Sulkatassu
Kirjoittaja: Elandra
Sulkatassu harkitsi hetken ja käänsi katseensa taivaalle. Se helpotti ajattelua, vaikka kuulostikin hölmöltä.
”Neljäsosakuun kuluttua. Meidän täytyy valmistella tätä retkeä vähän, koska minä en aio jäädä kiinni”, harmaanruskean naaraan kasvoille piirtyi virne, joka huokui itseluottamusta. Sähkötassu nyökkäsi pienesti, ja kehotti samalla pentuetoveriaan jatkamaan.
”Ehkä voisimme lähteä leiristä ja kertoa Jyrkänneloikalle ja Varjokarvalle, että menemme saalistamaan. Meidän täytyy peittää hajujälkemme, jotta kukaan ei haista meitä. Pitää löytää ennen sitä jotakin todella pahanhajuista, ja viedä se lähelle rajaa. Siitä on helppo sotkea turkkimme ja ylittää raja kenenkään huomaamatta. Vai pitäisiköhän meidän tehdä tämä keskellä yötä?” Sulkatassun ajatus tuntui harhailevan asiasta toiseen. Sähkötassu mietti nyt vuorostaan hetken. Oppilas katsoi koko miettimisen ajan Sulkatassua suoraan silmiin.
”Oppilaat eivät saa poistua öisin leiristä yksin. Jos jäämme kiinni, joutuisimme vain isompiin ongelmiin”, vaaleanharmaa raidallinen kolli huomautti mietteliäänä.
”Okei, eli siis päivällä. Mikä haisee pahalta? Hmm.. Voisimme kysyä Hehkuaskeleelta, jos joku yrtti voisi peittää hajujälkemme. Ei tietenkään suoraan, vaan keksiä joku syy, miksi haluamme tietää”, Sulkatassu pohti innoissaan. Naaraalla tuntui olevan vaikeuksia pitää äänensä niin hiljaisena, ettei kukaan ulkopuolinen kuulisi sitä. Nuori naaras oli liian innoissaan tulevasta seikkailusta. Sähkötassukin tuntui ottavan asian vakavissaan, sillä veli varmasti halusi olla jäämättä kiinni. Sulkatassua ei kiinnijääminen kamalasti pelottanut, sillä seikkailu olisi varmasti sen arvoinen. Muutama kuu lisää oppilaana ei nuorukaista haittaisi, eikä heitä varmasti karkotettaisi, sillä olihan itse varapäällikkö heidän isänsä.
”Ei Hehkuaskeleelta, se olisi liian epäilyttävää. Kysy Varjokarvalta seuraavissa taisteluharjoituksissa, kuinka voit peittää hajujälkesi niin, ettei vastustajasi haista sinua”, Sähkötassu sanoi. Sulkatassu kohautti lapojaan. Veljen idea oli parempi, mutta Sulkatassu ei halunnut myöntää sitä ääneen.
”Toimii kai se noinkin”, naaras virnisti. Sulkatassu tunsi, kuinka hänen vatsansa alkoi kurnia. Aamiaisesta oli jo tovi aikaa.
”Tahdotko jakaa saaliin kanssani?” Sulkatassu ehdotti. Suunnitteleminen oli haastavampaa täydellä vatsalla. Sähkötassu nyökkäsi, ja kaksikko suuntasi kohti tuoresaaliskasaa. Sulkatassu valikoi kasasta rusakon, jonka hän raahasi takaisin leirin laitamille. Sähkötassu seurasi perässä.
Sisarukset alkoivat syödä kaikessa rauhassa. He eivät keskustelleet enää suunnitelmasta. Huomenna Sulkatassun pitäisi selvittää, kuinka he voisivat peittää hajujälkensä.
