Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sulkavirta oli herännyt uuteen päivään hyvin pirteänä. Hän oli nukkunut erinomaisesti ja ollut jo sotureiden pesässä ennen pimeää. Viime aikoina Sulkavirta oli voinut paljon paremmin, ja naaras itse arveli sen johtuvan siitä, että sai taas olla poikansa lähellä. Jo se, että hän tiesi näkevänsä Lokkimielen saman päivän aikana, sai naaraan olon lämpimäksi, vaikka päivä olikin kaikkea muuta kuin lämmin.
Jo heti ulos pesästä astuttuaan Sulkavirta oli huomannut, miten kylmä yö oli ollut. Illalla sateen myötä maahan muodostuneiden vesilammikoiden pinnoille oli muodostunut ohut jääkerros. Oli sanomattakin selvää, että lehtikato oli lähellä. Sulkavirran keho värähti ja hän pörhisteli ohutta turkkiaan, jotta lehtisateen lopun kylmä puhuri ei jäädyttäisi häntä lopullisesti. Aurinko oli jo nousemassa, joten naaras tiesi ilmojen lämpenevän vielä, sillä taivaalla ei näkynyt pilven pilveä. Naaras etsi pääaukiolta oppilastaan Rosmariinitassua, muttei naaraskissan harmaata turkkia näkynyt aukiolla. Siispä soturi pyysi oppilaiden pesän edustalla olevaa Säihkytassua herättämään pesätoverinsa. Kermanvärinen kolli teki työtä käskettyä ja katosi äkkiä oppilaiden pesään. Kului hetki, ja Rosmariinitassu asteli ulos pesästä. Sulkavirran silmään hänen oppilaansa vaikutti jokseenkin kummalliselta. Rosmariinitassu käveli pesän edustalla norkoilevien oppilaiden ohi kuin heitä ei olisi ollutkaan. Harmaanruskea naaras antoi kuitenkin asian olla ja kuittasi sen vain sillä, että nuori oppilas oli väsynyt. Rosmariinitassu tervehti mestariaan, johon Sulkavirta väläytti tälle nopean hymyntapaisen.
”Tänään lähdemme katsomaan, miten sinulta luonnistuu itsesi puolustaminen tilanteessa, jossa vihollinen tekee kimppuusi yllätyshyökkäyksen”, Sulkavirta kertoi rauhallisella äänellä päivän harjoitusten suunnitelman. Sulkavirta ei ollut mestarina yhtä tiukka kuin suurin osa kuolonklaanilaisista. Hän antoi oppilaansa vapaasti mokata ja toisinaan hän saattoi jopa joustaa sovitusta suunnitelmasta. Naaras itse inhosi yli kaiken turhaa pomottelua, joten siksi hän oli päättänyt olla kiva mestari oppilaalleen.
”No, oletko valmis?” raidallinen soturi kysyi ja otti askeleen kohti piikkihernetunnelia, jääden odottamaan oppilaansa vastausta. Ei olisi mitään järkeä lähteä harjoituksiin, jos Rosmariinitassu ei kokisi olevansa lainkaan valmis sellaiseen. Koulutusta oli vielä jäljellä sen verran, ettei se olisi niin päivän päälle, koska he mitäkin harjoittelisivat.
//Rosmariini?
