Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Viimeisen kuun aikana Sulkavirta oli saanut huomata, miten itsepäisen pojan hän olikaan saanut. Lokkipentu oli kuun aikana löytänyt entistä vahvemmin oman tahtonsa ja Sulkavirta joutui pitämään pienokaistaan silmällä kaiken aikaa, ettei tämä lähtisi itsekseen ulos pentutarhalta. Raidallinen kuningatar rakasti pentuaan yli kaiken ja halusi suojella tätä pahalta maailmalta. Vaikka naaras yritti pitää pienokaiselleen kuria, toisinaan hän lipsui päätöksistään ja heltyi, sillä rakasti Lokkipentua liian kovasti.
Nyt oli koittanut päivä, jolloin harmaavalkoinen pentu pääsisi ensi kertaa sitten syntymänsä ulos pentutarhalta. Jos totta puhuttiin, se jännitti varmasti enemmän Sulkavirtaa kuin hänen pentuaan. Harmaanruskea naaras pelkäsi kuolonklaanilaisten suhtautumista hänen pentuunsa. Sulkavirta oli poistunut poikansa kanssa leirin lumiselle pääaukiolle. Kinokset olivat kasvaneet Lehtikadon edetessä yhä korkeammiksi, ja siellä täällä risteili kissojen tekemiä polkuja pesältä pesälle, tuoresaaliskasalle ja oleskelupaikoille. Sulkavirta ei voinut jäädä ihailemaan kaunista päivää, sillä hänen oli pidettävä Lokkipentua silmällä kaiken aikaa.
Kuningatar irvisti kauhuissaan, kun pentu oli törmätä Tattihallaan. Lokkipennun onneksi vastaantuleva soturi oli juuri Sulkavirran entinen oppilas, eikä esimerkiksi Jääviilto. Sulkavirta kiiruhti poikansa perään, kun tämä tarpoi polkua pitkin kohti kaatunutta kuusta.
”Lokkipentu rakas, mihin sinä olet oikein matkalla?” Sulkavirta kysyi, mutta vastauksen saamisessa kesti. Lokkipentu jatkoi matkaansa Sulkavirta vanavedessään sotureiden pesän edustalle. Kun valkoharmaa pentu oli kurkistanut sisään pesään, hän vastasi viimein emonsa kysymykseen:
”Olen matkalla soturiksi.” Pennun itsevarma lohkaisu sai hymyn leviämään Sulkavirran kasvoille. Hänen suustaan pääsi naurahdus, kun kuningatar kumartui poikansa tasolle.
”Voi Lokkipentu, ei se toimi ihan noin”, emokissa naukui pudistellen huvittuneena päätään, ”sinusta tulee kyllä soturi, mutta sitä ennen sinun on oltava pentu ja oppilas.” Lokkipentu kurtisti kulmiaan, eikä pentu näyttänyt olevan tyytyväinen emonsa kertomukseen. Sulkavirta ei halunnut alkaa väittelemäänpennun kanssa keskellä pääaukiota, joten hän yritti parhaansa mukaan saada pienokaisen ajattelemaan jotain muuta.
Sotureiden pesästä kuului askeleita, ja Sulkavirralla tuli kiire napata Lokkipentu hampaisiinsa, jotta soturi ei närkästyisi pennun ollessa hänen tiellään. Lokkipentu rimpuili emonsa nostaessa hänet ilmaan:
”Emo älä!” Sulkavirta ei pentunsa vastustelusta huolimatta päästänyt tätä takaisin maahan ennen kuin pesästä ulos kävelevä Lehtituuli oli jatkanut matkaansa. Raidallinen naaras laski pennun lumiseen maahan ja yritti siloitella pentunsa pörhistynyttä turkkia, mutta Lokkipentu vetäytyi kauemmas.
”Tahtoisitko sinä nähdä muutkin osat leiristä kuin sotureiden pesän? Minä voin esitellä koko leirin sinulle ja kertoa siitä aivan kaiken”, naaras tarjoutui hymyissä suin.
//Lokki?
