Sielukaiho
Työnsin pääni sotureiden pesään, jossa Kärpässointu juuri sattui olemaan pesulla omalla pedillään. Juuri häntä minä olinkin etsinyt. Muistotassu oli vain hetki sitten pyytänyt minua viettämään aikaa kanssaan, mutta minun oli täytynyt jättää kolli sikseen, koska olin jo päättänyt pyytää Kärpässointua ulos kanssani. Halusin viettää laatuaikaa parhaan ystäväni kanssa. En tiennyt olinko hänen paras ystävänsä, mutta hän oli ainakin minun.
“Hei, Kärpässointu! Lähdetään ulos!” naukaisin ja mustaturkkinen naaras kohotti vihreän katseensa minuun. Hänen suuret silmänsä tuijottivat tiiviisti ja sanaakaan sanomatta hän viimeisteli muutamalla viimeisellä kielenvedolla työnsä ja nousi sitten tassuilleen.
“Tule! Ulkona on aivan ihana keli ja metsässä ja nummella on varmasti paljon saalista ja jopa muuta tekemistä!” naukaisin innokkaasti ja lähdin johdattamaan ystävääni ulos leiristä. Matkalla uloskäynnille huomasin Muistotassun, joka istui itsekseen oppilaiden pesän suulla, mutta pian siirtyi sen sisäpuolelle.
“Mihin me olemme menossa?” Kärpässointu kysyi. Kohautin lapojani hieman. En ollut miettinyt tarkkaa paikkaa, mutta halusin kuitenkin ulkoilla.
“Jos vaikka suuntaisimme lehtikuusilaaksoon, ja sieltä voimme mennä nummelle”, ehdotin hymyillen jättäytyen ystäväni kävelyvauhtiin nyt johtamisen sijasta. Hän nyökkäsi minulle myöntävästi.
“Oletkos jo ottanut kaiken ilon irti siitä, että olet nyt soturi?” kysyin ja loikkasin jo vuodenaikoja sitten kaatuneen puun ylitse.
“Riippuu. Mitä kaikkea siitä voi saada irti?” naaras kysyi minulta, kun hänenkin tassunsa tömähtivät toiselle puoelle puuta. Hymyilin hänelle veikeästi.
“Vaikka mitä! Voi seikkailla reviirillä, tehdä jekkuja partioille, härnätä oppilaita, mennä saalistamaan aivan yksin keskellä yötä ja vaikka mitä muuta!” nau’uin innokkaasti ja katsoin ruskeat silmät säteillen ystävääni. Olin tehnyt lähes kaiken siitä, mitä olin listannut, koska minun oli hankalaa olla tekemättä mitään hauskaa ja mielenkiintoista jatkuvasti. Paikoillaan istuskelu tyhjänpanttina oli niin tylsää!
Huomasin meidän jo lähestyvän jokea. Virtaus ei ollut kova ja vesi oli yllättävän matalalla. Olin jo useaan otteeseen käynyt itse pulahtamassa siellä. Vesi oli purevan viileää, mutta siihen tottui kyllä nopeasti.
“Oletko sinä jo käynyt uimassa? Kävin yksi päivä uimassa Muistotassun kanssa! Hänestä tulee vielä hieno uimari joku päivä”, nau’uin ja vilkaisin Kärpässointuun loikkiessani veden rannalle. Naaras tassutti hiljemmin vierelleni ja vilkaisi itsekin veteen.
“En ole vielä käynyt kunnolla uimassa”, naaras vastasi. Se sai minulle pienen idean juolahtamaan suureen päähäni. Virnistin viekkaasti ja lähestyin ystävääni.
“No mikset sitten kokeilisi nyt!” huudahdin ja puskin mustan soturittaren jokeen kovaäänisen pärkähdyksen kera.
//Käräprärä?
