Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sulkavirta oli tarrannut Aaltopentua niskanahasta kiinni ja kantoi tuota parhaillaan kohti leiriä. Soturi kulki ripein askelin, muttei juossut. Juuri nyt ei vain ollut varaa kaatua. Hän oli kuullut punaruskean pennun kysymyksen, mutta sivuutti sen tyystin. Nyt ei ollut aikaa vastailla turhiin kysymyksiin. Soturi puikkelehti kuunvalossa suurien kivien ja kuusipuiden lomassa kohti leiriä. Maa oli paikoin pehmeän sammalen peitossa, joka teki matkasta haastavampaa. Naaras säpsähti kuullessaan jonkun lähestyvän. Suuri, tumma hahmo asteli esiin kuusien takaa ja katsoi Sulkavirtaa suoraan silmiin.
”Löysit hänet! Onko Aaltopentu kunnossa?” Tuimakatse kysyi rauhallisella äänellä. Harmaanruskea soturinaaras pudotti varoittamatta pennun sammalten sekaan. Aaltopentu tömähti pehmeälle maalle ja kampesi itsensä hämillään pystyyn.
”On, hän oli vaeltelemassa tuolla päin yksikseen”, Sulkavirta lausui mahdollisimman uskottavasti ja viittoi hännällään sinne, mistä kaksikko oli juuri tullut.
Raidallinen naaras kirosi mielessään. Miksei hän ollut huomannut ajan kuluneen niin nopeasti? Tummanharmaa kollikissa silmäili hetken ajan kaksikkoa. Tuimakatseen ilme oli tuima, kuten kissan nimikin jo kertoi, muttei se ollut asia, josta olisi pitänyt huolestua. Tuimakatse katseli niin aina oikeastaan kaikkea.
”Mitä sinä teet tähän aikaan metsässä?” Sulkavirta jatkoi kysymyksellä, ettei soturi alkaisi kyselemään enempää. Sulkavirta vilkaisi jalkojensa juuressa istuvaa Aaltopentua, joka tapitti kirkkaanoransseilla silmillään vuorotellen saapunutta soturia ja Sulkavirtaa. Soturitar pelkäsi, että Aaltopentu joutuisi vaikeuksiin. Hän yrittäisi saada Tuimakatseen pitämään suunsa kiinni.
//Tuima tai Aalto?
// 207 sanaa
