Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sulkavirta venytteli kylmästä kohmeisia raajojaan päästyään ulos sotureiden pesästä. Lehtisade oli saapunut ryminällä. Se tarkoitti sitä, että viherlehden lämpimät päivät olivat enää vain häilyviä muistoja menneisyydessä. Sulkavirta sai taas kerran kirota ohutta turkkiaan, joka ei liiemmin pitänyt kylmyyttä poissa. Naaras päätti aloittaa aamunsa pienellä kävelylenkillä, jotta lihakset lämpenisivät hieman ennen aurinkohuipun aikaan koittavaa saalistuspartiota. Hän ei halunnut lymytä leirissä koko päivää, vaan käyttäisi aamunsa ennemmin järkevämpiin asioihin. Sulkavirta käveli kepein askelin leirin aukion poikki ja silmäili katseellaan siellä oleskelevia kissoja. Hän pettyi hieman huomatessaan, ettei Lokkimieli ollut aukiolla. Kaipa Pimentovarjo oli määrännyt Sulkavirralle niin rakkaan pojan partioon heti aamusta. Hento huokaus karkasi harmaanruskean soturin huulien raosta, kun hän jatkoi matkaansa kohti leirin uloskäyntiä. Uloskäynnillä seisoi kaksi soturia, jotka vartioivat leiristä tulevia ja ulos lähteviä kissoja. Se oli nykyään jo aivan arkipäivää, että niin toimittiin. Ne ajat, jolloin kaikki puhdasverisyydestä tai sekaverisyydestä riippumatta saivat kulkea ulos ja sisään miten tahtoivat, olivat historiaa. Kuolonklaani oli kai sopeutunut näihin uusiin sääntöihin, sillä terävät kannanotot ja sääntöjen vastustamiset tuntuivat vähentyneen huomattavasti viimeisten vuodenaikojen saatossa. Sulkavirta oli kuitenkin edelleen sitä mieltä, että jokaisella olisi täytynyt olla samat lähtökohdat ja mahdollisuudet riippumatta heidän verestään.
Naaras pääsi vaivatta vartiossa olevien sotureiden ohitse ja suuntasi leirin ulkopuolella kohti Ukkospolkua. Vaikka naaras olikin jo sopeutunut siihen, ettei pääsisi enää seikkailemaan, reviirin ulkopuolinen maailma kiehtoi häntä. Hän toivoi, että jonain päivänä hän voisi vielä vaeltaa Kuolonklaanin rajojen ulkopuolella siten miten itse tahtoi.
