Sielukaiho
Katselin ystävääni, kun hän räpiköi hetken vedessä ja nousi sitten rannalle. En saanut hänen ilmeestään täysin selkoa siihen, mitä mieltä hän oli pienestä jäynästäni, mutta ainakin sain kostoksi niskoilleni kylmää vettä hänen turkiltaan naaraan puistellessa turkistaan enimmän veden pois. Kylmät pisarat pääsivät turkkini lävitse ja saivat minut tuntemaan joen veden todellisen kylmyyden. Ei ihme, jos Kärpässointu ei olisi arvostanut pientä temppuani; vesi oli vielä niin viileää, että monet kissat, jotka eivät arvostaneet uimista muutenkaan tuskin tahtoisivat uimaan.
Kärpässointu katsoi vuorostaan minua ja kysyi tahdoinko minä uimaan. Totta puhuen minä en niinkään välittänyt siitä menisinkö sillä hetkellä uimaan vai en. Toki, kun ulkona oli niin lämmintä ja aurinko porotti mustaa turkkiani vasten paahtavasti, ei minua olisi haitannut viilentyä vedessä.
“Kyllähän minä voisin pienellä uinnilla käydä, kuinka niin?” kysyin kallistaen hieman päätäni. En ollut varma oliko tämäkin jokin ansa. Suunnitteliko naaras tyrkkäävänsä vuorostaan minut veteen? Jos niin, minä olisin valmis siihen!
Tarkkailin Kärpässointua valmistautuen mihin vain, mitä naaras päättäisi tehdä. Häntä oli toisinaan vaikeaa lukea, joka teki hänestä pahan vastuksen, mutta se arvaamattomuus toi häneen persoonaa, jota rakastin kovasti.
//Käprä?
