Sirupentu

253 sanaa | 6 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Olin lähtenyt pentutarhasta Käärmekullan tultua paikalle. Ehdin hetken aikaa leikkiä, kun varapäällikkö jo ryntäsi parantajan pesälle. Leimusilmä kulki Käärmekullan perässä takaisin pentutarhaan. Olin huolissani. Mitä Kimalaistoiveelle oli käynyt ja miksi Leimusilmää tarvittiin avuksi?
Istuin hiljaa ja yritin olla salakuuntelematta. Kuulin kuitenkin epämääräisiä naukaisuja ja lopulta vikinää.
Minulta kesti hetken ymmärtää, että vikinä tuli pienistä pennuista. Kuulin pentujen vikinää!
Leimusilmä lähti lopulta pois pentutarhasta ja tungin sisälle ja menin katsomaan Kimalaistoivetta.
Naaras makasi ja tämän vatsanjuuressa nukkui kaksi pientä myttyä. Kaksi pentua. Toinen näytti lempeälle naaraalle, mutta vaaleampana ja toinen oli –
Ajatukseni keskeytyivät taas alkaneeseen vikinään.
”Onneksi olet kunnossa!” suustani pääsi, vaikka olisin halunnut onnitella uusista pennuista.
”Niin ja onneksi olkoon” lisäsin nopeasti.
”Kiitos Sirupentu” kuului Kimalaistoiveen vastaus.
Pian tajusin mennä jatkamaan leikkejäni ja jättää lempeän naaraan lepäämään tai tekemään ihan mitä tahansa.

Ensimmäinen yö vaati totuttelua. Olin tottunut rauhalliseen tuhinaan, mutta nyt mukana oli vikinää.
Jos Kaurispentu ei vinkunut, Seljapentu vinkui.
He rauhoittuivat onneksi nukkumaan ja syömään, mutta kaksikko silti valvotti minua ensimmäisenä yönä.
Ensimmäiset päivät tuijottelin Kaurispentua ja Seljapentua kiinnostuneena.
Päätin kuitenkin jatkaa normaalia arkeani.

Valtava haukotus pääsi suustani. Avasin silmäni, mutta nyt huomasin jotain uutta. Kaurispentu katsoi suuntaani,ja pienen pennun silmät olivat auki!
Venyttelin makeasti ja päätin sitten mennä tapaamaan Kimalaistoiveen tytärtä.
Olin hieman kateellinen Kaurispennun onnesta, mutta en antanut sen vaivata vaan jätin hymyn huulilleni ja kävelin lähemmäs.
”Hei” tervehdin osoittaen sanani sekä Kimalaistoiveelle, että Kaurispennulle.

Author: Sarifiina

Olen positiivinen ja aktiivinen 13 v kirjoittaja joka rakastaa juonikuvioiden keksimistä. Mun hahmoista saa helposti seuraa jos se on tilanteessa vapaa.

Kirjoittaja: Sarifiina