Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Edellisestä tapaamisesta Ruskalinnun kanssa oli kulunut jo neljäsosakuu. Sulkavirta tunsi jatkuvasti suunnatonta ikävää. Aina partioidessaan Eloklaanin rajalla, naaras toivoi näkevänsä edes vilauksen soturin oranssista turkista. Muttei hän ollut nähnyt mitään. Sulkavirta oli onnistunut välttelemään Sähkötuhoa partioiden ja harjoitusten verukkeella, Sulkavirta esitti hyvin kiireistä kissaa aina veljensä nähdessään.
Päivä oli lämmin, ja aurinko porotti korkealta taivaalta klaanien reviirien yllä. Se lämmitti turhankin paljon Sulkavirran raidallista turkkia. Pääaukiolla ei juurikaan ollut varjoja, koska aurinko oli niin ylhäällä. Sulkavirta oli ollut aamun partiossa Tattitassun kanssa. Oppilas oli edistynyt, ja Sulkavirta oli onnekseen löytänyt jonkinlaisen yhteyden tähän. Ei menisi montaakaan kuuta, kunnes Tattitassu ansaitsisi jo soturinimensä.
Raitaturkkinen soturi oli päättänyt elää klaanissa ainakin siihen saakka, että Tattitassun soturikoulutus olisi ohitse.
Sulkavirta istuskeli lammen vieressä ja katseli ajatuksissaan, miten vesi putosi korkealta lampeen. Vesipisaroita roiskahteli naaraan turkille, mutta tällaisena lämpimänä päivänä se teki vain hyvää.
”Miksi olet pakoillut minua?” takaa kuuluva kysymys sai Sulkavirran säikähtämään. Naaras säpsähti ja kääntyi katsomaan tuttua tulijaa. Sähkötuho oli onnistunut hiipimään sisarensa taakse, kun vesiputouksen pauhu peitti askeleet alleen. Sulkavirta oli hetken hämillään, eikä osannut vastata veljensä suoraan kysymykseen. Naaras tiesi, että nyt hänen olisi viimein kohdattava veljensä ja kerrottava tälle kaikki Ruskalinnun ja hänen tapaamisistaan. Soturitar rentoutui ja kääntyi taas veden puoleen. Sähkötuho istuutui sisarensa vierelle valmiina kuulemaan, mitä tällä oli sanottavana.
”Olen tavannut Ruskalintua”, naaras kuiskasi hiljaa, ”minä taidan rakastaa häntä.”
Sen sanoessaan Sulkavirta tunsi suunnatonta häpeää. Hän pelkäsi Sähkötuhon reaktiota. Naaras tiesi, miten tarkasti veli noudatti sääntöjä ja ei koskaan pitänyt siitä, kun Sulkavirta rikkoi niitä. Mutta nyt naaras tiesi menneensä niin pitkälle, ettei Sähkötuho välttämättä enää jakaisi ymmärystään. Sulkavirta oli rikkonut sääntöä, josta rangaistuksena olisi ikuinen karkotus. Klaanista lähteminen ei pelottanut, mutta se, ettei hän voisi koskaan enää nähdä pentuetovereitaan, teki Sulkavirran olon lohduttomaksi.
”Inhoatko sinä minua? Aiotko kertoa Punatähdelle?” Sulkavirta kysyi edelleenkään uskaltamatta nostaa katsettaan Sähkötuhoon. Hän varautui siihen, että raidallinen kolli hyökkäisi hänen kimppuunsa ja hukuttaisi hänet lampeen.
//Sähkö?
// 314 sanaa