Seuraavana päivänä Varjokarva herätti oppilaansa nopeasti. Mestarin ääni veti Sulkatassun pois unesta. Naaras oli juuri ollut ylittämässä Eloklaanin rajaa, kun mestarin ääni oli keskeyttänyt sen. Aluksi oppilas oli säikähtänyt sitä, että hän oli jäänyt kiinni, mutta avattuaan silmänsä naaras oli ymmärtänyt Eloklaanin rajan olleen vain unta.
”Sulkatassu! Herää”, Varjokarva toisti jo kolmannen kerran, saaden nuoren naaraan ärsyyntymään.
”Joo joo, ei tarvitse miljoonaa kertaa sanoa”, naaras ärähti tuohtuneena.
”Nouse ylös niin lähdetään harjoituksiin”, tumma soturi sanoi ja katosi pesän sisäänkäynniltä. Sulkatassu huokaisi turhautuneena ja nousi istumaan. Oppilas suki hetken ajan turkkiaan. Hän oli taas pyörinyt vuoteessa ihan miten sattuu, ja sammalten palaset olivat tarttuneet lyhyeen turkkiin. Sulkatassu huomasi, että Sähkötassun vuode oli tyhjä. Se ei oikeastaan ollut ihme, koska Sähkötassu heräsi lähes aina ensimmäisenä. Sinitassu sen sijaan nukkui sikeästi omalla vuoteellaan Sulkatassun vieressä. Harmaanruskea raidallinen naaras hiipi muiden oppilaiden ohitse uloskäynnille.
Pääaukiolla ilma oli mitä epämiellyttävin. Tummalta taivaalta satoi maahan räntää. Sulkatassua inhotti. Häntä ei haitannut kastuminen, mutta räntäsade sai lumen pehmeäksi ja helposti upottavaksi. Varjokarva odotteli oppilastaan leirin uloskäynnillä. Aamiainen olisi ollut ihan kiva, mutta Sulkatassu pärjäisi hyvin ilmankin. Hän seurasi Varjokarvaa piikkihernetunnelin toiselle puolelle.
”Harjoitellaan tänään taistelemista. Kerrataan vähän sitä, mitä opit eilen Sähkötassun kanssa”, Varjokarva sanoin kovalla äänellä, sillä sateen läpi sanat helposti sekoittuivat toisiinsa.
”Joo. Voisitko muuten kertoa minulle yhden asian”, Sulkatassu päätti hoitaa asian pois alta, ja kysyä kysymyksensä heti. Varjokarva vilkaisi kysyvästi nuorta oppilasta ja nyökkäsi.
”Me mietimme Sähkötassun kanssa harjoitusten jälkeen, että miten hajujäljen voi peittää. Eikö soturit tee niin, jos he haluavat pysyä piilossa esimerkiksi seuratessaan vihollista pidemmän matkan ajan”, naaras sanoi, ja katui jo nyt sanavalintojaan. Olisi ehkä ollut järkevämpää kysyä, kuinka vihollisen seuraaminen ja tarkkailu toteutetaan huomaamatta, ja mestari olisi itse saanut ottaa puheeksi hajujäljen peittämisen.
”Hyvä kysymys. Minä olen itse tehnyt tuota nuorempana, kun olen seurannut erakkokissoja, jotka ovat varastaneet Kuolonklaanilta riistaa. Ketun jätökset haisevat pahalle, ja niissä kieriminen varmasti peittää hajujälkesi. Se ei ole mitään puhdasta puuhaa, mutta toimii kuitenkin. On myös olemassa voimakkaan tuoksuisia yrttejä, kuten esimerkiksi karhunlaukka”, Varjokarva kertoi. Sulkatassu oli huomannut, että mestari kertoi mielellään tarinoita omasta elämästään. Hän oli varma, että mestari ei epäillyt mitään. Sulkatassu ei malttanut odottaa, että pääsisi kertomaan Sähkötassulle onnistuneensa tehtävän ensimmäisessä vaiheessa.
//Sähkö voi jatkaa vaikka siitä, ku nää tapaa harjotusten jälkeen xd
// 686 sanaa
