Sulkatassu
Kirjoittaja: Elandra
Sulkatassu oli varsin tyytyväinen siihen, miten hän oli pärjännyt harjoituksissa. Vaikka naaras oli aluksi ollut vähällä hukkua, hän oli sen jälkeen suoriutunut jokaisesta emon määräämästä tehtävästä moitteettomasti. Vaikkei oppilas ollut läheskään yhtä kilpailuhenkinen mitä hänen veljensä, hänestä tuntui ihan hyvältä olla jossakin Sähkötassua parempi. Ei velikään mikään maailman surkein uimari ollut, mutta kenties tuon pitkä ja paksu turkki ja erilainen ruumiinrakenne teki veljestä huonomman uimarin.
Kissat olivat saapuneet leiriin, ja Sulkatassu oli suunnannut veljensä perässä heti tuoresaaliskasalle. Harmaanruskea naaras ei ollut nälkäinen, mutta oli päättänyt kuitenkin syödä. Sulkatassu oli huomannut, että hän pärjäsi helposti päivän tai kaksikin syömättä, mutta jossain vaiheessa syömättömyys teki naaraasta väsyneen ja kärttyisän. Lisäksi Varjokarva oli kertonut, että soturin oli tärkeää syödä ainakin pari kertaa päivässä, kun siihen oli mahdollisuus. Tällöin keho pysyi paremmassa kunnossa ja pääkin toimi paremmin.
”Uskotko, että Lehtitassun suunnitelma on tarpeeksi hyvä saamaan murhaajan kiinni?” Sähkötassu kysyi ääntään madaltaen samalla, kun kaksikko söi Sulkatassun valitsemaa rastasta. Sulkatassu kohautti lapojaan.
”En minä tiedä. Isä ja Punatähti ovat monen kuun ajan yrittäneet saada murhaajaa kiinni, mutta tuloksetta. Meillä on todella hyvä tuuri, jos saamme hänet kiinni”, raidallinen naaras sanoi nielaistuaan palan rastaasta. Sähkötassu nyökytteli päätään mietteliään oloisena.
Sulkatassu toivoi, että suunnitelma onnistuisi. Hän oli kyllästynyt maleksimaan pääaukiolla päivät pitkät. Harjoituksissakin Sulkatassun täytyi olla kaiken aikaa Varjokarvan tai jonkun toisen soturin näkökentässä. Naaras halusi kuumeisesti päästä ulos leiristä ihan yksin. Hän halusi tutkia jokaisen kivenkolon Kuolonklaanin reviiriltä ja löytää kaikkea jännittävää. Suunnitelma toi mukavaa jännitystä oppilaan elämään, muttei se vetänyt vertoja kunnon seikkailulle. Raidallinen soturioppilas olisi mielellään lähtenyt Kuolonklaanin reviiriltä päiväksi tai pariksi seikkailemaan. Reviirin lähellä sijaitseva kaksijalkala kiehtoi naarasta erityisesti. Hän oli kuullut, että kaksijalkalassa kaikki oli erilaista kuin metsässä. Siellä oli kaksijalkoja, hirviöitä, koiria ja kotikisuja. Sulkatassu ei koskaan ollut kohdannut kotikisuja, ja hän olisi halunnut tietää, miksi jotkut kissat viettivät ennemmin aikaa sisällä kuin vapaana metsässä.
”Harjoitellaanko hengityksen pidättämistä nyt?” Sähkötassu rikkoi kaksikon ylle laskeutuneen hiljaisuuden, ja Sulkatassu käänsi kellertävän vihreän katseen veljeensä. Naaras ei vastannut, sillä hänen katseensa lipui Sähkötassusta veljen taakse. Sinilintu lähestyi sisaruksiaan kevein askelin. Sulkatassu väläytti Sinilinnulle hennon hymynkaltaisen virnistyksen, kun naaras saapui kaksikon luokse.
”Hei Sinilintu. Miten menee?” Sulkatassu kysyi, ja myös Sähkötassu kääntyi kohti valkeaa naarasta. Naaras kohautti lapojaan.
”Ihan kohtalaisesti. Miten uintiharjoituksissa meni?” sisko kysyi hiljaisella äänellään. Sulkatassu irvisti. Naaras oli siis kuullut harjoituksista, joihin häntä ei oltu otettu mukaan.
”Hyvin. Me opettelimme sukeltamista. Ajattelimme itse asiassa nyt jatkaa harjoituksia leirin lammessa. Tahdotko tulla mukaan?” Sulkatassu kysyi ja vilkaisi kysyvästi Sähkötassua. Ikään kuin vaistomaisesti veljen katse kiersi leirin pääaukion läpi, ennen kuin tuo katsahti Sinilintuun. Sulkatassu päätteli, että veli oli varmistanut, ettei emo ollut paikalla. Tuhkajuova tuskin innostuisi siitä, että sisarukset opettivat Sinilinnulle uimista. Jostain syystä emo oli aina tuntunut vihaavan Sinilintua. Sulkatassu ymmärsi siskon olevan hieman erityinen, mutta se ei Sulkatassua enää haitannut.
”Joo, miksipä ei”, sisko sanoi ensin hymyillen, mutta sitten hän laski katseensa maassa lojuvaan, lähes läpikotaisin kaluttuun rastaaseen. Sinilinnun ilme synkkeni, ja hän katsahti suorastaan pettyneenä sisaruksiaan.
”Taidan sittenkin jättää väliin”, sisko sanoi ja astui askeleen kauemmaksi, aivan kuin Sulkatassu ja Sähkötassu olisivat olleet aikeissa murhata sisarensa. Sulkatassu ymmärsi heti, mistä kiikasti.
”Anteeksi, tuoresaaliskasassa ei ollut muuta, ja Sähkötassu oli kuolla nälkään”, Sulkatassu naukaisi ja työnsi rastaan jäännökset kauemmaksi, ”ole kiltti ja tule kanssamme.”
Sinilinnulla meni hetki, ennen kuin soturi pääsi yli järkytyksestä. Hän käänsi katseensa pois ja veti syvään henkeä.
”Hyvä on, mutta yhdellä ehdolla”, soturi tokaisi ja nosti katseensa takaisin sisaruksiinsa, jotka katsoivat soturia kysyvästi.
”Älkää syökö lintuja. Ne ovat liian upeita tullakseen syödyksi. Oletteko koskaan katsoneet, miten kauniisti ne lentävät taivaalla? Niiden viserrys on parasta mitä kuvitella saattaa. Linnut ovat vähän kuin minun perhettäni, niin kuin tekin. Olkaa kilttejä, älkääkä syökö niitä”, valkea naaras naukui suorastaan epätoivoisesti. Sulkatassu nyökkäsi.
”Me lupaamme. Eikö niin, Sähkötassu”, naaras sanoi ja katsahti veljeensä. Sulkatassulle ei ollut ongelma olla syömättä lintuja, sillä hän ei saanut ruuasta sellaista nautintoa, mitä jotkut kissat kuulemma saivat. Hän pärjäsi ihan hyvin ilman lintujakin.
//Sähkö?
// 646 sanaa
