska oppilasaika yhdessä!
Tassutin kohti vitivalkoista naaras oppilasta. Raahasin mukanani suurta lintua.
“Hei, haluatko jakaa tämän?” kysyin tiputettuani linnun naaraan eteen. Tuo nosti katseensa minuun ja hymyili hiukan.
“Toki”, hän naukui hiljaisella hieman ujolla äänellä. Hymyilin iloisesti toiselle.
“Mikä sinun nimesi on? Minä olen Savutassu. Meidät pentuetovereineni nimitettiin juuri pari päivää sitten! Olen parantaja oppilas”, nau’uin innokkaasti. Tunsin kuinka innostus kerääntyi sisälleni ja minun oli vaikea olla hihkumatta innosta.
“Olen Hahtuvatassu”, Hahtuvatassu naukui. Nyökyttelin innoissani Hahtuvatassun puhuessa. Hän oli käsittääkseni puoliksi jonkun erakon pentu, mutta niin käytännössä minäkin olin.
”Keitä sinun vanhempasi olivatkaan?” kysyin häneltä. Uteliaisuus otti vallan ja tarkastelin hänen turkkiaan tarkkaavaisin mutta ystävällisin silmin.
”Minun emoni on Höyhenhalla ja Untuvatassu on sisareni. Tiedät varmaan Katajatassun… hän, joka karkasi klaanista vähän aikaa sitten. Hän oli veljeni”, Hahtuvatassu naukui hiljaa hiukan ujosti. Nyökkäsin myötätuntoisesti. Veljen menettäminen oli varmasti kova paikka. En tiennyt mitä olisin tehnyt ilman Räntätassua saati sitten Susitassua. He kummatkin olivat niin rakkaita minulle. Oletin oppilastoverini kertomasta, että Hahtuvatassun isä oli se erakko. Muistin Mäntyviiksen kertoneen tarinaa Höyhentassusta, joka oli kadonnut klaanista ja kuita myöhemmin palannut pentuineen takaisin klaaniin – Höyhentassuhan oli nykyään Höyhenhalla.
“Voi, ei. On varmaan rankkaa menettää veli”, sanoin apealla myötätunnon täyteisellä äänellä. “Haluaisitko kuitenkin olla ystäväni?” kysyin hiukan reippaammin ja loin kasvoilleni ystävällisen ja lempeyttä huokuvan hymyn. Hahtuvatassu vastasi hymyyn omalla hiukan ujolla hymyllään ja nyökkäsi.
“Se olisi ihanaa. Vaikutat oikein mahtavalta kissalta”, uusi ystäväni naukui iloisesti. Sanat lämmittivät sydäntäni oikein huolella. Pidin toisten kehumisesta ja piristämisestä niin kovasti. Tuntui kuin he olisivat lohduttaneet minua eikä toisinpäin!
Olimme viettäneet mukavan illan jutellen ja tutustuen Hahtuvatassun kanssa. Tassutin kohti parantajan pesää. Olisin halunnut vielä jatkaa juttelutuokiotamme uuden ystäväni kanssa mutta hänen oli täytynyt lähteä partioon mestarinsa Pikkukaaoksen kanssa. Olimme saaneet syötyä sen linnun, jonka avulla olin lähestynyt Hahtuvatassua ja nyt vatsani oli täynnä ja kaikki oli oikein hyvin.
//Kuka vaan saa jatkaa 😀
