Sirupentu

Heti kun Kimalaistoive selitti enemmän Eloklaanista suuni loksahti auki. Yksi kohta sai minut lamaantuneeksi pelosta. Sana uiminen kuulosti oudolta… mihin se mahtoi liittyä?
”Mitä se uiminen on?” Kysyin toivoen hartaasti ettei se liittynyt veteen niin kuin epäilin.
”Uiminen on asia mitä tehdään vedessä” Kimalaistoive vastasi.
Samassa hetkessä minut lamaannutti kauhu. Pyristelin hieman kauemmas mukavasta naaraasta.
”E-en halua olla oppilas!” Vinguin ja katsoin naarasta pelokkaalla katseella.
Kimalaistoive taisi ymmärtää heti virheensä ja tuli luokseni hiljaa lopulta halaten minua hellästi. Painauduin naaraan turkkiin tiukasti. Tiesin, että tämä tiesi pelkoni veteen.

Katselin ympärilleni siinä paikassa jota Kimalaistoive kutsui leiriksi. Tutkin pientä ötökkää katsoen siihen lumoutuneena. Kimalaistoive katseli tekemisiäni ja valehtelematta se tuntui rauhoittavalta. Oikeastaan naaras oli ainut kehen luotin Leimusilmän lisäksi. Kun ötökkä pyrähti pois juoksin lempeän naaraan luo.
”Katso se lensi emo-”, katkaisin puheeni tajuttuani mitä olin sanonut.
Katsoin Kimalaistoivetta anteeksipyytävä katse naamallani. Kyyneleitä valui poskilleni, kun aloin muistella emoa, tämän hymyä ja lämpöä jota tämä oli tuonut valtavasti päiviini.

// Kimalainen? 🙂

Author: Sarifiina

Olen positiivinen ja aktiivinen 13 v kirjoittaja joka rakastaa juonikuvioiden keksimistä. Mun hahmoista saa helposti seuraa jos se on tilanteessa vapaa.