Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Aaltopentu katsoi Sulkavirtaa pyytäen tuota kertomaan lisää Kuolonklaanista. Pentu janosi tietoa, eikä sille tuntunut riittävän mikään. Sulkavirta hymähti ja väläytti pennulle ystävällisen hymyn.
”Etsitään ensin ystäväsi”, naaras sanoi ja antoi pennun kirmata edellään kohti parantajan pesää, jonka kaksikko ilmeisesti tutkisi ensimmäisenä. Aaltopennun askeleet olivat vielä huteria, ja punaruskea pentu oli vähällä kompuroida jalkoihinsa. Kuin ihmeen kaupalla Aaltopentu piti tasapainonsa ja jatkoi matkaa. Soturin mieleen muistui omat pentuaikansa, kun hän oli sisaruksiensa kanssa karannut pentutarhalta tutkimaan parantajan pesää. Hän muisti, miten suurelta leiri ja parantajan pesä olivat tuntuneet, verrattuna pieneen ja tunkkaiseen pentutarhaan. Nyt leiri tuntui pieneltä, eikä reviirikään enää tässä vaiheessa ollut kovinkaan suuren tuntoinen ihmeellisyys. Sulkavirta ei voinut kieltää, etteikö hän olisi halunnut lähteä tutkimaan maailmaa Kuolonklaanin reviirin ulkopuolelta. Eloklaanin reviiri ja kaksijalkala tuntuivat vetävän nuorta naarasta koko ajan puoleensa. Hän oli kuullut, miten kurja paikka kaksijalkala oli, mutta hän halusi nähdä sen omin silmin.
”Löysin sinut!” Aaltopentu hihkaisi, kun Sulkavirta saapui parantajan pesän sairasaukiolle. Vaalean punaruskea Tattipentu oli kumartunut sammalvuoteiden taakse piiloon. Nyt kollipentu nousi ylös ja katsoi pentuetoveriaan hennosti hymyillen.
”Mennään etsimään muut”, Aaltopentu tokaisi ja lähti johdattamaan kahta muuta kissaa ulos parantajan pesästä.
Leikki päättyi siihen, kun salama välähti ja sitä seurasi kova jyrinä. Tattipentu säikähti niin, että pentu kipitti häntä koipien välissä takaisin pentutarhalle. Myös Saukkopentu ja Sirpalepentu luovuttivat ja menivät Tattipennun perään.
Sulkavirta loi katseensa taivaalle. Aurinko oli kadonnut, ja taivas oli täyttynyt tummista, painavista ukkospilvistä. Viherlehti teki loppuaan, ja säät huononivat päivä päivältä. Sulkavirta ei millään tavalla pelännyt sadetta, mutta juuri nyt hän ei halunnut turkkinsa kastuvan. Ilma oli viilennyt, joten märkä turkki voisi helposti vilustuttaa kissan.
”Sinunkin kannattaisi palata pentutarhalle, ennen kuin alkaa sataa”, Sulkavirta naukaisi pennulle, joka tapitti oransseilla silmillään tummanpuhuvaa taivasta. Pennun pistävän oranssit silmät siirtyivät nopeasti soturittareen.
”Mutta sinä lupasit kertoa minulle lisää Kuolonklaanista”, punaruskea pentu huomautti vakava ilme kasvoillaan. Sulkavirta tunsi ison pisaran putoavan kuonolleen. Naaras huokaisi ja taipui. Häntä ei oltu määrätty tänään yhteenkään partioon, joten päivä pentujen kanssa olisi varmaankin mielenkiintoisinta, mitä hän itse keksisi.
”Tule sitten”, Sulkavirta sanoi ja viittoi pennun peräänsä. Matkalla pääaukion toiselta puolen pentutarhalle, sade ehti yltyä kaatosateeksi. Kaksikko pääsi juuri ja juuri pesään, ennen kuin he olisivat kastuneet kokonaan. Sulkavirta katseli ympärilleen hämärässä pesässä. Ruostekukka ja Mäntyviiksi loikoilivat toisella puolen pesää, ja toisella puolen makoilivat klaaninvanhimmat. Pennut olivat levittäytyneet ympäri pesää. Saukkopentu ja Sirpalepentu olivat klaaninvanhimpien lähettyvillä, ja Tattipentu oli mennyt emonsa luokse turvaan.
”Tahdotko, että esittelen sinulle pentutarhan?” Aaltopentu kysyi. Sulkavirta pudisteli päätään.
”Sille ei mahda olla tarvetta. Minäkin synnyin ja vietin ensimmäiset kuusi kuutani täällä”, harmaanruskea soturi virnisti. Aaltopentu kohautti lapojaan.
”Tahdotko, että kerron sinulle Kuolonklaanin reviiristä?” Sulkavirta kysyi ja katsahti taas Aaltopentuun.
//Aalto?
// 434 sanaa
