Sirupentu

Käpälääni ja lapaan sattui enemmän kuin olisin uskonut. Tuikelintu lähti johdattamaan minua varmoin askelin kohti pesää, jossa Leimusilmä asui. Osasin joitain yrttejä, mutten edes tiennyt mikä vaiva jalassani oli.
”Leimusilmä!” Vinguin tassutellen sisään pesään.
Pesässä tuoksui vahvasti erilaiset yrtit joiden seasta tunnistin siankärsämön ja kehäkukan hajut. Kolli tassuteli paikalle nopeasti niin kuin oli aina tehnyt.
”Mikä hätänä Sirupentu?” Kolli kysyi rauhallisella äänellä.
”Hän kaatui juoksuleikin aikana” Tuikelintu selitti ennen kuin ehdin suutani avata.
Nyökkäsin tehden selväksi, että tilanne meni juuri sillä tavoin. Leimusilmä tassutti luokseni varmoin askelin ja alkoi tunnustella varmoin ottein kipeää jalkaani ja lapaa. Välillä kun kipu oli liian kovaa vingahdin.
”Pieni nyrjähdys paranee parissa päivässä” Parantajakolli totesi hetken kuluttua.
Huokaisin helpotuksesta sillä olin ollut huolissani. Nousin varovasti ylös käpälilleni ottaen tuntumaa kipeällä jalalla. Kipu oli, mutta ei niin viiltävänä kuin olin sen aiemmin kuvitellut.
”Tule Tuikelintu mennään ulos” Totesin hetken kuluttua.
Tuikelintu seurasi minua kulkien varmoin askelin vierelläni. Jalkaani vihloi jonkin ajan välein mutta en antanut asian häiritä itseäni. Lopulta istahdin aukiolle huokaisten. Miten olin saattanut loukkaantua. Tylsistyneenä päätin keksiä jonkin puheenaiheen.
”Olen miettinyt että kun olen soturi haluan olla Sirukukka tai Sirutoivo” Kerron.
Olen oikeasti miettinyt asiaa harvinaisen vähän. Eniten haluaisin olla oppilas kuten Rajutassu, mutta en niin ilkeä mitä kolli oli minulle ollut. Halusin saalistaa ja olla Eloklaanille kaikin puolin hyödyksi. Huokaisin uudelleen aikaa kuluisi aina vain ikuisuus ja silti viruin pentuna. Toki Kimalaistoiveen kanssa viettämäni aika oli ollut parasta mitä olin pitkään aikaan kokenut. Useat kissat olivat ystävällisiä, mutta joissain oli paljon huonoja puolia. Tuikelintu oli kaikin puolin mukava ja ymmärtäväinen. Hänessä oli myös paljon samaa itseni kanssa. En halunnut taistella turhaan olin nähnyt ettei koiraa vastaan taistelu kävisi kunnolla edes aikuiselta, isäni kun oli kuollut sellaisen hampaisiin. Toisaalta halusin kaikin keinoin suojella ystäviäni. Pian tajusin uppoutuneeni ajatuksiin vähän liian pitkäksi aikaa.
”Onko kukaan klaanissa kuollut vähään aikaan? Kuolema on kamalaa!” Totesin tietämättä olisiko kysymys liian arka Tuikelinnulle.
”Kyllä on Väärävarjo kuoli jokin aika sitten.” Tuikelintu vastasi haikean oloisena.
Nyökkäsin pelokkaan näköisenä. Jos klaaneissakin oli paljon kuolemaa, missä sitä pääsi pakoon? Olin toivonut, että en joutuisi katselemaan sitä enää pitkään aikaan vanhempieni kuoleman jälkeen. Kuolema jakoi vahvasti mielipiteeni Tähtiklaanista. Se vei pois useita tärkeitä kissoja, mutta heidät pääsi näkemään vielä oman kuolemansa jälkeen.
”Mitä sinä ajattelet kuolemasta?” kysyn Tuikelinnulta hetken kuluttua.

//Tuike? 🙂

Author: Sarifiina

Olen positiivinen ja aktiivinen 13 v kirjoittaja joka rakastaa juonikuvioiden keksimistä. Mun hahmoista saa helposti seuraa jos se on tilanteessa vapaa.