Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Turhatassun suoritus oli ollut melko moitteeton. Hän tiedosti itse sen, mitä täytyi parantaa. Sulkavirran työ tässä kohtaa oli melko helppo. Naaras kiitti hiljaa esi-isiään siitä, että Turhatassu ei ollut mikään vasta-alkaja vaanimisen kanssa. Naaras ei todellakaan olisi vielä valmis opettamaan kissalle alusta alkaen jokaista vaanimisen periaatetta.
”Rentoudu. Kun saalistat, tärkeää on pysyä rentona. Silloin askeleet ovat sulavampia, kunhan et vain rentoudu liikaa. Huomasin sinun pidättävän hengitystäsi. Älä tee niin. Kun vaanit, valmistaudut juoksemaan. Pyörryt ennen kuin pääset vauhtiin edes, jos pidätät hengitystäsi”, raidallinen naaras sanoi ja katsoi Turhatassua. Kolli kuunteli tarkkaavaisena ja nyökkäili.
”Mutta minun mielestäni suorituksesi ei ollut niin paha kuin se olisi voinut olla. Sinulla on vielä aikaa oppia. Eivätkä kaikki edes voi olla parhaita kaikessa”, naaras virnisti. Turhatassukin naurahti pienesti. Kolli mutisi jotakin, muttei Sulkavirta saanut sanoista selvää.
”Yritä vielä uudelleen”, Sulkavirta kehotti, mutta naaraan ajatukset karkasivat aivan toisaalle. Tuuli toi mukanaan Lehtikuusilaakson itäosasta mielenkiintoisen tuoksun. Sulkavirta tiesi, että ominaistuoksu kuului kaksijaloille. Etäältä alkoi kuulua kaksijalkojen puhetta. Se oli lähinnä kiljahduksia ja huutoa. Kaksijalat eivät selkeästi tienneet, tai sitten vain välittäneet olevansa Kuolonklaanin reviirillä.
”Mitä nuo ovat?” Turhatassu kysyi ja katsahti nuoreen soturiin. Sulkavirta ei irrottanut katsettaan pimeydestä. Kaksijalkoja ei näkynyt, mutta äänet lähestyivät.
”Kaksijalkoja”, raidallinen naaras kuiskasi. Soturi viittoi oppilaan peräänsä, ja kaksikko piiloutui läheisen pähkinäpensaan oksien alle. Pensaan lehdet suojasivat kaksikkoa niin, etteivät kaksijalat näkisi heitä. Sulkavirta tiesi kahdella jalalla kulkevista, karvattomista olennoista sen verran, mitä oli kuolonklaanilaisilta saanut kalasteltua.
Kaksijalkojen hajuaisti oli surkea, ja ne olivat kuulemma vaarallisia. Jotkut kaksijalat pitivät kissoja vankeina pesissään. Tosin jotkut kissat, kotikisut halusivat asua kaksijalkojen kanssa. Ne ruokkivat pahalla ruualla ja antoivat kaulaan jonkinlaisen helyn. Sulkavirta halusi nähdä sen omin silmin. Hän halusi tietää, olivatko kaksijalat oikeasti niin pahoja mitä puhuttiin?
”Mitä sinä aiot?” Turhatassu kysyi ja keskeytti naaraan ajatukset. Kaksijalat olivat ilmestyneet nyt näköpiiriin. Niillä oli mukanaan jonkinlainen valo, jota yksi kaksijaloista kantoi. Sulkavirta oli aiemmin nähnyt kaksijalkoja Hehkulammella. Nämä olivat pienempiä mitä aikuiset kaksijalat, mutta suurempia kuin ne pienimmät, mitä naaras oli nähnyt.
”Tahdon vain katsoa. Pysytään tässä ihan hiljaa”, Sulkavirta sanoi, muttei kääntänyt kellertävän vihreää katsettaan pois kaksijaloista. Kaksijalat puhuivat jotakin, muttei Sulkavirta ymmärtänyt niiden kieltä. Ne loikkivat toistensa ympärillä ja repivät lehtikuusista oksia.
//Turha?
// 359 sanaa
