Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sulkavirta istuskeli tylsistyneenä vartiointipaikalla Kylmäliekin ja Hohtosulan kanssa. Harmaanruskea naaras oli määrätty vartioimaan panttivankeja taas kerran, eikä tehtävä ollut Sulkavirran suosikkeja. Hänen ajatuksensa karkailivat koko ajan ympäristön tarkkailemisesta Lokkitassuun. Soturi ikävöi poikaansa niin paljon, että valkoharmaata kollia ajatellessa naaraskissan rintaa puristi. Vaikka hän olikin ylpeä ja kiitollinen siitä, että päällikkö luotti Lokkitassuun määrätessään kollin niin tärkeään tehtävään, Sulkavirtaa suretti. Aluksi ajatus siitä, ettei hän saanut nähdä joka päivä poikaansa, oli ollut ylitsepääsemättömän vaikea. Naaras oli valvonut öitä ja miettinyt poikaansa, mutta lopulta kuiden kuluessa Sulkavirran mieli oli tasoittunut. Hän ikävöi edelleen Lokkitassua, mutta kykeni elämään ikävänsä kanssa. Pimeyden Metsälle kiitos, poika sentään vieraili klaanissa aika ajoin…
Naaras yritti työntää poikansa poissa mielestään ja keskittyä eteensä avautuvaan metsämaisemaan. Viherlehti oli saapunut ja metsä oli kauneimmillaan. Mesitähti, Liljatuuli ja Leimusilmä oli vangittu melko lähelle leiriä, kyllin suojaisaan paikkaan. Sulkavirran tehtävänä oli varmistaa, etteivät viholliset pääsisi karkuun ja ettei kukaan yrittäisi pelastaa heitä. Salaa mielessään naaras kiitti esi-isiään siitä, että tavallisesti hiljainen Kylmäliekki avasi suunsa ja aloitti keskustelun. Hiljaisuus rikkoutui ja Sulkavirta sai muuta ajateltavaa.
“Kaipaatko sinä Lokkitassua? Tilanne on meille kaikille kummallinen, mutta sympatiani on kyllä täysin teidän puolellanne, keiden läheinen kissa on määrätty Eloklaaniin vahtiin”, Kylmäliekin puheenaihe ei ollut Sulkavirralle mieleisin, mutta hän päätti vastata siitä huolimatta ja yrittää sitten kääntää puheenaiheen toisaalle.
”Tietysti kaipaan”, naaras vastasi turhan kipakasti, mutta jatkoi sitten rauhallisemmin, ”olen kuitenkin tottunut jo siihen, ettei Lokkitassu elä Kuolonklaanin leirissä. Se oli vaikeaa, mutta onneksi näen häntä vielä.”
Kylmäliekki kuunteli kärsivällisesti ja nyökäytti päätään. Sulkavirta kiinnitti huomionsa kollin aiempiin sanoihin. Kylmäliekki oli sanonut ’teidän puolellanne’, vaikka aivan samalla tavalla hänen veljensä Jääviilto oli määrätty elämään Eloklaanin leiriin. Sulkavirta arveli, ettei harmaaturkkinen kolli pitänyt veljeään niin läheisenä itselleen. Jääviilto oli karmea kissa, jonka poissaolon huomasi takuulla jokainen kuolonklaanilainen. Sulkavirta oli varma, ettei kukaan kuitenkaan kaivannut punaturkkista öykkäriä heidän leiriinsä.
”Sinä et taida kamalasti ikävöidä Jääviiltoa?” Sulkavirta esitti kysymyksen sen kummempia ajattelematta. Vasta jälkikäteen naaras tajusi, että mikäli Kylmäliekki kaipasikin veljeään, saattaisi hän loukkaantua raidallisen soturin tökeröstä kysymyksestä.
//Kylmä?
