Sulkapentu
Kirjoittaja: Elandra
Aurinko siivilöityi jäkäläverhon raoista pentutarhan lattiaan. Säteet ei kuitenkaan ylettäneet Sulkapennun harmaanruskeaan raidalliseen turkkiin. Naaraan ja tämän pentuetovereiden emo oli päättänyt, että heidän pesänsä sijaitsi pentutarhan perimmäisessä nurkassa. Miltei kuun ikäinen pentu raotti hitaasti unisia silmiään ja haukotteli. Hän venytteli unisia jäseniään ja ryömi takaperin pois sisaruksiensa välistä. Sulkapentu nuolaisi rintakarvojaan, koska Mäntyviiksi oli opettanut, että jokaisen tuli pitää hyvä huoli omasta turkistaan. Sulkapentu katseli nukkuvaa emoaan, jonka kylki kohoili hitaasti ylös ja alas. Sähköpentu ja Sinipentu nukkuivat myös. Sulkapennun veli säpsähteli unissaan, ja naaras olisi halunnut selvittää, mitä unta tuo näki. Nuori naaras käännähti ympäri kuullessaan pesän suulta askeleita. Valkea pilkukas naaras astui pesään suussaan eloton hiiri. Naaras oli Villisielu, Mustikkapennun emo. Mäntyviiksi oli kadonnut vuoteeltaan, ja Sulkapentu arveli tämän olevan pääaukiolla. Mustikkapentu nukkui emonsa vuoteella. Klaaninvanhimmatkin vain nukkuivat pesän toisella laidalla.
Sulkapentu kyllästyi yksinoloon, joten hän tökkäsi kuonollaan ensin Sähköpentua ja sitten Sinipentua. Molemmat säpsähtivät heti hereille ja katselivat unisina ympärilleen.
”Mitä nyt?” Sähköpentu mumisi ja katsoi siskoaan hämmentyneenä. Sulkapentu hymyili veikeästi puski kuonollaan veljensä pörröistä turkkia.
”Mennään leikkimään! Aurinkokin on jo ylhäällä, joten ette te enää voi nukkua!” pentu hihkaisi ja katui sitä heti huomatessaan emonsa säpsähtävän hereille. Tuhkajuova nosti päätään ja katsoi tytärtään turhautuneena. Sulkapentu sisarineen oli oppinut siihen, että emoa ei saanut ärsyttää. Emoa piti totella, koska hän piti kolmikosta huolta. Sähköpentu kömpi pois vuoteesta ja asteli huojuvin askelin siskojensa kanssa kauemmaksi emosta.
”Mitä me leikimme?” Sähköpentu kysyi haukotellen. Sulkapentu mietti hetken. Hän katseli ympärilleen, ja lopulta pennun katse osui pesän uloskäyntiin. Pennut eivät olleet vielä päässeet ulos pesästä.
”Mennäänkö ulos?” pentu kysyi ja kyyristyi maata vasten. Hän katseli pääaukiota jäkäläverhon alapuolelta. Harmaanruskea pentu kuuli vesiputouksen, mutta ei nähnyt sitä. Naaras kuuli myös kissojen puhetta. Vilkaistessaan sisaruksiaan, hän huomasi heidän olevan ideaa vastaan.
”Emo ei ole antanut lupaa”, Sähköpentu huomautti ja vilkaisi nukkuvaa emoa. Sulkapentu huokaisi turhautuneena.
”No kysytään sitä sitten emolta”, Sulkapentu ehdotti ja lähti kävelemään horjuvin askelin kohti emon petiä. Pentu arveli, ettei emo suuttuisi hänelle.
”Emo”, raidallinen naaras kuiskasi hiljaa ja puski kuonollaan kuningattaren poskea. Tuhkajuova avasi hitaasti vihreät silmänsä ja katsoi pentuaan sanomatta mitään. Sulkapentua jännitti emon reaktio vähän.
”Voimmeko me mennä ulos pesästä?” nuori pentu kysyi ja katsoi emoaan suurilla silmillään. Tabbykuvioinen naaras venytteli ennen kuin vastasi mitään. Sulkapentu joutui väistämään emonsa valtavan näköisiä tassuja loikkaamalla taaksepäin. Koska Sulkapennun tasapaino oli vielä heikko, hän kaatui kyljelleen. Tuhkajuova nousi istumaan ja nuoli hetken ajan turkkiaan. Sulkapentukin oli noussut ylös, ja nyt hän odotti malttamattomana emonsa vastausta. Hän ei hoputtanut naarasta, koska silloin he eivät ainakaan pääsisi ulos pesästä.
”Pääsette, jos Henkäysvarjo antaa teille luvan. Hän tulee käymään aurinkohuipun aikaan”, Tuhkajuova totesi rauhallisella äänellä. Äänessä ei kuitenkaan ollut lainkaan sellaista lämpöä, joka suorastaan hehkui pelkästä Mäntyviiksen olemuksesta. Siitä huolimatta emo oli Sulkapennulle tärkeä. Niin oli myös Henkäysvarjo, joka oli kuulemma hänen ja pentuetovereidensa isä. Henkäysvarjo kävi heidän luonaan lähes päivittäin, mutta joskus hän ei kiireeltään ehtinyt. Vaaleanharmaa kissa oli kertonut olevansa klaanin varapäällikkö, jonka vuoksi hän oli hyvin kiireinen. Samalla isä oli kertonut klaanin arvoista, ja varapäällikön tehtävistä.
Sulkapentu hyväksyi emonsa vastauksen ja lähti odottamaan aurinkohuippua pesän uloskäynnille. Myös Sinipentu asettui sisarensa viereen ja katseli jäkäläverhon alta pääaukiolle. Kun Sulkapentu katseli kissojen touhuja, Sinipentu oli keskittynyt maassa kipittävän ötökän tarkkailuun. Sulkapentu vilkaisi siskoaan ja pyöräytti silmiään. Hän ei ymmärtänyt, miten Sinipentu saattoi ennemmin katsella jotakin rumaa ötökkää kuin kuolonklaanilaisia, jotka touhusivat pääaukiolla.
Sulkapentu odotti ikuisuuden. Sähköpentu oli siirtynyt juttelemaan emon kanssa, ja Sinipentukin oli seurannut ötökkää pesän toiselle laidalle. Harmaanruskea pentu alkoi väsyä odotteluun. Hänen silmänsä olivat yhdessä vaiheessa sulkeutuneet, ja naaras oli nukkunut hetken. Hän oli havahtunut siihen, kun Mäntyviiksi oli palannut pesään. Nyt raidallinen pentu näki vaaleanharmaan raidallisen kollin lähestyvän pentutarhaa. Naaras nousi ylös ja loikki innoissaan uloskäynnin edustalla, kun Henkäysvarjo astui pesään. Kolli hymyili lämpimästi tyttärelleen.
”Vietkö sinä meidät ulos tänään?” Sulkapentu kysyi heti. Henkäysvarjo ei vastannut ensin mitään, vaan vilkaisi Tuhkajuovaa. Sulkapentu piti katseensa tiukasti isässään, joka hetken kuluttua laski sinisen katseensa pentuun.
”Toki. Voin esitellä teille muutaman kuolonklaanilaisen ja meidän leirimme”, isä lupasi. Sulkapentu oli innoissaan. Hän tiesi, että heitä vähän vanhempi Mustikkapentu oli käynyt jo leirissä, ja nyt olisi heidän vuoronsa! Sinipentu ja Sähköpentu tulivat isänsä luokse odottamaan lähtöä. Tuhkajuova nousi ylös vuoteeltaan, sillä naaras tulisi kai mukaan pääaukiolle. Henkäysvarjo johdatti pentueen jäkäläverhon toiselle puolelle. Sulkapentu katseli haltioissaan ympärilleen. Pääaukio oli paljon isompi, miltä se oli pentutarhasta näyttänyt. Korkeat kalliot ympäröivät leiriä lähes kauttaaltaan, mutta vastakkainen seinämä oli kai jonkinlaista pensaikkoa. Vesiputouksen pauhu voimistui, kun isä johdatti heitä leirin oikeaa reunaa pitkin eteenpäin. Pennut olivat hiljaa, sillä kaikki katselivat vain ympärilleen. Sulkapentu näki kaatuneen kuusen, jonka Henkäysvarjo kertoi olevan sotureiden sekä oppilaiden pesä.
”Tässä on vesiputous ja leirin pieni lampi. Emonne opettaa teille uimista tässä lammessa”, varapäällikkö kertoi. Sulkapentu innostui yhä vain enemmän. Oppisiko hän uimaan? Vesi näytti houkuttelevalta, joten Sulkapentu käveli lähemmäksi. Pentu halusi koskettaa veden kirkasta pintaa pienellä käpälällään.
”Sulkapentu! Pysy kaukana lammesta. Jos putoat, et pääse omin voimin ylös sieltä”, Hekäysvarjon ääni oli ankara. Naaras ei olisi halunnut totella, mutta kai hänen oli pakko. Naaras saattoi nimittäin tuntea emon katseen selässään, eikä hän halunnut seikkailun leirissä päättyvän liian nopeasti. Niinpä raidallinen pentu palasi isänsä ja sisarustensa luokse, kun he jatkoivat matkaa kiertäen lammen.
//Sähkö tai Sini?
// 851 sanaa
